pikaisesti taidenäyttelyssä

Vilhelmiina___

Työpäivä alkoi olla ohi ja olo oli jotenkin levoton. Mietin mitä tekisin, lähtisinkö leffaan vai meniskinkö shoppailemaan. Ei huvittanut mennä suoraan kotiinkaan, kun illaksi ei ollut tiedossa muuta tekemistä kuin telkkarin katselua.
Soittelin kavereille, mutta kaikilla tuntui olevan jotain menoa enkä saanut kenestäkään seuraa illaksi.

Päätin lähteä keskustaan, en vielä tiennyt mitä teen, mutta katsotaan sitten.
Keskustassa törmäsin erääseen puolituttuun mieheen,Villeen, olimme tavanneet useasti yhteissten ystävien kautta, mutta en juurikaan tiennyt miehestä mitään.
Yllätyin kun hän kertoi olevansa matkalla johonkin taidenäyttelyyn ja hän pyysi minua mukaan. Eihän minulla ollut sen tarkempia suunnitelmia illalle, joten lähdin hänen mukaan.

Näyttely olikin ihan mukava, pääsi yllättämään positiivisesti. Katselin viimeisessä huoneessa yhtä teosta pitkään ja hartaasti, seisoen keskellä huonetta. Ville tuli selkäni taakse ja painoi leukansa olkapäälleni ja kietoi kätensä vyötärölleni. Hän sanoi "eikö olekkin upea teos?" Joo, on, vastasin. Hän sanoi "olipa tosi mukava tavata, mä olen aatellut sua paljon".
- Joo- oli kiva törmätä. Olin yllättynyt, että hän oli ajatellut minua. Olin joskus flirttaillut hänelle, mutta sillon flirtti oli tuloksetonta.

Hän kääntyi eteeni edelleen pitäen käsiään vyötärölläni. Hän suuteli munua. Ah, tuntui niin hyvältä tuntea miehen kosketus. Suutelin kiihkeästi takasin ja annoin tuntilleni vallan. Ei tässä elämässä mitään saa, jos ajattelee aina järkevästi ja ei anna tunteille sijaa.

Tunsin kuinka kiihotuin suutelemisesta ja myös Ville tuntui nauttivan tilanteesta. Huoneeseen saapui vanhempi pariskunta ja meidän oli lopetettava touhut. Lähdimme kävelemään pois huoneesta. Käytävällä oli joku varastohuone, minkä ovi oli vähän rakosellaan. Ville kurkisti huoneeseen varovasti, varastossa oli vain tuoleja pinoissa ja ketään ei näkynyt missään. Menimme huoneeseen ja vidimme ovien kiinni.

Jatkoimme kiihkeää suutelua hetken. Tunsin pikkupöksyni kostuvan samalla, kun Villen kädet hapuilivat hameeni alle. Hän hyväili pimpsaani pikkuhousujen läpi. Hän varmasti tunsi kuinka pikkupöksyni oli märät. Hapuilin kädelläni hänen housujen etumusta, tunsin hänen jäykistyneen kalun. Ville ujutti sormensa pikkupöksyjeni alle, tunsin kuinka sormet upposivat pimpsaani. Hapuilin seinästä tukea ja toisella kädellä tarrauduin tiukasti kiinni Villen paitaan. Voihkin hiljaa nautinnosta.

Yritän avata Villen housut, että pääsen käsiksi hänen vehkeisiinsä. Ville irtaantuu otteestani ja ottaa yhden tuolin pinosta lattialle. Hän avaa housunsa ja ottaa jäykistyneen kalunsa esiin. Hän istuu tuoliin ja pyytää minua tulemaan hänen syliin. Otan pikkuhousut jalasta ja nostan hamettani ja istuudun hajareisin kasvot Villeen päin hänen syliin. Tunnen kuinka hänen kalunsa painuu sisääni. Minua pelottaa että joku tulee hetkenä minä hyvänsä huoneeseen. Vedän vähän hamettani alas, jotta se peittäisi edes jonkin verran näkyvyyttä jos joku sattuu tulemaan.
Ville pyytää minua rauhoittumaan ja nauttilmaan. Hän rupeaa liikuttamaan lantiotaan, tunnen valtavaa nautintoa hänen työntyessä sisääni rytmikkäin liikkein.

Voi että miten mies voi tuntua näin hyvältä, hän lisää vielä nautintoani hyväilemällä klitoristani sormin. Kiemurtelen hänen sylissään ja yritän olla hiljaa. Hän ehdottaa, että nousisin seisomaa, että hän voisi tulla takaa päin sisääni. Nojaan käsilläni tuoliin eteenpäin kumaruneena jalat vähän haara-asennossa. Ville painautuu sisääni ja pitää lantiostani kiinni, tunnen kuinka orgasmi tulee. Tuntuu että jalkani ei kanna, mutta yritän kestää vielä. Pian Ville ottaa kunnon loppukirin ja laukeaa. Minä haukon henkeä kuin kala kuivalla maalla ja autan itseni omin käsin vielä isoon orgasmiin.

Istumme lattialla hetken ja koitamme saada itsemme rauhoittumaan, että pystyisimme poistumaan taidenäyttelystä huomiota herättämättä.

Oli kiva tavata Ville näissä merkeissä.

3

5490

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Namimies

      Nam...

    • Anonyymi

      Kiva :)

    • Anonyymi

      Taidenäyttelyt alkoikin kiinnostamaan :)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      100
      2184
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      771
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      767
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      20
      676
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      506
      671
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      620
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      550
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      535
    Aihe