Moi

Vanhoillislestadiolaisuus on minulle aika tuttu, mutta esikoisuus ja rauhansanalaisuus outoja. Muistelen kuulleeni, että esikoisilla olivat jopa matot ja verhot aikoinaan kiellettyjä? Onko totta, että se on tiukin lestadiolaismuoto? Ja löysin säännöiltään olisi rauhansanalaisuus?
8580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>>
Onko totta, että se on tiukin lestadiolaismuoto? Ja löysin säännöiltään olisi rauhansanalaisuus?
>>

Jossain mielessä ajateltuna esikoislestadiolaisuus pitää sisällään ehkäpä eniten "isien perinnäissäädöksiä". Seurakunnan vanhimmat asuivat Jällivaarassa ruotsissa, joka on tavallaan esikoislestadiolaisuuden "pääkaupunki", siinä missä Oulu on vanhoillisten.

Monet esikoislestadiolaiset ymmärtävät nämä "säännöt" vain perinnäissäädöksiksi, eikä siten synniksi, vaikka poikkeaviakin näkemyksiä löytyy. Yleensä siellä naiset haluavat pukeutua hameeseen ja käyttää huivia. Kyllähän Raamatusta viittauksia sen tukemiseen löytyy...

Esikoislestadiolaisuudessa en kuitenkaan ole kuullut ketään erotettavan tai tuomittavan, vaikkei yhteisiä päätöksiä noudattaisikaan. Olen kuullut että siellä voi olla vapaasti myös eri mieltä, ilman pelkoa joutua yhteisönsä hylkiöksi. Niistä esikoislestadiolaisista, joita olen tavannut, on jäänyt lämmin ja sydämellinen vaikutelma.

Rauhan sana, eli ns. pikkuesikoiset ovat taasen toinen äärilaita perinnäissäännösten suhteen. Tavallaan voi sanoa että Rauhan sana on "löysin" säännöiltään, mutta mutta...

Rauhan sanan joukostakin löytyy myös jyrkkiä mielipiteitä, joita ei voi kuitenkaan tulkita joukon mielipiteeksi juuri siitä syystä ettei siellä ole haluttu luoda vahvaa keskusjohtoa, vaan elää tasa-arvoisina uskon veljinä ja -sisarina. Toisaalta tämän varjopuoli on se, että paikkakuntaiset erot mielipiteissä muodostuvat suuriksi.

Uskon kannalta oleellisin, eli syntien anteeksi julistaminen ja saarnaaminen kaikille katuville on yhteistä. Samoin kuin seurakuntaoppi, jota ei haluta rajoittaa omaan liikkeeseen, vaan samankaltaiseen "hapatukseen", eli uskon asioiden ymmärtämiseen.

Johtuen siitä että Rauhan sana hajaantui vanhoillisuudesta, joka oli aiemmin hajaantunut esikoisuudesta, eivät nämä kaksi lestadiolaista suuntaa ole olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa.

Niiden kokemusten perusteella mitä minulla on, niin nämä kaksi voisivat aivan hyvin yhdistyä yhdeksi liikkeeksi. Erottavat asiat ovat enemmän muotoseikkoja, kuin opillisia kysymyksiä.

Kannattaa käydä tutustumassa seuroissa:)

Itse olen nyt viimeisen kuukauden aikana ehtinyt niin Rauhan sanan, kuin Buddhalaistenkin seuroihin;) Vanhoilliset ja esikoiset ovat saaneet vielä odottaa vuoroaan, mutta heidänkin tilaisuuksissa tässä kyllä vielä käyn.

Ande

Äänestä
  • Itse kuulun Rauhan sanan herätysliikkeeseen. Rauhan sanassa ei ole mitään ns. sääntöjä joita kaikkien pitäisi noudattaa. Erimielisyyksiä on asioista mutta rauhan sanassa on ns. omantunnon vapaus eli kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Käy toki tutustumassa rauhan sanan sivuille www.lyrs.fi ja rauhan sanan järjestämiin tilaisuuksiin olet myös tervetullut! :)

    Äänestä

  • rauhan sanalainen kirjoitti:

    Itse kuulun Rauhan sanan herätysliikkeeseen. Rauhan sanassa ei ole mitään ns. sääntöjä joita kaikkien pitäisi noudattaa. Erimielisyyksiä on asioista mutta rauhan sanassa on ns. omantunnon vapaus eli kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Käy toki tutustumassa rauhan sanan sivuille www.lyrs.fi ja rauhan sanan järjestämiin tilaisuuksiin olet myös tervetullut! :)

    Kuten totesin, niin olen jo käynyt Rauhan sanan tilaisuuksissa. En tosin kuin parisen kertaa, mutta kiitos kutsusta. Tulen varmasti tutustumaan lisääkin Rauhan sanaan:)

    Sivut ovat tutut, tässäpä linkki kiinnostuneille:

    http://www.lyrs.fi/

    Valitettavasti sieltäkin löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat opillisesti varsin ahtaasti:(

    Toisaalta olet aivan oikeassa, että he eivät tuomitse henkilökohtaisesti ja omantunnon vapaus on varsin laaja:)

    Äänestä

Esikoislestadiolaisuudesta on haarautunut nk. Leeviläisyys, joka edustanee yhtä tiukinta lestadiolaisuus haaraa. Esikoisuudessa taitaa olla yhtä monta suuntausta kuin on jäseniäkin...televisiot, tietokoneet yms. ovat miltei yhtä yleisiä kuin luterilaisuudessa. Esikoisuus tullee venymään ja paukkumaan lähitulevaisuudessa, juuri perinnesääntöjen ja Raamatun oppien ristiriidassa.

Äänestä
  • oletko samaa mieltä nyt, yli 6 vuoden jälkeen?

    Äänestä

  • utelias.. kirjoitti:

    oletko samaa mieltä nyt, yli 6 vuoden jälkeen?

    Leeviläiset erosivat n.-65 , ja koska pääsekopää oli tätini mies , tunnen pikkuisen taustoja ,
    Tämä sm. joka pyrki puhumaan , ei koskaan sanonut vaimolleen missä vieraat viipyy kun
    niitä ei ennemmän tullutkaan , vaikka tätini odotti , ja tiesi mitä odottaa koska oli talossa syntynyt
    ja lapsesta asti seuroja valmisti . hän sai vastauksen he ovat meistä eronneet, ei varmaan ihan
    oikea vastaus , koska Es/Lestoja on nyt n. 13'500 ja Leeviläisiä n. 250.

    No ei nyt enempää hohhoijaa .

    Äänestä

  • utelias.. kirjoitti:

    oletko samaa mieltä nyt, yli 6 vuoden jälkeen?

    on lyhyt aika

    Äänestä

Kun vanholliset erosivat 1902 ei heillkään verhoja ollut , kuin rikkailla , ja ne saivat meilläkin olla salusiini mittaiset , vielä .50 luvulla , niihin aikoihi erosi myös Uusheränneet heillä ei ollut verhoja lainkaan
VL:stä erosi -38 Rauhan sanalaiset , jotaka käyttivät mys pikkuesikoisia nimenä no paljon on virraut
vettä kymijoessa sen jälkeen , ja vaikka tekivät tunnelin Helsinkiin päijänteestä , kymi ei ole kuivunut .
on ilmoja pidellyt , eikö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajattelija kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisuus on minulle aika tuttu, mutta esikoisuus ja rauhansanalaisuus outoja. Muistelen kuulleeni, että esikoisilla olivat jopa matot ja verhot aikoinaan kiellettyjä? Onko totta, että se on tiukin lestadiolaismuoto? Ja löysin säännöiltään olisi rauhansanalaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu