Keskiyö

Olen miettinyt ottaisinko yhteyttä erääseen ruskeasilmäiseen pitkään mieheen, mutta en tiedä onko hän varattu, tai mitä minusta ajattelee. Haluaisin mennä miehen kanssa valokuvaamaan ja olisi kiva muutenkin ihan vain kuluttaa aikaa joskus yhdessä. Mies ajaa hiuksensa kaljuksi, sellainen punk ja new age henkinen ihminen. Harrastaa valokuvausta ja elokuvajuttuja. Mitähän tähdet kertovat tästä? Vai onko minulle joku muu henkilö olemassa/tulossa, millainen?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei
no työn ja harrastuksen nimissä voit aivan varmasti ottaa yhteyttä keneen vain! myös tuohon mieheen, minusta sinun kannattasikin ottaa niissä merkeissä yhteyttä.
älä kysy mitään privaattia, on helpompi tutustua yhteisen tekemisen kautta. saattaahan myös olla, että et pitäisi kaikesta siitä, mitä hän kertoo ja kuinka hän elää. mutta kannattaa ehdottomasti tutustua.

minusta tuolla miehellä on hyvä itsetunto ja vilkas mielikuvitus. hän uskaltaa olla oma itsensä ja puolustaa omia näkemyksiään. eli oikein terve mieli ja sielu.
taiteellinen ihminen, mutta niinhän sinäkin olet.
no, en näe teitä välttämättä sieluntovereina, mutta muuten tuttavuutenne voisi olla kehittävä ja haastava.

t: Keskiyö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


polaroidi kirjoitti:

Olen miettinyt ottaisinko yhteyttä erääseen ruskeasilmäiseen pitkään mieheen, mutta en tiedä onko hän varattu, tai mitä minusta ajattelee. Haluaisin mennä miehen kanssa valokuvaamaan ja olisi kiva muutenkin ihan vain kuluttaa aikaa joskus yhdessä. Mies ajaa hiuksensa kaljuksi, sellainen punk ja new age henkinen ihminen. Harrastaa valokuvausta ja elokuvajuttuja. Mitähän tähdet kertovat tästä? Vai onko minulle joku muu henkilö olemassa/tulossa, millainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu