Kuule Mama

Mitä tekisin näiden miesten kanssa oikein?

Nää ei tee mulle oikeasti yhtään hyvää, mutten ihan pysty irtaantumaankaan. Osittain kyllä. Tarkoitan, etten saa koskaan kokonaan heivattua elämästäni.

Olisiko minulle näköpiirissä kunnollista miestä? Koska? Kuka? Minkälainen?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei,

Ennen kuin luet eteen päin, niin mikäli olet lukenut vastauksiani tietänet, että olen mahdollisimman suora (en kinua vastauksistani rahaa ihmisiltä missään muodossa, siksi ei ole tarvetta kaunistella.

Joskus eteen tulee tilanne, jossa tulee minulle olo, että olenkohan ymmärtänyt lukemani oikein, ja koska kaikki täytyy tulkita muutaman sanan ja lauseen perusteella eikä voi kysyä kesken kaiken tarkentavia kysymyksiä .....silloin kirjoitan perään seuraavan:

On hyvä välillä muistuttaa ihmisiä, että nämä ovat yhden vastaajan intuitioon perustuvia tulkintoja, ei kiveen hakattuja lopullisia totuuksia. Sillä elämä on kokonaisuudessaan niin upea mosaikkii, että siihen sisältyy arvoitus ja yllätys joka päivälle, ja se hyvin harvoin piittaa jonkun ennustelijan tulkinnoista.


No niin.

Asiaan.

Siis ymmärsin Sinun tekstistäsi näin, että Sinulla on useampia miehiä kierroksessa -- ja sitten haluaisit vielä lisäksi siihen yhden uuden. Kunnollisen miehen.

Epäilet ettet saa noita muita heivattua elämästäsi, mutta siitä huolimatta mielestäsi elämässäsi olisi tilaa ja tarvetta kunnon kaverille.

Sinun täytyy varmaan vitsailla nyt.

Koska JOS Sinä olet tuollaisessa tilanteessa ja JOS tulkitsin oikein niin kirjoitan suoraan : Sinä et ansaitse kunnollista miestä.

Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit?

Ajattelitko tosissaan, että vaikket nyt mielestäsi oikein pysty irtautumaankaan nykyisistä kuvioistasi, siten että saisit selkärankasi takaisin, sinä oletat että mama täällä katsastaisi tuntomerkkejä kunnon kaverista sinua varten?

kirjoitat "nää ei tee mulle oikeesti hyvää" ja sitten väität ettet "pysty irtautumaankaan".

Siinä tapauksessa sinä pidät sisimmässäsi tuollaisesta elämästä mitä nyt elät, etkä tarvitse mitään kunnon miestä siihen sivuun kärsimään.

Jos taas (mihin Sinä tasan tarkkaan kykenet) irtisanoudut kaikesta hölmöilystä ja alat olemaan rehellinen ! ! ! kai-kes-sa , löydät itsesi ja itsekunnioituksesi ja sinusta tulee kunnon nainen. Joka saa viimeisen päälle kunnon miehen.

Mutta älä tule selittämään mamalle, että et pysty, tai että (luoja paratkoon) pystyt vain osittain.

T. "mama"

Äänestä

ihana vastaus mama,kerranki suoraa puhetta eikä lässytystä:) Voisin soveltaa tätä itsellenkikin..valitettavasti :/

Äänestä

En tiedä, jos enään käyt täällä lukemassa, mutta annan palautteen.

Irtautumisella tarkoitin lasten isää, joka aina tulee jollakin tavalla olemaan läsnä elämässä. Toinen on ystäväni, jolla on herännyt tunteita minua kohtaan ja minullakin jotakin, muttei hän ole sellainen kunnon mies, jonka haluan elämääni. Ystävä kyllä, mutta ei muuta.

Taisin kirjoittaa aika sekavasti. Harmi, että jouduit vastaamaan noin huonosti muotoiltuun kysymykseen, mutta kiitos kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vain kirjoitti:

Mitä tekisin näiden miesten kanssa oikein?

Nää ei tee mulle oikeasti yhtään hyvää, mutten ihan pysty irtaantumaankaan. Osittain kyllä. Tarkoitan, etten saa koskaan kokonaan heivattua elämästäni.

Olisiko minulle näköpiirissä kunnollista miestä? Koska? Kuka? Minkälainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu