En enää jaksa ees yrittää elää. Nukun kaikkien tulevien vuosikymmenten yli. Oon niin maassa ettei suuhun mee kun muutama karkki ja sämpylää. Isovanhemmat kuollu, hevonen viety väkivalloin pois, koulukiusaamista kymmenen vuotta, perheväkivaltaa ja sisko on niin huonossa kunnossa ettei jaksa silmiään pitää auki. Aikuiset huutaa päin naamaa ja kiroilee ja haukkuu mut lyttyyn vaikka en ole mitään tehny. Minun pitää aina olla se asiallinen ja aikuismainen ihminen. Nyt tää elämä saa riittää! Tulevaisuus ei kiinnosta, en oo ikinä mukavaa ihmistä tavannu elämässäni, koskaan en tule itselleni miestä saamaan. Kaikki ihmiset kohtelee mua kun roskaa, vaikka yritän aina olla iloinen ja ystävällinen. Jäin eilen viikon sairauslomalle masennuksen takia, ja koulun oppilailta tulee vittuiluviestejä lintsauksesta.
Nyt kun kerroin ongelmistani saan pelkkää sääliä ja "ammattiapua." Mitä tää apu on? "Mokaa, niin huomaat ettei se oo maailmanloppu. Kiroile, niin viha purkautuu." Juu ei kiitos. Terkkarit, opet, ryhmänohjaajat ja psykiatrit mulkkaa joka ikistä liikettäni, ja äitiä v*tuttaa kun oma pentu on sekasin ja uhkaa viedä hoitoon.
Olen päättänyt nyt katkaista hoitosuhteen psykiatriini, käydä koulun loppuun kunnialla, ja painua jonnekkin korpeen. Nukun ja teen töitä. En enää ikinä tahdo tavata ihmisiä. Ei niiltä saa kun paskaa niskaan. Jos pärjäsin ilman noiden apua niin pärjään nytkin. Saan kyllä vaikka minkälaista viestiä ja puhelua mutta ei kiinnosta. Olen oppinut millaiset pelisäännöt tässä maailmassa on, syö tai tule syödyksi. Itsemurhaa en jaksa tehdä vaikka olen harkinnut sitä hyvinkin paljon, liian itsekästä ja säälittävää. Elän surkean elämäni loppuun, kumpa se kuluisi nopsaa. Ei ole olemassa apua masennukseen, ei ole ratkaisua huonoon elämään. Valitan. Tämä on ratkaisuni
Nyt kun kerroin ongelmistani saan pelkkää sääliä ja "ammattiapua." Mitä tää apu on? "Mokaa, niin huomaat ettei se oo maailmanloppu. Kiroile, niin viha purkautuu." Juu ei kiitos. Terkkarit, opet, ryhmänohjaajat ja psykiatrit mulkkaa joka ikistä liikettäni, ja äitiä v*tuttaa kun oma pentu on sekasin ja uhkaa viedä hoitoon.
Olen päättänyt nyt katkaista hoitosuhteen psykiatriini, käydä koulun loppuun kunnialla, ja painua jonnekkin korpeen. Nukun ja teen töitä. En enää ikinä tahdo tavata ihmisiä. Ei niiltä saa kun paskaa niskaan. Jos pärjäsin ilman noiden apua niin pärjään nytkin. Saan kyllä vaikka minkälaista viestiä ja puhelua mutta ei kiinnosta. Olen oppinut millaiset pelisäännöt tässä maailmassa on, syö tai tule syödyksi. Itsemurhaa en jaksa tehdä vaikka olen harkinnut sitä hyvinkin paljon, liian itsekästä ja säälittävää. Elän surkean elämäni loppuun, kumpa se kuluisi nopsaa. Ei ole olemassa apua masennukseen, ei ole ratkaisua huonoon elämään. Valitan. Tämä on ratkaisuni
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä sinulla ainakin sinua riittää. Etköhän saa vielä aikaan jotakin, joka veilä toisetin yllättää.
Ei saa luovuttaa. Ittekkin oon kyllä yksinäinen...mut joo. Misä asut,mä asun Turus.
normaalia tässä elämässä. Ikävä kyllä se on ihan totta, että "syö tai tule syödyksi" pätee ainakin työelämässä ja muuallakin. Muista kuitenkin että on olemassa pieni ryhmä hyväntahtoisia ja yhteistyöhalukkaita ihmisiä. Toivottavasti kohtaat jonkun sellaisen, joka vilpittömästi tahtoo hyvää, ilman vastapalveluksia. Se on aitoa ystävyyttä ja välittämistä, että osaa jakaa ja kannustaa muita.
Kaikin keinoin kannattaa aina taistella vääryyttä vastaan!!!!
Suoraan sanottuna kyllästyttää näiden murrosikäisten emojen kirjoitukset täällä. Tuo on sitä teiniangstia. Yrittäkää nyt elää raahustaa muutama vuosi, aikuisikään ja katsotaan sitten uudelleen.. Kuulkaa koettakaa kituuttaa esim kymmenen vuotta pelkkiä epäonnistumisia täysin omillanne - niinkuin minä. Sitten voidaan alkaa puhua oikeista masennusoireista.
Miten helvetissä nämä pennut pääsee terapiaan ja minä en vaikka olen ihan romuna? "mulla eioo tyttö/poikaystävää buhuu.." "mäoon läski ja ruma, voivoi.." jauhetaan itsarista kun se on "muotia"..Nuo on kuulkaa pikkuongelmia pennut.
Toi vasta säälittävää on. Ei helvetti teidän "aikuisten" kanssa. Te ette muista millaista oli olla nuori, ja nyt luulette tietävänne kaiken ja kukaan muu kuin itse ei voi olla masentunut.
Ja miten määrittelet emon? kiinnostais vaa koska monet ihmiset käyttävät sanoja väärin, esim. rasismi ymmärretään usein nykyään väärin kun sekin on sellane muotisana...
Ja ei täällä paljon murrosikäisiä emoja ole. Ja suoraansanottuna kyllästyttää näiden ylimielisten "aikuisten" kirjoitukset täällä.
Sinä täällä elvistelet kuinka itse olet 10 vuotta kestänyt omillasi epäonnistumisia ja pälä pälä ja että eihän me voida tietää mitään masennuksesta.
Minä olen 14 ja en tule selittelemään todellakaan kenellekään mitään tuollaista paskaa.
Tuon pääkirjoituksen perusteella kirjoittajalla ei ole elämä kohdallaan, ei sillä ole väliä oliko se 2, 6 vai 12 vuotta. Sillä on jaksaako vai eikö.
ja kaikki ottavat muutenkin asiat aivan eri tavoin.
En tiedä tilannettasi, mutta aika säälittävää on että täytyy tulla tänne valittamaan kuinka itse on aikuinen ja tietää mitä masennus on ja yleistäen oikein että tämänajan teinit eivät ole masentuneita vaan kynnet katkeaa ja sitten on muotia mennä rhakemaan apua "masennukseen".
Tottakai näitäkin tapauksia on, mutta ei yleistystä, se vituttaa. Minä en ainakaan kuulu niihin teiniasgsteihin. 4 Vuotta masennusta mulla.
toisinkuin eräät en tule tänne haukkumaan muita ja( todellakaan ei ole teini angstia.)
Luulet tietäväsi mitä on olla nykynuori muttet tiedä paskaakaan. Silloin kun sinä kävit koulua kaikki oli toisin. Nykyään koulussa ruoskitaan toisia salaa selkään ja syntyy porukoita, cooleja ja idiootteja ja paljon pahempaa mitä kukaan muu kuin me näämme.
Maailma on karua, kyllä, mutta älä noin vaan yleistä ja vähättele meitä "pentuja".
Useat meisät tarvitsee oikeasti myös apua. Sinä olet 10 vuotta kärvistellyt, mutta ilmeisesti jaksat silti. 2 kaveriani ovat tosissaan yrittäneet itsaria ja tarvitsivat apua. Ilmeisesti kipeämmin kuin sinä. Puhu sinä vaan niistä sinun masennusoireistasi.
Sitten valitat täällä että olet ihan romuna. Soita sukulaisille ja/tai mene lääkäriin. sano että olet oikeasti avun tarpeessa ja (jos, niin että itsari ei ole kaukana). Kyllä jostain sitä on pakko saada. Palkkaa yksityinen psykiatri, mitä vaan.
Moni vastanneista ei taida edes tietää mitä masennus on, minä olen 36 vuotias mies. Ex-vaimoni laittoi yhtä äkkiä eropaperit pöytään 16.vuoden jälkeen. Hain apua sairaalasta enkä saannut muuta kuin pillerit naamaan, tälläkin hetkel taistelen itseni kanssa tapanko itseni ja millä taval. En edes jaksa kaikkea kirjoittaa.
Hei 17-vuotias Nuori!
Olet vahva nuori nainen, se huokuu sinusta! Mihin sinä sitä miestä tarvitset?? Elämässä selviää ilmankin ja voi olla onnellinen, ei se siitä riipu. Kaikki on kiinni asenteesta. Sitä paitsi, kukaan ei kiinnostu valmiiksi vittuuntuneesta naisesta. Eli sillä asenteella et varmasti saa miestä. Olet vielä nuori, älä välitä mitä muut ajattelevat tai sanovat, elä omaa elämääsi, tee siitä sinunlaisesi. Tee niinkuin haaveilet, älä luovuta! Ja ihan oikeasti, masennuksesta voi toipua (omakohtaista kokemusta). Ajattelin itse vielä vuosi sitten, että en jaksa enää, mitä järkeä missään on. Hain apua, tutustuin itseeni ja aloin tehdä asioita, joista oikeasti nautin :) Sinä pystyt samaan!
Oho vähän tulee samoja fiiliksiä mitä minulla on ollu jo pitkään. En tee enää muutaku nukun.. oon koneel ja käyn välil kaupasta ruokaa. Tänää aattelin ehkä käyä baaris, mut ei se korvaa oikeita ihmissuhteita.
Elämäni on suurimmaksi osaksi ollu vaa yksinäistä tietokoneella pelaamista, ja oon koittanu saada pelistä kavereita pelaamalla hyvin.
Vielä muistan kuinka lapsena halusin olla onnellinen, mutta enää en edes halua olla. Olen omasta mielestäni nii kuvottava ja vastenmielinen onnellisena.
Kavereita on 0 kpl. Sukulaisia tällä paikkakunnalla 0kpl. Äidin kanssa riitelen ja haukun sitä kun minulla on vihanpurkauksia päivittäin.
Oon iha samaa mieltä että ku ihmiset sanoo mulle "et mee hoitoon", nii ei oo mitää hoitoo mihin mennä. Käyn kyl lääkärissä parin viikonvälein muttei siitäkää hirveetä apua oo ne vaa määrää siellä masennuslääkkeitä.
Mun suurin ongelma on ehkä just se ku nii pienenä jouduin ottamaa itelleni aikuisen roolin, eikä mulla ollu ketää joka ois ymmärtäny mua.
Nyt en enää jaksa tehä mitää, eikä jaksa mun sydänkää ku siihen pistää niin monesti.
Mitä mä voisin sanoo sulle? Pidä hauskaa. En ite välitä kenestäkää aattelen vaa et kuha mul on hauskaa.
Jos joku välittää musta niin tunnen sitä kohtaan vain raivoa.