Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kortsut

Mietityttää, miksi miesystäväni ei vaivaudu hankkimaan kondomeja...Viimeisestä kunnon kerrasta on jo lähes kuukausi ja tyydytys onkin hoitunutkin käsin ja suulla. Tämäkin puoli on kivaa, mutta olen kuitenkin hieman ärsyyntynyt asiasta. Onkohan mies laiska, ei kiinnostunut minusta seksuaalisest tarpeeksi, pitää suuseksistä enemmän vai odottaako että itse hankin kortsut jos niin haluaisin..?
Jotenkin mielestäni se olisi miehen homma ne kuitenkin hankkia. Olemme seurustelleet alle puoli vuotta.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sorry, mutta olen aina ollut hieman hämmästynyt millaisella ihmissuhdepohjalla jotkut seurustelevat ja seksiä harrastavat keskenään.

Miten on mahdollista, että seksiä ylipäätään harastetaan jonkun kanssa, vieläpä jo pidemmällä aikajaksolla, ilman normaalia ja avointa ajatustenvaihtoa, ilman edes aivan perusasioista keskutelua ja sopimista ja toistensa ymmärtämistä.

Jo pitkään jatkuneen intiimin suhteen jälkeenkin vielä arvuutellaan aivan perusasioita yhteiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyen. Missä on henkinen, äyllinen ja arvojenkin yhteys, avoimuus, suoruus, luottamuksellinen keskustelu, yhteisistä pelisäännöistä sopiminen, vastuunottokin, henkinen intiimiys jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaa-a.. kirjoitti:

Mietityttää, miksi miesystäväni ei vaivaudu hankkimaan kondomeja...Viimeisestä kunnon kerrasta on jo lähes kuukausi ja tyydytys onkin hoitunutkin käsin ja suulla. Tämäkin puoli on kivaa, mutta olen kuitenkin hieman ärsyyntynyt asiasta. Onkohan mies laiska, ei kiinnostunut minusta seksuaalisest tarpeeksi, pitää suuseksistä enemmän vai odottaako että itse hankin kortsut jos niin haluaisin..?
Jotenkin mielestäni se olisi miehen homma ne kuitenkin hankkia. Olemme seurustelleet alle puoli vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu