Kuolema

Kuolema on syvältä.

No jaa. Meillä kun katseltiin televisiota jo vuodesta 1957 niin muistoissani tämä Teija S. on kyllä aina kuuluttajana siinä kunnossa kuin oli 50-60-lukujen vaihteessa, en juurikaan tullut seuranneeksi hänen myöhempiä ruokaohjelmiaan. Ja kun nyt kuoli lähes kahdeksankymppisenä, havainnollistuu selvästi tämä omakin kuolevaisuus, ehkä tässä on itsekin jotakin muutosta noista ajoista kokenut...

Mä olen nyt vähän karu.
Mut oikeesti en jaksa surra tuntemattomia ihmisiä, enkä kaikkia tuttujakaan.
Se nyt vaan on niin et kerran täältä kaikki lähtee.

Kuolema tulee joka tapauksessa vaikka sitä ei haluaisi, näin minä mietin. Tänne ei jää ketää vanhoja, eikä aina nuoriakaan.

Sitä vaan tulee ikäänkuin "ystäväksi" vuosikymmenten saatossa, tutuksi positiivisessa tai negatiivisessa mielessä julkkiksiinkin.
Teija Sopanen oli mielestäni lämmin ja pilke silmäkulmassa oleva nais immeinen.
Kyllä se kolahti ja kovasti. Antoi taas ajattelemisen aihetta omaa terveyttä kohtaan......pitäisi mennä...pitäisi ja pitäisi mennä helpommin tutkimuksiin.

Se ja sama

T:S: nyt oli puhuvapää telkkarissa, ei se ikinä tehnyt yhtään mitään mainittavaa. Ei mun elämään mitenkään vaikuta, kuka se spiikkaa seuraavan telkkariohjelman. Sitäpaitsi täysin tarpeeton ammatti nykyaikana.


=DW=

In memorian veljeni jan.
Kesänjuoppo, toivottavasti iloisessa kekkulissa sielläkin. Otan maljani täytenä minäkin tuossa illemmalla. Toivottavasti olet päässyt kaltaistesi seuraan, puhumaan siitä ja kestävyydestä! Opeta heitä, mikä on alakasa, sillinselkä ja kommaluu. Äläkä unohda kertoa siitä ylitorniolaisesta karjakosta, siitä kaunot-taresta, joka heitti täyden talikollisen tuoretta lehmänpaskaa vielä neljästä metristä neljäkymmentä kertaa neljäkymmentä luukusta, joka oli vielä toista metriä korkealla. Ja sinä istuit lypsyjakkaralla ja ihailit.
Ja kuinka me killitimme ja hihitimme.
Syvä on veljesrakkauden määrä sinua kohtaan Akrobaatti!
Kun tapaamme teen taas hotspottia!
http://www.youtube.com/watch?v=QOzKnYTiDWA

Niinpä.
Sanoisinko täälläkin niinkuin usein työkavereille työpäivän päätteeksi.
"Taas ollaan päivää lähempänä kuolemaa"

Kyllä Teija on kuin alkuaikojen maamme televisio. Hyvinhoidettu, ystävällinen kuuluttaja, varmasti moni mummo hänelle jutteli ruudun takaa, kuin oma anoppini Heikki Kahilalle, kohensi vielä ulkonäköään ennen näkemistä.

Muutenkin, ainakin median välittämä kuva on ollut ihmisystävällinen.
Väärä on oikean, jotain sinnepäin, oli lehden otsikko kun Laurinsa kanssa meni naimisiin. Kantarellipaikkansa kertoi pitävänsä salaisuutenaan.
Eli, eloisa ja monipuolinen ihminen oli hän. Monessa mukana, toimittaja, näyttelijäkin.

En itke, ihan on ollut itkuja omasta takaa. Jos suren, surenko vain omaa vanhenemistani? Elämän rajallisuutta, vaikka sen kai lienen aina tiedostanut.
Jokainen tietää kuolevansa. Jos kuolinpäivänsä tietäisi, vaikka siihen olisi 150 vuotta, se voisi pimentää tulevan.

Teija eli pitempään, kuin omat vanhempani.
Hyvä ja kaunis muisto hänestä jää.
Osin myös oman lapsuuteni ja nuoruuteni, menneen.
.

Kolahtaa, mutta hetkellisesti.. Muistuttaa omasta kuolevaisuudesta.. En jää suremaan itselleni ventovieraita ihmisiä.

Mainitsemistasi henkilöistä ainoastaan Juicen musiikki on kolahtanut minuun.

Olihan se Teija iltojen ilo kun telkkari perheeseemme tuli, isä ja äiti vastasivat aina hänen tervehdykseen :)

Oma kuolema aina joskus mielessä, ihan hyvillä mielin lähden. Köyhän elämän päätteeksi muutama vuosi ollut jo ihan mukavaa pärjäämistä.

Totta, media kohauttaa aina.