Bussikuskin

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi nuorta miestä 4 v 6 kk mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Sitav Ako Abdullah ja Marko Rodenau hakkasivat bussikuskin viime talvena. Heidät tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.

Oikeus katsoi, että nuoret hyökkäsivät ennalta arvaamatta kuljettajan kimppuun illalla 5. helmikuuta 2011. Kuljettaja oli vain huomauttanut kävelystä bussiväylällä. Oikeus ei nähnyt mitään ymmärettävää syytä pahoinpitelylle.

Kuljettajaa lyötiin ja molemmat potkivat. Pahimmat vammat aiheutuivat päähän osuneesta potkusta. Kuljettajalle jäi pahoinpitelystä hyvin vakavat vammat. Oikeus otti vammat huomioon ankaroittavana tekijänä.

Sitav Ako Abdullah oli teon tehdessään alle 18-vuotias, joten oikeus sovelsi häneen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Alle 18-vuotiaalle saa tuomita enintään kolme neljäsosaa enimmäismäärästä. Törkeän pahoinpitelyn maksimi on 10 vuotta.

Toisaalta Abdullah juuri potkaisi kuljettajaa kovaa päähän. Se ilmensi Abdullahin suurempaa syyllisyyttä ja sen vuoksi - iästä huolimatta - molemmat saivat yhtä pitkän tuomion.

Oikeus määräsi tekijät maksamaan uhrille korvauksia kivusta ja särystä 34000 euroa sekä kärsimyksestä 6000 euroa eli yhteensä 40000 euroa.

Kuljettaja oli vaatinut yhteensä 45000 euron korvauksia.
393856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Nyt on kyllä tämä tapaus saanut liian isot mittasuhteet. Kyseessähän oli Irakinkurdin itsensä puolustamista maassa makaavaa bussikuskia päähän potkimalla.

Ottakaa nyt herrajumala joku yhteyttä vähemmistövaltuutettu Eva Biudetiin tai Astrid Thorsiin, että hän hoitaisi tämän Kurdipojan vapaaksi ! Eihän tällaista vihamielistä rangaistusta voi antaa noin mitättömästä asiasta kuin itsensä puolustamisesta.

Ja sitäpaitsi jäihän se bussikuski henkiin. yhdyskuntapalvelu olisi ollut sopiva rangaistus näin lievässä tapauksessa, kuten Abdullahin asianajajakin totesi.

1Äänestä
  • .

    bussikuski hyökkäsi kultamussukoiden kimppuun maassa makaamalla ja lyömällä päätään mussukoiden kenkiin

    Hyvä kun selvisivät vähillä vammoilla tästä hyökkäyksestä

    .

    Äänestä

  • Toivottavasti joku vetää linnassa näile siolle meksikolaiset solmiot.

    Äänestä

  • MITÄ IHMEEN TEKSTIÄ. tähän maahan tarvitaan KURIA.

    Äänestä

Eräät tahot ovat olleet hyvin hiljaisia tästä tapauksesta ja syykin siihen on selvä - kun tekijöinä on mamut,niin mamurakastajat ovat hiljaa.

Äänestä

Eräs palstalle kirjoittava bussikuski on myös hiljaa tapauksesta tällä kertaa, kun pahoinpitelijöinä olikin mamut.

Äänestä

Ei hätää: pojat pääsivät 4,5 vuoden tehokotouttamiskurssille.

Äänestä
  • Istuvat ainoastaan puolet tuomiostaan. Ja vielä jos hovioikeus laskee tuomiota, niin eihän ne käy kun kirjekurssina tuomionsa.

    Äänestä

Tuomiot olivat todella lieviä, kun ottaa huomioon kuskille aiheutetut elinikäiset vammat. 14,6 vuoden tuomiot molemmille olisivat olleet oikein. Alle 18-vuoden ikä ei ole mikään peruste tuomion lieventämiselle, sillä sen ikäinen ymmärtää varsin hyvin teot ja niiden seuraukset.

Vammat ovat korjaamattomia ja uhri kärsii niistä viimeiseen elinpäiväänsä asti! Hakkaajat sen sijaan pääsevät jo muutaman vuoden istuttuaan vapauteen ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pitsaa ja kaljaa kitusiin vapauden kunniaksi, ja toisaalla uhri ihmettelee miksi ei pysty kunnolla kävelemään tai tekemään yhtään mitään.

Oikeuslaitos on mätä ja liian suvaitsevainen, kun päästi hakkaajat noin pienillä tuomioilla. Teosta määrätty nimellinen 40 000 euron korvaus ei riitä mihinkään, kun ottaa huomioon, että sekin raha menee uhrin kuntoutukseen ja edes jonkinlaisen elämänlaadun ylläpitoon. Hakkaajille olisi pitänyt määrätä elinikäinen maksuvelvoite, jolla he olisivat kustantaneet KAIKKI vammoista aiheutuneet ja aiheutuvat kulut. Mutta minkä enää teet, kun oikeuslaitos ei ymmärtänyt teon ja vammojen vakavuutta.

Äänestä
  • .

    285 vuotta tuomiota pimeässä tyrmässä eikä mitään lomailuja tai viranomaisten päähän siloitteluja

    .

    Äänestä

  • Tuo Abdullah on tuossa ottelussa siis 15- tai 16-vuotias, jos kerran
    pahoinpidellessään alle 18-vuotias. Komea parta näyttää olevan
    nuorukaisella.

    Äänestä

Onko tuomio ymmärrettävä niin, että raa'asti tuotettu lopunikäisen työkyvyttömyyden ja osittaisen halvaantumisen aiheuttaminen maksaa 40 000?

Halvalla saa oikeuden mielestä ihmisen loppuelämän tuhota.

Äänestä

Lainattu Maailmanmenoa-palstalla

Sitav Abdullah bussikuskin hakkaaja on harrastanut vuosia kamppa

ile hki
5.10.2011 21:12
2
Oikeudenpöytäkirjan mukaan jonka hain eilen käräjäoikeudesta, hän kertoi että on käynyt ns. painin peruskurssin jossa ei lyödä tai potkita.

Tätä on turha sensuroida koska tieto on faktaa ja jokainen voi halutessaan käydä hakemassa lukukappaleen käräjäoikeuden kansilasta maksua vastaan.

Katso tämä linkki niin selviää kaverin valheet;

http://www.myspace.com/video/netive/...sonen/57662491
vapaaottelun DSM-finaali 2009, Sitav Abdullah GB GYM Helsinki

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6657729

Äänestä
  • Tuollasessa tapauksessa syyte olis pitänyt olla vähintään tapon yritys.

    Äänestä

Kai syytäjä on valittanut päätöksestä?

Äänestä
  • Nyt ainakin olisi syytä, kun oikeudenkäynnin jälkeen on paljastunut
    uusia raskauttavia asianhaaroja Sitav Ako Abdullahista.

    Äänestä

Miten tämä asia liittyy mamuihin tai persuihin? Suomen lain mukaan tapahtui rikos ja sillä ei ole tekemistä persun tai mamun kanssa.

Vai onko?

Äänestä
  • Miten liittyy mamuihin? Sitä mekin ihmetellään, kun näyttäisi Abdullah olevan nimeään myöten kantasuomalainen.

    Äänestä

Lain mukaan tekijä on syyllinen olipa Abdullah tai Petteri. Tekijälle langetetaan lain mukainen tuomio ja sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen alkuperän tai nimen kanssa. Jos ihmisen nimi on Abdullah tai Petteri niin pitääkö tuomion olla erilainen? Jos ihmisen nimi on Feija niin pitääkö tuomio olla isompi? Jos mustalainen tekee rikoksen niin pitääkö valkolaisen vastaavan rikoksen tuomio olla pienempi sen takia, että toinen oli maniska? Eikö- varsinkin rikoslain- pitäisi olla yhdenvertainen ihmisten kesken? Vaiko eikö pitäisi? Pitäisikö silloin säätää laki, joka määrittelee, että Abdullahin tuomio on aina kovempi kuin Petterin?

Äänestä
  • Jos Abdullah lyö minua, syyte on pahoinpitely, mutta kun puolustan itseäni ja lyön takaisin, saan syytteen rasistisesta rikoksesta. Kyllä tämä Suomi on sitten tasavertainen maa!

    Joku aivoton väittää, että rasismia ei ole valtaväestöön kohdistuva toisen etnisen väestöryhmän tekemä väkivalta. Todellista rasismia on yhteiskunnan näin tulkitsema ajattelu.

    Äänestä

pitäisi säätää laki, että olisi vähemmän abdullaheja, mieluummin ei ainoatakaan.

Äänestä

Ja mistäköhän nuo nimet keksit? Oikeassa jutussa ainakin toisen nimi kuullosti ruotsinkieliseltä. Toinen oli silkkaa suomenkieltä. Tästä oli muutam viikko sitten juttua jossain päivälehdessä.

Äänestä

  • Pistäs linkki siihen "oikeaan juttuun", älypää!

    Äänestä

  • Tässä sinulle "raukkaako?" heidän nimensä: "sitav ako abdullah ja marko rodenau.

    Eivät ansaitse isolla alkukirjaimella, joten ne muutokset ainoita.

    Tuo rodenau sukunimi viittaa ranskan vallan alla olleeseen alusmaahan, toinen taas pullauunii sopivaksi.

    Äänestä

Kapakassa kaikuu huuto: hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH hAllaH AhoH hAlalH AhoH

Äänestä
  • Viherimaamiko se siinä joikhaa pienessä pilvessä?

    Äänestä

Ei vaan toimeentulotuella elävä hommafoorumilainen pienessä Timpassa eli kaljoissa keskellä päivää.

Äänestä

Parempi kaljaa kuin kusella höystettyä yrttiteetä jostain samoVaarista

Äänestä

Pojat on pari vuotta työsiirtolassa puntteja nostelemassa ja hyvää ruokaa syömässä. Palaavat sitten sankareina kotikulmilleen hakattuaan kristityn
sian.

Äänestä

Sitav Ako Abdullah. Vapaaottelija jumalan armosta.

Vasta oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että bussinkuljettajaa viime helmikuussa päähän potkaissut Sitav Ako Abdullah oli innokas kamppailulajien harrastaja.

Sitav Ako Abdullah sai pahoinpitelystä 4,5 vuoden tuomion. Jutun syyttäjä sanoo, että tieto miehen lajitaustasta olisi vaikuttanut rangaistusvaatimuksiin.

– Mahdollisesti olisin vaatinut, että se otetaan oikeudessa huomioon rangaistusta koventavana tekijänä. Siihen en voi ottaa kantaa, olisiko tuomio ollut kovempi. Se on tuomarien ja lautakunnan asia, sanoo kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski Helsingin syyttäjänvirastosta.

Velitskin mukaan teko - tässä tapauksessa potku päähän - on harrastus huomioiden tuomittavampi. Kamppailulajeja pitkään harrastaneen täytyy hänen mielestään tiedostaa potkujen seuraukset.

– Tahallisuus tekoon on suurempi, kun on tällaista lajia harrastanut. Niissä koulutetaan tai ainakin pitäisi kouluttaa siihen, ettei lajia käytetä kadulla. Syyllisyys tekoon on siksi kovempi, hän toteaa.

45-minuuttia ohjelma kertoi keskiviikkona, että Sitav Ako Abdullah treeneihin kuului muun muassa vapaaottelu, jota pidetään kamppailulajien vapaimpana ja rajuimpana muotona.

Tässä vaiheessa oikeuden päätöstä ei voi enää muuttaa, koska valitusaika hovioikeuteen on mennyt jo umpeen. Velitski on kuitenkin edelleen tyytyväinen tuomioon. – Vaadin vähintään viittä vuotta vankeutta. Yleensä pahoinpitelytuomiot ovat 1,2-2,4 vuotta vankeutta. Siihen nähden tuomio on kohdallaan.

Velitskin mukaan mies istuu ensikertalaisena tuomiostaan kolme vuotta.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1410310/syyttaja-tieto-vapaaottelusta-olisi-koventanut-rangaistusvaatimusta.

Äänestä

MÖLI MÖLI EU MÖLI MÖLI EU MÖLI MÖLI EU MÖLI MÖLI EU....Täällä timppa! Meinaako SS varastaa taas show:n? Peijooni kun alkoi janottaa. Neiti...yksi pitkä huurteinen ja sassiin!

Äänestä

En yhtään ihmettele, vaikka hsl:n bussikuskeja tapettaisiin viikoittain. On muuten niin kusipäistä sakkia. Jopa lastenraiskaajat on näiden kusipäiden yläpuolella nokkimisjärjestyksessä. Tuo on ollut niin hyvä teko että ehdotan uudeksi pakolliseksi liputuspäiväksi 5. helmikuuta. Jos näen bussikuskin saavan turpaan, katselen vähän kauempaa, enkä takuulla soita apua. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Sitä se teettää kun syntyy Suomessa mokkakikkeliksi ja yrittää bussilla matkustaa pummilla, kuljettaja huomaa, niin kuljettaja muuttuu kusipääksi

    Äänestä

  • Lawetorder kirjoitti:

    Sitä se teettää kun syntyy Suomessa mokkakikkeliksi ja yrittää bussilla matkustaa pummilla, kuljettaja huomaa, niin kuljettaja muuttuu kusipääksi

    Taidat asua vuokralla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakkaajat.. kirjoitti:

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi nuorta miestä 4 v 6 kk mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Sitav Ako Abdullah ja Marko Rodenau hakkasivat bussikuskin viime talvena. Heidät tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.

Oikeus katsoi, että nuoret hyökkäsivät ennalta arvaamatta kuljettajan kimppuun illalla 5. helmikuuta 2011. Kuljettaja oli vain huomauttanut kävelystä bussiväylällä. Oikeus ei nähnyt mitään ymmärettävää syytä pahoinpitelylle.

Kuljettajaa lyötiin ja molemmat potkivat. Pahimmat vammat aiheutuivat päähän osuneesta potkusta. Kuljettajalle jäi pahoinpitelystä hyvin vakavat vammat. Oikeus otti vammat huomioon ankaroittavana tekijänä.

Sitav Ako Abdullah oli teon tehdessään alle 18-vuotias, joten oikeus sovelsi häneen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Alle 18-vuotiaalle saa tuomita enintään kolme neljäsosaa enimmäismäärästä. Törkeän pahoinpitelyn maksimi on 10 vuotta.

Toisaalta Abdullah juuri potkaisi kuljettajaa kovaa päähän. Se ilmensi Abdullahin suurempaa syyllisyyttä ja sen vuoksi - iästä huolimatta - molemmat saivat yhtä pitkän tuomion.

Oikeus määräsi tekijät maksamaan uhrille korvauksia kivusta ja särystä 34000 euroa sekä kärsimyksestä 6000 euroa eli yhteensä 40000 euroa.

Kuljettaja oli vaatinut yhteensä 45000 euron korvauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu