Kertokaahan nyt, minkä merkkisiin veneisiin tuo pahamaineinen "rutto" oikein iskee? Löytyisikö valmistajakohtaisia eroja... Hempelin kirjasenkin mukaan suurin osa veneistä ei saa ruttoa (kaiketi tuossa on se oletus, ettei pohjaa olisi edes käsitelty).
Oko kuplat olleet gelcoatissa vai onko jollakin päässyt oikein kuituun asti muhimaan?
Itse hioin ja maalailin reilun 20 vuotta vanhan Albin Expressini tänä keväänä. Oikein jännitti, mitä paksun myrkyn ja epämääräisen primer/ "mitä-lienee-kerroksen" alta paljastuu... Kovan primerin alta löytyi paikoin jotain mustaa melkoisen huokoista ja helposti irtoavaa tavaraa, joten primer-kosteussulku ei varmastikaan ollut optimaalinen... Ei kuplan kuplaa eikä merkkejä kosteudesta, muutamista paikoista oli "Bärre" Abbaa kuunnellessaan aikoinaan vähän huolimattomasti levitellyt gelkkaria ja kuitua, joten joitakin kuoppia (3-4) jouduin paklaamaan nekin tosin olivat kuivia, mutta muuten pohja oli terve.
Itse olen tavannut kuplia joidenkin vanhojen H-veneiden peräpäässä vesilinjan läheisyydessä. Ilmeisesti ovat olleet lastattuna peräpainoisesti, jolloin primerin raja on ollut liian alhaalla. Myös yhdessä katsomassani Inferno 26:ssa oli kölin ympäristössä gelcoatissa kuplia. Yhden omistajan mukaan myös käsittelemätön Jon 30 oli alkanut kuplimaan...
Oko kuplat olleet gelcoatissa vai onko jollakin päässyt oikein kuituun asti muhimaan?
Itse hioin ja maalailin reilun 20 vuotta vanhan Albin Expressini tänä keväänä. Oikein jännitti, mitä paksun myrkyn ja epämääräisen primer/ "mitä-lienee-kerroksen" alta paljastuu... Kovan primerin alta löytyi paikoin jotain mustaa melkoisen huokoista ja helposti irtoavaa tavaraa, joten primer-kosteussulku ei varmastikaan ollut optimaalinen... Ei kuplan kuplaa eikä merkkejä kosteudesta, muutamista paikoista oli "Bärre" Abbaa kuunnellessaan aikoinaan vähän huolimattomasti levitellyt gelkkaria ja kuitua, joten joitakin kuoppia (3-4) jouduin paklaamaan nekin tosin olivat kuivia, mutta muuten pohja oli terve.
Itse olen tavannut kuplia joidenkin vanhojen H-veneiden peräpäässä vesilinjan läheisyydessä. Ilmeisesti ovat olleet lastattuna peräpainoisesti, jolloin primerin raja on ollut liian alhaalla. Myös yhdessä katsomassani Inferno 26:ssa oli kölin ympäristössä gelcoatissa kuplia. Yhden omistajan mukaan myös käsittelemätön Jon 30 oli alkanut kuplimaan...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siis eihän se osmoosi tule veneeseen, jos vaan vetelee riittävän monta kerrosta Hempel Light Primeriä! Se on Hempelssin erityisesti lasikuituveneiden pohjan kosteussuluksi tarkoitettua erikoismaalia, jonka korkea hinta selittyy korkeista tuotekehityskustannuksista sekä suomalaisen veneilykauden lyhyydellä.
Tuommoiset 8 kerrosta kun vetäisee veneen pohjaan niin eipä joudu kuin korkeintaan kippari kosmokseen juotuaan liian monta rommiannosta rankan purjehduspäivän päätteeksi.
tarkemmin mihin perustat väitteesi Hempel Light Primerin tehosta? kosteussulkuna?
Onko siitä olemassa jonkin muunkin luotettavia tutkimuksia kuin vain myyjän ja valmistajan?
Olen luullut ja kuullut Primerin olevan tartuntamaalia vaikeille materiaaleille? onko näin? ja epoxsi maalit parhaita kosteussulkuja.
Tuokin suosittelemasi 8 kerrosta ihmetyttää? siitähän tulee jo huomattavasti suurempi kalvonpaksuus mitä yleensä maaleille suositellaan?
Hei, Hemppelin light-primer ei ole sulku maali vaan tartunta maali. Sulkumaali pitää olla kaksi-komponentti maalia myös hemppeliltä löytyy.Itse vedin pohjan puhtaaksi viimekesänä 26 vuotiaasta liukuvasta moottoriveneestä eikä osmoosin merkkejä löytynyt mistään, sitten 4 kerrosta 2 komponettimaalia ( hemppel en vaan muista minkä nimistä) ja kaksi kerrosta light-primeria ja siihen kova myrkky ja pohja on hienossa kunnossa taas seuraavat 20 vuotta.
Katoppa http://www.hempel.fi/internet/inefic.nsf/vDOC/207FB384E7139219C1256BE4004DF139?OpenDocument
Hempel-setä sanoo jotta Light Primer on 2-komponenttinen epoksimaali lasikuituruton ehkäisemiseen. Ja kenellä muullakaan siitä maalista paras tieto olisi kuin maalin valmistajalla? Joku voi tietenkin ihmetellä Light Primerin hintaa (n. 37 euroa litra) kun saman kuiva-ainepitoisuuden omaava teollisuusepoksi Teknos Inerta 5 Primer maksaa 10 euroa litra. Tämä hintaero selittyy LP:n ylivoimaisilla marine-ominaisuuksilla, sillä onhan selvää, että veneen pohja on vaativampi ympäristö kuin esimerkiksi teollisuuden syövyttäviä aineita sisältävät säiliöt, joita maalataan Teknoksella...
tuosta linkistä, mutta katso www.hempel.fi -> Venemaalit -> Tuotteet -> Primerit
Aloitin keväällä keskustelun koskien tätä samaa asiaa, eli osmoosia. Otsikkona oli: Rahastaako maaliteollisuus? Seurattuani "yksimielistä" kannanottoanne sulkukerroksen tekemiseen, joudun totetamaan saman kuin aiemmin keväällä.
Uskoa, jos haluaa paljon uskoa, pannaan enemmän rahaa menemään...
Homma alkaa mennä aika lailla metsikköön siitä, mistä ajattelin laittaa keskustelun pystyyn... Eli alkuperäisenä ideana oli "listata" veneitä/merkkejä, joihin tuo rutto iskee. Joskus olen nähnyt sellaisen kommentin, että jos se rutto on tullakseen, se imee vaikkapa pilssistä tarvittavan kosteuden...
Light Primer ON kaksikomponenttinen kosteussulkuna käytettävä epoksimaali, sen kuiva-ainepitoisuus on n. 50 % stetsonista vedettynä, eli hyvin lähellä samaa esim. teknoksen inerta 5 primerin yms. kanssa. Hempelin Yacht Primer sen sijaan on tartuntamaali (1-komp), joskin sitäkin mainostetaan vettä eristävänä... Lightiä siitä lienee tehnyt tuo runsas liuotteen määrä. Se tarkoittaa myös sitä, että kotikonstein sillä voi saada tasaisen pinnan.
Eikä tuota Light Primeriä oikein hyvänä tartuntamaalina voi pitää, monien olen nähnyt lakaisevan myrkyt veneensä alta keväällä kirjasen ohjeitten mukaisesti maalattuna...
Itse en käyttänyt Light Primeriä, vaan jotain aivan muuta... Kateellisena vain seurasin, kun äijät melkein pakkasen puolella maalailivat... Tiedä sitten tuleeko hyvä, vaikka ohjeiden mukaan näin saisikin... Onhan sitä tietty noissa teollisuusepokseissakin talvilaatun kovetteita. Kävi mielessä sellainen, että olisiko tuossa LP:ssä sellainen, kun näyttäisi ainakin lämpötilat täsmäävän alarajalla muiden merkkien kanssa melko hyvin...
Valmistajahan se ratkaisee, eikä veneen merkki. Tietyn merkkistä venettä voi olla teetettty samalla tekijällä sarjana, silloin merkki tietyllä ajanjaksolla vaikuttaa asiaan. Itse en paljasta, missä veneeni on tehty, enkä merkkiä, mutta kertaakaan en ole uskoa kylkiin vedellyt. Rutosta ei ole merkkejä. Jos jossain veneessä on ko. ilmiötä, voi olettaa, että vastaavissa sarjoissa voi olla myös. Vaatii selvittelyä. Sitten tietysti myös virheet vaikuttavat, on esimerkkejä, joissa laminointityön sisään jäänyt epäpuhtaus aiheuttaa osmoosion.
Enempää en asiaan tällä erää puutu, mutta päätäni ei ole 15 vuoteen pystynyt kukaan kääntämään, ei ole löytynyt tutkimustulosta/perustelua/järkevää argumenttia, miksi juuri tietty sulkukerrostapa estäisi ruton.
Vertaan myös omakotirakentamiseen, jossa rakennellaan märkiin tiloihin sulkukerroksia...ja 15 vuoden kuluttua maksetaan homevaurioita. Rakennusohjelmissa teollisuuden sponsoroimat hassu-hepet sitten kertoo, miten sulkukerros tehdään...luotettavasti ja oikein
En yllytä uhraamaan venettäsi väärillä käsittelytavoilla. Maalaisjärki kertoo, että lasikuidun ruttoon vaikuttaa ainakina 1. Vedessäoloajan pituus/vuosi 2. Laminointityön laatu (huokoinen l. liian vähän hartsia imee paremmin vesimolekyylejä tai muut virheet työssä) 3. Aivan varmasti sulkukerrosmaalit 4. muut tekijät, joiksi voi lukea mm. tuotteiden laadun
Päättele itse, mitä tekijöitä näistä voit vähentää tai haluat muuttaa, jos yöunesi häiriytyvät osmoosia pelätessä.
Samaa mieltä paitsi kakkoskohdasta. Osmoosissahan vettä imeytyy nimenomaan hartsiin, ei lasiin, joten mitä enemmän hartsia, sitä suurempi riski osmoosille. Muuten olen sitä mieltä että osmoosiongelmaa on liioiteltu ja kaikenmoista rahastajaa häärii vanhojen veneiden kimpussa kosteusmittareineen ostajia ja myyjiä pelottelemassa. Katsokaapa vaikka tätä: http://groups.google.fi/groups?dq=&hl=fi&lr=&ie=UTF-8&threadm=IUVxc.173[email protected]&prev=/groups?dq=&num=25&hl=fi&lr=&ie=UTF-8&group=uk.rec.sailing&start=25
Eikö kukaan osaa sanoa mistä löytisi puolueetonta ja mahdollisimman oikeaa sekä todenperäistä tutkimustietoa asiasta?
Miksi et voi luottaa maalitehtaiden asiantuntemukseen ja maalata venettäsi niiltä saamiesi ohjeiden mukaisesti. Sekä Hempeliltä että Teknokselta saat tarkat ohjeet.
olen monilla aloilla saamani vousikymmenien kokemuksen perusteella saanut hyvin monista firmoista sellaisen kuvan jotta vain heidän tuotteensa on paras mahdollinen mitä on olemassa, ja heillä on erittäin usein vain tarkoitus saada syntymmään vain HEILLE mahdollisimman EDULLINEN KAUPPA, viis asiakaasta ja tutteen toimivuudesta tai kestävyydestä,(kuten sanotaankin: kauppahan se on joka kannattaa).
Sitten kun ko. asiaan jonkin verran perehtyy niin joku toinen tuote samalla alalla on huomattavasti parempi ja ei välttämättä kalliimpikaan.
Tarviikohan vielä lisää perusteluja? vertaapa suomalaisten vuosikymmenten kuuluisaa rakennustyön laatua ja romahtaneita kattoja sekä hometaloja ja niiden määriä ja tietysti osmoosin pilaamia veneitä.
Juuri näin, tyypillisiä typeryksiä. Luulevat että kaikki mitä kauppiaat/valmistajat kertovat on totta ja ehdottomasti oikeaa tietoa. Se mitä on painettu tai lukee web:ssa on kuitenkin vain tuotetta kaupittelevan näkemys omasta tuotteestaan. Jos äijillä ei ole muuta sanottavaa kuin se mitä on lukenut Hempelin:n sivuilta, tai maalaamisesta muuta kokemusta kuin oman veneen pohjan töriminen, kannattaa pysyä hiljaa. JA 2. asiana ,lukekaa aina MITÄ ALKUPERÄINEN KYSYMYS KOSKI. EI KYSYTTY YKSITTÄISEN VENEILIJÄN POHJANMAALAUSKOKEMUKSIA, VAAN HALUTTIIN TIETÄÄ MITKÄ OVAT "RUTTOVENEITÄ". !!!!
Mistähän arvon höpöhöpö meinaa sitä tietoa sitten saada, jos weppi, manuaalit eikä myyjän puheet merkitse mitään?
Ja niitä ruttoveneitä, kaikkihan ne on niitä, Albin Marinin tuotteet erityisesti.