Ostin alkuvuodesta Rajalasta Sony HDR-CX305E-videokameran. Sille ei kuitenkaan ole vielä tähän mennessä löytynyt mitään varsinaista käyttöä, joten olen harkinnut sen myymistä. Ongelmanani kuitenkin on, etten tiedä missä/minne kyseinen kamera kannattaisi myydä, tai kuinka paljon siitä uskaltaisi edes pyytää.
Videokamera on hyvässä kunnossa niin ulkonäöllisesti kuin toiminnallisestikin, eikä sitä ole käytetty kuin alle viisi latauskertaa. Kaikki kameran mukana tulleet osat, johdot, ohjeet yms. ovat tallessa, samoin kuin kameran alkuperäinen laatikko.
Haluaisinkin tietää:
- kuinka arvokas tuote vielä on
- missä se kannattaisi myydä
Uudenveroisen videokameran myynti?
8
172
Vastaukset
- kamerastaeroon
Rajalaan soitin, eivät osta tuotteita ollenkaan.
Ongelmasi on, että kotielektroniikassa vähänkin käytetty laite on aina käytetty, ja käytetyn arvo tippuu todella nopeasti. Edes täysin käyttämättömän arvo ei säily kovin hyvin kulutuselektroniikassa.
Markkinahintaa voi koittaa arvioida vaikkapa huuto.netistä tai e-baysta. Sonyjen hintahan on usein kuitenkin hieman isompi kuin vastaavien muiden merkkisten kameroiden.
Mielenkiintoista muuten, että vaikkei suohon saa tuotetietojen mukaan lisämikkiä, ainakin e-bayssa löytyy tuohon Sonyn oma haulikkomikki. Ja näyttää Sonyn sivuillakin olevan lisävarusteina tuolle kameralle varustekenkään tuleva mikki.- sony-man
Mitä mitä ?? Onko ?? Laitahan linkki tänne sivuille !!
- sony-man
sony-man kirjoitti:
Mitä mitä ?? Onko ?? Laitahan linkki tänne sivuille !!
Nyt on maailmankirjat sekaisin.
Tuohon kameraani ( Sony HDR-CX 350 VE ) on sittenkin mahdollista liittää lisämikrofoni, suoraan varustekenkään !!! Näin kertoi Sony-Centerin asiakaspalvelija.
Oon kokoajan ollut väärässä, ja luullut sen var.kengän olevan VAIN salamavaloa varten, joka sekin siihen voidaan liittää, mutta lisämikrofonikin siihen käy.
terv. väärässä ollut henkilö sony-man kirjoitti:
Nyt on maailmankirjat sekaisin.
Tuohon kameraani ( Sony HDR-CX 350 VE ) on sittenkin mahdollista liittää lisämikrofoni, suoraan varustekenkään !!! Näin kertoi Sony-Centerin asiakaspalvelija.
Oon kokoajan ollut väärässä, ja luullut sen var.kengän olevan VAIN salamavaloa varten, joka sekin siihen voidaan liittää, mutta lisämikrofonikin siihen käy.
terv. väärässä ollut henkilöHyvä että varmistit asian. Aina noihin manuaaleihin ja etenkään lisävarusteluetteloihin ei voi luottaa.
Onkohan siinä kengässä samalla jotkin audioliittimet?
Mikrofonithan on aina saanut varustekenkään, mutta olen aina luullut, että mikistä pitää vetää piuha audio In -liittimeen. Ehkei sitten aina olekaan juuri näin.
Voi myös olla, että ainoastaan Sonyn mikit käy tuohon ( tarkista asia! ). Jos on näin, se on vähän huono juttu, sillä Sonyn omat haulikot eivät ole mitään parhaita (parempia olisi ainakin Sennheiser, Røde jne.).
Varustekenkäänhän osa seuraavista menee, mutta ei välttämättä toimi juuri sinun kamerassasi: http://www.thomann.de/fi/mikrofonit_videokayttoon.html- 38
sony-man kirjoitti:
Nyt on maailmankirjat sekaisin.
Tuohon kameraani ( Sony HDR-CX 350 VE ) on sittenkin mahdollista liittää lisämikrofoni, suoraan varustekenkään !!! Näin kertoi Sony-Centerin asiakaspalvelija.
Oon kokoajan ollut väärässä, ja luullut sen var.kengän olevan VAIN salamavaloa varten, joka sekin siihen voidaan liittää, mutta lisämikrofonikin siihen käy.
terv. väärässä ollut henkilö"Tuohon kameraani ( Sony HDR-CX 350 VE ) on sittenkin mahdollista liittää lisämikrofoni, suoraan varustekenkään !!! "
joooo joo, mutta se systeemi on niin kallis
ja siten kun kamera vanhenee, on koko laiteisto turha,
en todella lähtisi sille tielle, viisaampi olisi ostaa uusi kamera.
tosin kaikkihan sonyssä on johdoista, akuista yms. alkaen kalliimpaa ja erikoista kuin monella muualla merkillä.
Mutta aloittajale,
en myisi, koska aina tulee tilanteita kun pitäisi olla kuvaa myöhemmin, "kun muutkin kuvaavat", tuo on riittävän hyvä ja kestää ikuisesti jos ei kolhi.
Myydessä ei kannnata maksaa paljoa, koska usein tuollaiset myydään juuri sen takia kun on kolhittu ja jokun toiminto ei tuota hyvää kuvaa,
eikä sitä takuukaan korvaa.
- sony-man
Joo. Varustekengän pohjassa on pieni levy jota sivuuntyöntämällä paljastuu koskettimet joihin mikin koskettimet vastaavat joten mikrofonista ei siis tarvitse vedellä mitään piuhoja mihinkään. JEEE
Olen ajatellut ostavani Sonyn ECM-HST 1 stereomikin, mutta kyselyiden perusteella toimitusajat ovat useita viikkoja Japanin tsunamista johtuen, joka tuhosi kuulemma viisi Sonyn tehdasta. :(
...katsellaan...Juu liuskathan tuolla alla näyttää olevan. Aika moneen kameraan tuo mainitsemasi mikki sopii, mutta ei ainakaan omaani. Tosin eipä sen niin väliä, koska mulla on ihan mikkiliitinkin kamerassa, jolloin lisämikkivalikoima on huomattavan laaja. Ja äänipuolellahan Sony ei ole koskaan ollut huipussaan, vaikka monella muulla alueella onkin.
Vähän tuossa ECM-HST1:ssä epäilyttää tuo rungosta irroitus, eli paljonkohan tuo ottaa kameran runkoääniä. Varmaankin joku vähintään kumieristys siinä on ja sikälikin epäilemättä paljon parempi kuin kameran oma mikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380