Älkää ostako GSM-Storesta!

ideapad

Haluaisin varoittaa kauppaketjusta nimeltä GSM-Store, ettei muille kävisi kuten minulle. Ostin heiltä Lenovon Ideapadin pari vuotta sitten (hinta 630€). Koneeseen tuli kuitenkin näyttöön ongelmaa pari kuukautta takuun umpeutumisen jälkeen (takuu vain yksi vuosi!). Vetosin myyjän virhevastuuseen vian korjaamiseksi ja laite toimitettiinkin heidän kauttaan Lenovon huoltoon. Ongelmia tuli kun Lenovo ei suostunut korjaamaan takuuseen eikä GSM-Store korjausta maksamaan. Tästä väännettiin ensi melkein pari kuukautta, jonka jälkeen olin kuluttajaneuvojaan yhteydessä, ja hänen mielestään tapaus oli aivan selvä, GSM-Storen olisi pitänyt korjaus maksaa. Kuluttajaneuvoja oli liikkeeseen ja huoltoon yhteydessä, mutta hänellekään eivät liikkeestä enää lopulta vastanneet mitään. Minullekin lakkasivat vastaamasta sähköposteihin jossain vaiheessa, ja aina kun soitin, väittivät että asia on selvityksen alla ja he ilmoittavat kun asia on mennyt eteenpäin. Niin meni viisi kuukautta, kone jossain eikä minulle ollut tarjota mitään korvaavaa käyttöön. Lopulta laitoin asianajajan lähettämään heille viestiä, että jos ei kone pian olisi korjattuna vaatisin kaupan purkua. Lisäksi vaadin hyvin kohtuullisia vahingonkorvauksia. Määräaika umpeutui ja vasta pari viikkoa tämän jälkeen Lenovolta soittivat, että korjaavat nyt sitten koneeni hyvän tahdon eleenä. Kuusi kuukautta meni, ennen kuin sain koneeni takaisin! GSM-Store ei ole vahingonkorvauksia maksanut, eikä toimitusjohtajakaan edes viitsinyt sähköpostiini vastata. Olen asiaa koittanut hoitaa fiksulla tavalla, mutta liikkeen asiakaspalveluasenne on todella huono tästä riippumatta. Niinpä varoitankin kaikkia, että ei kannata ostaa mitään heiltä ainakaan jos ei tuotteessa ole pitkiä takuuaikoja, sillä heitä ei todellakaan kiinnosta noudattaa lakipykäliä tai huomioida asiakasta, eli parempi ostaa tuotteet muualta.

9

588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsd54

      Pitäisi joukkokanne laittaa tai jotain kyseistä puljua vastaan.

    • Merja Euronen

      Kannattaa levittää tietoa joka puolelle sillä tuollaista liikettä pitää kaikkien välttää. Samoin Lenovoja. Suosikaa merkkejä jotka hoitaa vastuunsa!

    • lumelääkäri

      "olin kuluttajaneuvojaan yhteydessä, ja hänen mielestään tapaus oli aivan selvä, GSM-Storen olisi pitänyt korjaus maksaa."

      Jos lenovo ei suostu laitetta korjaamaan, niin miten myyjäliikkeen pitäisi korvata laitteen korjaus omasta pussistaan?

      Minusta tuossa tapauksessa suurin roisto on LENOVO, joka kieltäytyi aluksi korjaamisesta.

      Mutta kyllä myyjäliike olisi voinut asiaa hieman tyylikkäämminkin hoitaa. Teki itsestään narrin, kun ei vastanut enää yhteydenottoihin.

      Mutta myyjäliike ei voi vastata takuuasioita Lenovon yli, vaan lopullisest päätökset korjauksista päättää LENOVO, jonka yhteystiedot löytyy esim. GOOGLELLA.

      • 10+3

        suomen virhevastuulainsäädäntö koskee tuollaisessa tapauksessa enemmän myyjän suhdetta asiakkaaseen kuin valmistajan suhdetta myyjään.

        suomessa kun on valmistajien takuita vahvempi virhevastuu, niin se kaatuu myyjän vastuulle. asiakashan sen oikeasti maksaa kuluttajahinnoissa.

      • lumelääkäri
        10+3 kirjoitti:

        suomen virhevastuulainsäädäntö koskee tuollaisessa tapauksessa enemmän myyjän suhdetta asiakkaaseen kuin valmistajan suhdetta myyjään.

        suomessa kun on valmistajien takuita vahvempi virhevastuu, niin se kaatuu myyjän vastuulle. asiakashan sen oikeasti maksaa kuluttajahinnoissa.

        Mielenkiintoista olis nähdä miten esim. joku kotisohvalta toimiva nettikauppa 2% myyntikatteineen kustantaa virhevastuita takuuajan ulkopuolella.

        Ymmärrän kyllä, että autoliikkeet ja myös autojobbarit joutuvat virhevastuun kanssa tekemisiin ja korvaamaankin KÄYTETTYJÄ autoja koskevia tapauksia, mutta esim UUDEN auton ostaja tuskin saa liikkeestä takuuajan ulkopuolella muuta kuin lämmintä kättä, nimittäin jos valmistaja kieltäytyy jotain korvaamasta. Siinäpä ei voi oikeastaan muuta tehdä kuin vaihtaa merkkiä.

      • lumelääkäri kirjoitti:

        Myyjällä on lain mukaiset vastuunsa ja velvollisuutensa, joihin ei uskomisillasi siitä, miten tositilanteessa toimitaan ole merkitystä. Virhevastuuta ei myyjä voi paeta maahantuojan/valmistajan selän taakse ja vastuu jää vaikka maahantuojaa/valmistajaa ei enää edes olisi.

        Myyjä tietää, että asiakas ei monestikaan viitsi katsoa asiaa läpi loppuun asti, mutta jos viitsii, se on aina voivoi kusetusta yrittäneelle myyjälle.

      • Lumelääkäri
        Kollimaattori kirjoitti:

        Mitähän myyjän harrastamaa kusetusta se on, jos takuu on laitteesta jo umpeutunut ja valmistaja ei suostu tulemaan asiassa tuumaakaan vastaan? Myyjähän on tavallaan virhevastuun aikana täysin lainsuojaton. Koneesta saadulla muutaman pinnan myyntikatteella ei ole mitään tekemistä koituvien korjaus- yms. kustannusten kanssa.

      • Pitsa rontto
        Lumelääkäri kirjoitti:

        Mitähän myyjän harrastamaa kusetusta se on, jos takuu on laitteesta jo umpeutunut ja valmistaja ei suostu tulemaan asiassa tuumaakaan vastaan? Myyjähän on tavallaan virhevastuun aikana täysin lainsuojaton. Koneesta saadulla muutaman pinnan myyntikatteella ei ole mitään tekemistä koituvien korjaus- yms. kustannusten kanssa.

        Juu ei mennyt erääseen kauppaan takuuseen läppärin näytönohjaimen rikkoontuminen takuun umpeuduttua, en jaksanut alkaa kinastelemaan.
        Laitoin läppärini näytön ohjaimen pizzaprontoon uuniin ja paistoin hetken, taas rullaa kone kuin uusi, videoita ei uskalla katsoa mutta surffailussa on pörissyt jo pitkään.

    • Pomppuliini

      Ei tarttis puhua pa*kaa. Tää sama stoori löytyi muropaketin foorumilta. Niin ja, Lenovo on kiinalainen niin ei ihme jos menee rikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe