Mitä tämä on??

Olen ollut viime aikoina hyvin hämmentynyt, en tiedä onko nämä jotain sattumaa vai tarkoittavatko jotain.

Ystäväni mies lähti oman käden kautta ja se oli rankka pala, silloin sanoin äidilleni että milloinkohan sattuu lähemmäs itseä, esimerkiksi siskoni ajaa kolarin. Tuosta vajaa kuukausi eteenpäin sain soiton, siskoni oli ajanut kolarin rekan kanssa. :/
Toinen juttu oli, kun mietin entistä koulukaveriani ,minun piti häntä etsiä facebookista, tuli joku meno ja ajattelin että etsin illalla ja laitan viestiä mitä kuuluu. Samana päivänä sain tiedon, että hän on menehtynyt sairauteensa joka oli uusiutunut. En siis ollut hänen kanssaan edes tekemisissä koulun loputtua, hän vain jostain tuli mieleeni. Kurja tapaus tämäkin :(
Sitten yksi, minulla oli vahva mielikuva, että Amy Winehuse on kuollut, en koskaan ole hänen musiikkiaan kuunnellut, tänä päivänä kun mietin että niin hänkin menehtyi juuri, kuuntelin hänen kappalettaan. Sanoin kaverilleni että eikös hän juuri kuollut? Tähän kaverini totesi että ei tiedä. 1-2 viikkoa myöhemmin luin iltasanomien sivulta Amy Winehousen menehtyneen. Järkytyin!
Sitten kerran heräsin yöllä itkien ja huusin, että miten voit tehdä minulle näin!! Näin unta miehestäni joka oli tummahiuksisen naisen kanssa. Heräsin tähän aamuyöllä noin klo 4-5 ja rintaa puristi, uni tuntui liian todelta ja koko aamun sekä aamupäivän minulla oli niin paha olo, että itkin koko ajan ja ahdisti. Myöhemmin kävi ilmi, että mies oli ollut tummahiuksisen naisen kanssa suhteessa, uskon että heillä oli jotain juuri tuolloin.
Muutenkin näen todella sekavia ja omituisia unia. Joskus kun luen jotakin kirjoitusta esim. rintaani alkaa puristaa ja tulee huono olo.
Voisiko joku valaista mistä tässä on kyse?
On myös vahva tunne joskus jonkun asian suhteen, että tapahtuuko vai ei, onnistuuko vai ei.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suuri paine tai stressi saattaa laukaista intuitiiviset kyvyt herkällä ihmisillä? Kiinnittää huomioita asioihin tai tapahtumiin mitkä eivät muuten juolahtaisi mieleen. Oletko elänyt viime aikoina paineen alaisena tai onko jokin asia painanut mieltäsi? Selvitä se , hoida kuntoon asiantila, ja moinen loppuu kuin seinään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekaiisn kirjoitti:

Olen ollut viime aikoina hyvin hämmentynyt, en tiedä onko nämä jotain sattumaa vai tarkoittavatko jotain.

Ystäväni mies lähti oman käden kautta ja se oli rankka pala, silloin sanoin äidilleni että milloinkohan sattuu lähemmäs itseä, esimerkiksi siskoni ajaa kolarin. Tuosta vajaa kuukausi eteenpäin sain soiton, siskoni oli ajanut kolarin rekan kanssa. :/
Toinen juttu oli, kun mietin entistä koulukaveriani ,minun piti häntä etsiä facebookista, tuli joku meno ja ajattelin että etsin illalla ja laitan viestiä mitä kuuluu. Samana päivänä sain tiedon, että hän on menehtynyt sairauteensa joka oli uusiutunut. En siis ollut hänen kanssaan edes tekemisissä koulun loputtua, hän vain jostain tuli mieleeni. Kurja tapaus tämäkin :(
Sitten yksi, minulla oli vahva mielikuva, että Amy Winehuse on kuollut, en koskaan ole hänen musiikkiaan kuunnellut, tänä päivänä kun mietin että niin hänkin menehtyi juuri, kuuntelin hänen kappalettaan. Sanoin kaverilleni että eikös hän juuri kuollut? Tähän kaverini totesi että ei tiedä. 1-2 viikkoa myöhemmin luin iltasanomien sivulta Amy Winehousen menehtyneen. Järkytyin!
Sitten kerran heräsin yöllä itkien ja huusin, että miten voit tehdä minulle näin!! Näin unta miehestäni joka oli tummahiuksisen naisen kanssa. Heräsin tähän aamuyöllä noin klo 4-5 ja rintaa puristi, uni tuntui liian todelta ja koko aamun sekä aamupäivän minulla oli niin paha olo, että itkin koko ajan ja ahdisti. Myöhemmin kävi ilmi, että mies oli ollut tummahiuksisen naisen kanssa suhteessa, uskon että heillä oli jotain juuri tuolloin.
Muutenkin näen todella sekavia ja omituisia unia. Joskus kun luen jotakin kirjoitusta esim. rintaani alkaa puristaa ja tulee huono olo.
Voisiko joku valaista mistä tässä on kyse?
On myös vahva tunne joskus jonkun asian suhteen, että tapahtuuko vai ei, onnistuuko vai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu