Kun jotkut ihmiset kertovat esim. että
"vasta nyt minulle valkeni miksi minä halusin Juhannuksena risteilylle",
"miksi minä aloitin sen suhteen, niin se selvisi vasta kolme kuukautta myöhemmin ja annoin sille heti kenkää, kun ei ollut pätevää syytä jatkaa seurustelua, olin silloin ollut vain hieman masentunut".
Tai "Nyt minulle on selvinnyt miksi aina haluan käydä syksyllä uimassa vaikka vesi on niin kylmää"
" nyt vasta myönsin itselle että se viimekesän suhde johtui siitä että halusin itselle jonkun lohduttajan koska oli niin yksinäistä"
Jne.. Eli tekevät asioita ymärttämättä tai myöntämättä teon hetkellä teon motiivia tai syytä. Minä ainakin olen ihan pihalla moisesta...joten apua tarvitaan..
"vasta nyt minulle valkeni miksi minä halusin Juhannuksena risteilylle",
"miksi minä aloitin sen suhteen, niin se selvisi vasta kolme kuukautta myöhemmin ja annoin sille heti kenkää, kun ei ollut pätevää syytä jatkaa seurustelua, olin silloin ollut vain hieman masentunut".
Tai "Nyt minulle on selvinnyt miksi aina haluan käydä syksyllä uimassa vaikka vesi on niin kylmää"
" nyt vasta myönsin itselle että se viimekesän suhde johtui siitä että halusin itselle jonkun lohduttajan koska oli niin yksinäistä"
Jne.. Eli tekevät asioita ymärttämättä tai myöntämättä teon hetkellä teon motiivia tai syytä. Minä ainakin olen ihan pihalla moisesta...joten apua tarvitaan..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin siis mistä sinä olet pihalla?
Tietenkin teolle on motiivi teon hetkellä, mutta ajan kanssa se saattaa saada ikäänkuin syvemmän ulotteen, "merkityksen". Välttämättä teon hetkellä sillä motiivilla ei ole niin suurta merkitystä. Joku lähtee Juhannuksena risteilylle mutta risteilyn jälkeinen aika saattaa avata ne syvemmät merkitykset sille, että mitä se risteily sitten toi mukanaan. Uudet merkitykset eivät välttämättä poista sitä alkuperäistä, mutta saattaa uuden perspektiivin myötä saada selityksenä osakseen enemmän mielekkyyttä. Ihmisellä on tapana nähdä merkityksellisiä syy ja seuraussuhteita sellaisissakin asioissa, joissa niitä ei välttämättä ole ja tavallaan niitä merkityksellisiä syy ja seuraussuhteita on joskus sielläkin, mistä niitä ei ihan ensimmäisenä hoksi ettiä.
Kaikille teoille ei kuitenkaan teon hetkellä ole välttämättä motiivia ja syytä sen syvemmin, vaan tapahtuu ehkä enemmän hetken mielijohteesta. Lähdetään vaikkapa sinne risteilylle juhannuksena kun nyt ei ole muutakaan tekemistä ja kaveri ohimennen pyysi mukaansa ja sinne lähdetään ehkä puolivastentahtoisella-njooo-asenteella, mutta sieltäpä löytyikin seisovan pöydän jonosta kauan kadoksissa ollut lapsuuden ystävä tai tanssilattialta se jalat alta pyyhkäisevä don juan. Näin sitten jälkeenpäin tarkasteltuna se otetaankin merkitykselliseksi seikaksi sitä pohdittaessa, että miksi lähti sinne risteilylle, koska jos ei olisi lähtenyt, risteilyn mukanaan tuomat asiat olisivat jääneet toteutumatta ja näin niistä tapahtumista itsessään muodostuukin se syy: "Näin pitikin käydä" - mentaliteetilla..
Ehkä. Noin muuten en ymmärrä, että mitä kysyt kysyessäsi..
Kiinnostavaa. Hallinnan tunne. Kaikilla sitä ei ole.
"Ehkä. Noin muuten en ymmärrä, että mitä kysyt kysyessäsi.."
Tuon mukaan motiivi lähtöön löytyy lähdön jälkeen, mutta tarkoitin että ihminen on ihan pihalla siitä miksi teki jotain ja pähkäilee sitä kuukausi tolkulla ja sitten kokee ahaa elämyksen, juu se oli sen takia. Siis mikään ei ole muuttunut, tai uusia tekijöitä tullut kuvaan päätöksen ja teon jälkeen..
Voi esim. sanoa tuosta syys uinnista, että" nyt ymmärrän että halusin haasteita siitä että vesi on kylmää".
Minun tuttava piirissä on muutama tällainen henkilö ollut (naisia)
ja yksi mies joka erosi vaimostaan, syyksi kertoi että lähti "etsimään itseään"
Siitä on aikaa monta vuotta en tiedä onko vielä löytänyt itseään?
En ollut paikalla, mutta olisin neuvonut että seuraa puurolusikkaa niin löydät ainakin suun :) Eli kaikenlaisia kummallisuuksia niitä on :ö
No yksi asia noissa asioissahan on tietenkin se, että ei kerro sitä todellista syytä juurta jaksain, syystä Ö ja Ä, vaan tiivistää sen johonkin yleiskäsitteeseen, joka suurinpiirtein antaa osviittaa vaikkapa lähdön syistä. Se, että esim. "lähtee etsimään itseään" saattaa tarkoittaa monia asioita, jotka henkilö kokee ehkä enemmän itselleen kuuluviksi kuin muille.. Ja syytä kyseltäessä, tai olettaessaan jonkun olevan selityksiä vailla, heittää kehiin tuollaisen yleispätevän kommentin.
Ehkä. *kiva sana tuo ehkä:)*
Kiitos, tiesin että sinä olet riittävän monimutkainen henkilö selittämään nämä yksikertaisesti :)
Yksinkertaisuus on äärimmäisen monimutkaista ja päinvastoin ;)