Tapani Kansa petti fanit
Tapani Kansan fanit tyrmistyivät keskiviikkona Turun Konserttitalossa.
Laulaja saapui myöhässä paikalle ja väsytti kuulijoita kertomalla pitkiä tarinoita.
jossain luki, että hän oli haukkunut yleisön ja bändin sekä esiintymiskaupunkinsa ja puhunut sekavia mm. mulkun seisomisesta ja ruokavaliostaan. ;D
Sekaisinhan tuo äijä on ja nolaa itsensä.
No onhan Tapsa itsekin aikanaan kertonut mielenterveysongelmistaan. Mielestäni on vain hienoa, että mielisairaillekin ihmisille on oma idoli :)
Mietteitä
4
198
Vastaukset
- Joku vaan
Jos kerran vaivaudut tuota samaa vanhaaasiaa täällä vatvomaan, niin vaivaudu sitten kirjoittamaan myös se ,että tuosta tapauksesta on jo kolme vuotta aikaa. Kirjoitat jutun ihan kuin se olisi tapahtunut viime viikolla.
Olin tuolloin (2008) tuolla Turun konsertissa ja Tapani ei pettänyt yleisöään. Jos autosta puhkeaa rengas ja sen takia myöhästyy reilut parikymmentä minuuttia niin ei se mikään katastrofi ole.
Tapani kerran koko konsertin aikana huomautti ,että orkesteri ei pysynyt perässä hänen jossain tulkinnassaan. Yleisöä ei mollannut millläänlailla. Naureskellen vaan totesi ,että Turussa on näemmä sama homma kuin Hämeenlinnassa, että kun hän pyytää laulamaan mukana, niin yleisö ei laula vaan taputtaa. Tapsa ei sanonut tuota kiukkuisena eikä mitenkään töykeästi. Oli lähennä huvittunut ja niin montaa yleisössä istuvaakin se nauratti. - Hiukan ymmärrystä
Tapanilla oli samana syksynä takanaan just julkisuudessa suuresti riepoteltu ero pitkäaikaisesta elämänkumppanistaan.
(Tapani itse ei erosta juurikaan mitään lausuntoja antanut ). mutta media sitä ruoti kyllä hyvinkin näyttävin lööpein. Saatan vaan kuvitella miten hullunmyllyä tuo syksy Tapsalle oli ja siinä oli sitten yritettävä keskittyä treenamaan konserttiohjelmstoa ja keskittyä konsertteihin. Ei mikään ihan helppo paikka tuollaiselle vahvasti tunteella elävälle ja kokevalle herkkäsieluiselle taiteilijalle.
Joten liekö ihmekkään ,että käytös oli tuolloin vähän sekavaa. - ********************
Se oli aika kaaooottinen syksy Tapanille. Ei pidä tuomita häntä sen takia.
Hällä oli tuolloin yksityiselämässä asiat sekaisin ja se heijastui osin työhönkin. - että näin
Tapsa totesi tuolloin turun konserttia seuranneessaa Imatran konsertissa näin:
" On ollut puhetta, että puhun paljon lavalla. Tämä on vapaa maa, hän totesi saaden yleisöltä ablodit.
Konsertin lopussa koko sali antoi seisten suosionosoitukset esiintyjille.
Kansa uskoo, että osa Turun konsertin kritiikistä johtuu hänen uudesta tyylistään.
-Kun Turussa tullaan konserttiin, ilmassa väreilee akateemisuus. siellä on opittu käyttäytymään siististi ja siivosti.
Kesällä päätin, että olen tästedes oma itseni. Ja sitten kun tälläinen eläväinen olento tulee siihen siivoon ilmapiiriin se on monelle sokki."
Kovimmat fanit taistelivat tiensä takahuoneeseen halaamaan suosikkiaan.
"Kyllä myö tykätään! " hihkui Anna-Maija ystävänsä Paulan kanssa. Anna-Maija kertoi Kansalle muistavansa hyvin tapaamisensa Kansan kanssa 1980-luvun alusta
" Aina olen hyvän päälle ymmärtänyt, se minun on tunnustettava, Kansa hörähti vastaukseksi. "
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413535Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua724308Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy393407En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4011300