Me suomalaiset olemme vaatimattomia, nöyriä ja herraa pelkääviä. Ainakin meidän pitäisi olla.
Kuinka monelle on opetettu ettei itseään saa korostaa, päinvastoin, on parasta pitää vähää ääntä ja hymyillä kaikille. Töihin pitää mennä etuajassa ja pomoa katsoa alentuvasti. Seurassa on parasta ja viisainta olla kaikkien puolella ja olla olematta itse mitään mieltä.
Sittemmin tuli yksilöllisyys Suomeenkin. Uudet sukupolvet alkoivat hoksata että muut eivät olleet itseä kummempia ja minuus oli ihan yhtä hyvä kuin herrojen egot ja vanhempien elämänväsyneet ohjeet.
Sitten kasvoivat uudet sukupolvet aikuisiksi. Huomasimme että ei oikeastaan olekaan mukavaa jos kaikilla on vahva minä ja tahto. Seurustelussa petetään ja työpaikalla pelataan toimistopolitiikkaa. Kaverit näyttävät eri naamaa sinulle ja toista toisille. Ei ole kivaa. Kaikki alkoivat tuntu narsisteilta.
Oikeastaan vasta sitten ymmärsimme, että ehkä meidän olisi pitänyt pysyä nöyrinä suomalaisina, seurata vanhempiamme ylivarovaisina mukavuksina ja kirota vasta viikonlopulla puolisolle ja lapsille miten kaikki muut ovat perseestä. Sitten taas ensi viikolla työpaikalle ja "kavereiden" kanssa kahville.
Kuinka monelle on opetettu ettei itseään saa korostaa, päinvastoin, on parasta pitää vähää ääntä ja hymyillä kaikille. Töihin pitää mennä etuajassa ja pomoa katsoa alentuvasti. Seurassa on parasta ja viisainta olla kaikkien puolella ja olla olematta itse mitään mieltä.
Sittemmin tuli yksilöllisyys Suomeenkin. Uudet sukupolvet alkoivat hoksata että muut eivät olleet itseä kummempia ja minuus oli ihan yhtä hyvä kuin herrojen egot ja vanhempien elämänväsyneet ohjeet.
Sitten kasvoivat uudet sukupolvet aikuisiksi. Huomasimme että ei oikeastaan olekaan mukavaa jos kaikilla on vahva minä ja tahto. Seurustelussa petetään ja työpaikalla pelataan toimistopolitiikkaa. Kaverit näyttävät eri naamaa sinulle ja toista toisille. Ei ole kivaa. Kaikki alkoivat tuntu narsisteilta.
Oikeastaan vasta sitten ymmärsimme, että ehkä meidän olisi pitänyt pysyä nöyrinä suomalaisina, seurata vanhempiamme ylivarovaisina mukavuksina ja kirota vasta viikonlopulla puolisolle ja lapsille miten kaikki muut ovat perseestä. Sitten taas ensi viikolla työpaikalle ja "kavereiden" kanssa kahville.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ei kait tästä mitään järkevää voi seuratakaan kun tilannetta voisi kuvata kärjistäen seuraavalla tavalla : jokainen suomalainen istuu yksin omassa kodissaan omine ongelmineen eikä ketään kiinnosta toisten asiat.
Nykyään on hienoa kun pärjää yksin =)
Olen sitä samaa porukkaa joka ajattelee näin (mut kasvatettiin pärjäämään yksin, eli ei kasvatettu/"hoidettu"/jeesattu siis ollenkaan) mutta käsitän, että jos tätä problematiikkaa itsessään tai yhteiskunnassa haluaisi hillitä, se vaatisi yhteisöllisyyden palauttamista (joka tuo ryhmäkuriakin) tärkeämpään rooliin.
Se nyt ei ole mahdollista kuin omana henkilökohtaisena valintana tietenkin. Se on vain "meikäläisille" niin ällöttävä ajatus että vastustus on kova eikä minäminä-eduista halua luopua tai toisten kanssa tilaa sillain jakaa.
Hitto että olis ärsyttävää jos joku kurkkis ikkunasta tekemisiä tai tulis ilmoittamatta kylään =)
Se sukupolvi joka nyt tuntuu "narsistisemmalta" ja narsistisimmalta...mikä sukupolvi ne kasvatti ?
Edellytän että kaikki tämän saitin keskustelukumppanini ottavat katsekontaktin, istuvat bussissa tuntemattoman viereen ja avaavat keskustelun tämän kanssa. Muussa tapauksessa koen pettymyksen siitä, että kasvatustyöni valuu hukkaan.
Juu juu, mä juttelin yhtenä päivänä (kun oli edestakainen matka autonhuoltoon) kahdesti taksikuskin kanssa ummet ja lammet (ja toista selvästi viduddi se), korjaamoäijällä meni pasmat sekaisin kun länkytin ja heitin läpyskää ja sitten vielä tänään chattailin kaupassa takana olevan kanssa.
Ei ollut niin kamalaa kuin yleensä =)
Jatketaan. Kiitos =)
Jokainen joukkue tarvitsee tähtihyökkääjää ja näkymättömän likaisen työn tekijää. Molemmat tietävät kumpi todellisuudessa kantaa vastuun. Eikä vastauksia ole yksi, vaan molemmille toinen.