Kaikki voi todistaa jotai omi silmi vuode 2011 lopulla. Tuo jotai tapahtuu koska planeettaa maan muutos on "odottettua nopeampi" ja ihmiset saavat apua "jota eivät ole osanneet odottaa" ja maapallon vuosi 2012 käytännössä tarkoittaa vuotta 2014 joho fyysinen ulottuvuus (5. ulottuvuus) pyritää ankkuroimaa avu turvi.
Ihmiset ovat jo ny havainneet "kaksi aurinkoa" ja komeetta Elinin jälkee (joka o tien raivaaja suuremmalle kohteelle) aurinkokuntaa saapuu planeetan kokoine kohde auttamaa joka sijoittuu planeetta maa ja planeetta venuse välii.
Läsnä on jo 5 ulottuvuude apua ja maapallo on ny jo ollu 4 ulottuvuudessa vuosta 2006 lähtie ja siirtyy 5 ulottuvuutee vuode 2012 lopulla.
Raha sidotaa nii että rahasta ei oo haittaa ja muutos on nopea ja viimme kuu aikana alkoi prosessi jonka toi ja tuo apua ja teknologiaa keskimaasta (hollow earth). Kaikki ovat odottaneet muutosta mutta eivät oo tienneet millaista muutosta. Käytännössä vuosi 2012 o täynnä rauhaa ja muutosta.
Ihmisiä on jo ny alkanu kadota todistettavasti (sijoittunu uudellee) ja ihmisiä keräävät alukset on saapunu ja saapuu aurinkokuntaa noutamaa omiaa. Osa ihmisistä siirtyy keskimaaha mutta kaikki ihmiset uudellee sijoitetaa ja viimmeiset ihmiset uudellee sijoitetaa vuode 2012 lopulla.
Maapallo kokee ny lopullista muutosta (maapallo viimmeistä muutosta enne pitkää rauhaisaa ajajaksoa). Viimmekerralla maapallo tyhjensi "tulvavesi" joka vei mukanaa myös ihmisiä mutta tällä kertaa ihmiset siirretää kaikki enne kui muutos tapahtuu (maapallo ulkopinta puhdistetaa saasteista ja kaikesta ihmiste rakentamasta ja palautetaa alkutilaa joka vakaana 5 ulottuvuutena).
Alkutila tarkoittaa kaikki "sulatetaa alkutilaa joka käytännössä maanjäristys joka luokkaa jonka pelkkä ääni on jo tappavaa luokkaa". Ihmiste onnistuu halutessaa palata takas myöhemmi elämää 5 ulottuvuudessa maan päällä luonnon kanssa tasapainossa mutta kaikki kulkevat 5 ulottuvuude kautta minne menevätki.
Jokaine voi auttaa omaa fyysistä kehoa tietoisuudella joka on. Käytännössä kaikki muutos on fyysistä ja 5 ulottuvuus nii kui 4 ulottuvuus ovat fyysisiä ulottovuuksia mutta fyysine keho muuttuu joka päivä koska muutos tapahtuu DNAn kautta. Ihmiste oma tietoisuus muuttaa fyysistä kehoa DNAn kautta. Muutos tapahtuu koska maapallo muuttuu joka päivä lähemmäs 5 ulottuvuutta ja maapallon muutos vaikuttaa tietoisuutee ja tietoisuus vaikuttaa DNAn kautta fyysisee kehoo.
Moni ihmine huomasi jotai outoa tapahtuva vuonna 2006 ja jotku kävi lääkärissä koska oli huimausta ja saatto olla tajuttomuutta. Sama tapahtuu vuonna 2012 riippue kuinka paljo henkilö o auttanu omaa fyysistä kehoa sopeutumaa 4 ulottuvuutee ja valmistautumaa 5 ulottuvuutee.
Ny on melko helppoa koska maapallo pitää yllä luonnolisuutena korkeampaa ulottuvuutta. Enne vuotta 2006 oli vaikea ylläpitää korkeampia ulottuvuuksia koska maapallo oli vielä 3 ulottuvuudessa. Muutos tapahtuu ihmisille suurilta osi huomaamatta mutta parempi jos henkilö huomaa myös ja auttaa omalta osaltaa muutokseen joka ei tarvi olla välttämättä enempää kui omaa apua itelle koska tuollo o helpompi myös ottaa vastaa muide apua vuode 2011 lopulla ja 2012 aikana jos o auttanu jo omaa napaa.
Siirto tapahtuu nii että mikäli henkilöllä o omaa perhettä ja omaa perhettä ajatteloo niin siirto 5 ulottovuutee tapahtuu perhee kanssa jopa lemmikkieläimiä myöte. Informaatio kulkee jälkijunassa ja muutos edellä mutta tuo o fakta joka tapahtuu aina jotta älkää edetkö nii paljo tiedovarassa kui etenette tunttee varassa tieto ei oo mitä voi tuntea mutta muutos on.
http://www.hollowearthnetwork.com/page/427859598
Ihmiset ovat jo ny havainneet "kaksi aurinkoa" ja komeetta Elinin jälkee (joka o tien raivaaja suuremmalle kohteelle) aurinkokuntaa saapuu planeetan kokoine kohde auttamaa joka sijoittuu planeetta maa ja planeetta venuse välii.
Läsnä on jo 5 ulottuvuude apua ja maapallo on ny jo ollu 4 ulottuvuudessa vuosta 2006 lähtie ja siirtyy 5 ulottuvuutee vuode 2012 lopulla.
Raha sidotaa nii että rahasta ei oo haittaa ja muutos on nopea ja viimme kuu aikana alkoi prosessi jonka toi ja tuo apua ja teknologiaa keskimaasta (hollow earth). Kaikki ovat odottaneet muutosta mutta eivät oo tienneet millaista muutosta. Käytännössä vuosi 2012 o täynnä rauhaa ja muutosta.
Ihmisiä on jo ny alkanu kadota todistettavasti (sijoittunu uudellee) ja ihmisiä keräävät alukset on saapunu ja saapuu aurinkokuntaa noutamaa omiaa. Osa ihmisistä siirtyy keskimaaha mutta kaikki ihmiset uudellee sijoitetaa ja viimmeiset ihmiset uudellee sijoitetaa vuode 2012 lopulla.
Maapallo kokee ny lopullista muutosta (maapallo viimmeistä muutosta enne pitkää rauhaisaa ajajaksoa). Viimmekerralla maapallo tyhjensi "tulvavesi" joka vei mukanaa myös ihmisiä mutta tällä kertaa ihmiset siirretää kaikki enne kui muutos tapahtuu (maapallo ulkopinta puhdistetaa saasteista ja kaikesta ihmiste rakentamasta ja palautetaa alkutilaa joka vakaana 5 ulottuvuutena).
Alkutila tarkoittaa kaikki "sulatetaa alkutilaa joka käytännössä maanjäristys joka luokkaa jonka pelkkä ääni on jo tappavaa luokkaa". Ihmiste onnistuu halutessaa palata takas myöhemmi elämää 5 ulottuvuudessa maan päällä luonnon kanssa tasapainossa mutta kaikki kulkevat 5 ulottuvuude kautta minne menevätki.
Jokaine voi auttaa omaa fyysistä kehoa tietoisuudella joka on. Käytännössä kaikki muutos on fyysistä ja 5 ulottuvuus nii kui 4 ulottuvuus ovat fyysisiä ulottovuuksia mutta fyysine keho muuttuu joka päivä koska muutos tapahtuu DNAn kautta. Ihmiste oma tietoisuus muuttaa fyysistä kehoa DNAn kautta. Muutos tapahtuu koska maapallo muuttuu joka päivä lähemmäs 5 ulottuvuutta ja maapallon muutos vaikuttaa tietoisuutee ja tietoisuus vaikuttaa DNAn kautta fyysisee kehoo.
Moni ihmine huomasi jotai outoa tapahtuva vuonna 2006 ja jotku kävi lääkärissä koska oli huimausta ja saatto olla tajuttomuutta. Sama tapahtuu vuonna 2012 riippue kuinka paljo henkilö o auttanu omaa fyysistä kehoa sopeutumaa 4 ulottuvuutee ja valmistautumaa 5 ulottuvuutee.
Ny on melko helppoa koska maapallo pitää yllä luonnolisuutena korkeampaa ulottuvuutta. Enne vuotta 2006 oli vaikea ylläpitää korkeampia ulottuvuuksia koska maapallo oli vielä 3 ulottuvuudessa. Muutos tapahtuu ihmisille suurilta osi huomaamatta mutta parempi jos henkilö huomaa myös ja auttaa omalta osaltaa muutokseen joka ei tarvi olla välttämättä enempää kui omaa apua itelle koska tuollo o helpompi myös ottaa vastaa muide apua vuode 2011 lopulla ja 2012 aikana jos o auttanu jo omaa napaa.
Siirto tapahtuu nii että mikäli henkilöllä o omaa perhettä ja omaa perhettä ajatteloo niin siirto 5 ulottovuutee tapahtuu perhee kanssa jopa lemmikkieläimiä myöte. Informaatio kulkee jälkijunassa ja muutos edellä mutta tuo o fakta joka tapahtuu aina jotta älkää edetkö nii paljo tiedovarassa kui etenette tunttee varassa tieto ei oo mitä voi tuntea mutta muutos on.
http://www.hollowearthnetwork.com/page/427859598
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos kaikki tieto ei täsmää nii joku suoristaa tietoa ja ihmiste ymmärrys o nii eritasoista että kaikki ei aina ymmärrä kaikkea vaikka kaikki olisi kerrottu. Nuo seikat ovat lukittuja tapahtuviksi koska muutoi ihmiste aiheuttama taakka maapallolle olisi liia suuri mutta oikeasti tulevaisuus ei oo ennustettavissa koska kaikki vaikuttaa kaikkee ja kaikki saattaa muuttua joka päivä jotta en ennusta tulevaa mutta jotku seikat ovat lukittuja avu turvi jota saatte tulevina kuukausina fyysisesti sisämaasta koska sisämaa kansa kävelee keskuuteenne opettamaa ja opastamaa ja neuvomaa ja tuo tullessaa teknologiaa mitä ihmiste ei oo onnistunu aikaisemmi rakentaa (ihmiste ei onnistunu aikaisemmi ymmärtää Teslan teknologiaa mutta nyt tuo sama teknologia tuodaa mukana).
Apu o ny nii voimakasta ja voimmallista että vuonna 2012 ei enää sallita hallituste voimakäyttöä koska kaikki apu tulee fyysisessä muodossa ja o läsnä fyysisesti. Lisäksi koska tuodaa uutta teknologiaa ei ihmiste odoteta käyttävä enää vanhaa teknologiaa koska luonnon siivous o jo aloitettu jotta muutos o nii kokonaisvaltaine ettei ihmine kuuna päivänä osannu odottaa nii suurta muutosta eikä muutos oo ainoastaa ihmiste takia vaa koska maapallo alkaa olla vaarallinen paikka ihmiste olla ellei muutosta toteuteta avu turvi ja kute ihmiste pelleily o sallittu tapahtuva tiettyy pisteesee saakka mutta ei nii pitkälle että tuho koskisi myös maapalloa tai kaikkia ihmisiä.
Aikaisemmi hallituksilla ja hybrideillä ja negatiivisilla olennoilla oli käsitys että maapallo ei kykene kantamaa kui rajallise määrä ihmisiä joka oli väärää tietoa tai väärä uskomus ja korkeammalla negatiivisella taholla oli käsitys että sielu o mahdollista tehdä joka oli väärä käsitys tai väärä uskomus koska fakta o että sielua ei voi tehdä ja keho ei sielutta oo kui pelkkä kuori jotta jonka negatiivisuus ymmärsi lopulta. Ihmiste historia o ollu pimeä mutta ny o apu paljo suurempi kui tuo pimeä aika o koskaa ollu.
Nii kui mennyttä voi olla hankala ymmärtää ellei oo tulevaa nii ny ihmiste apu o tuonu tulevaa ihmiste tietoisuutee. Ny riittää ku katsoo mitä tapahtuu nii voi ymmärtää mite suuri o valhe ollu mutta neuvo o että valheesta huolimatta valhee ei pitäisi aiheuttaa vihaa vaa antaa aihetta kääntyä kantapäillä ja kävellä pois.
Sota o jo sodittu ihmiste tietämättä jotta ihmisillä ei oo mitää syytä tuntea vihaa eikä katkeruutta eikä sodalla jatkossa oo enää voittajaa koska ymmärrystä tarvitsette ite yhtä lailla kui muut osapuolet. Olin todistamassa ite olemassaolevaa rinnakkaisjärjestelmää vuode 2006 jälkee ja hybridit oli yhtä peloissa kui te olitte ja nii teidä järjestelmä kui hybridie järjestelmä piti yllä pelko. Oli jopa nii että heidä järjestelmä koetti pitää yllä teidä järjestelmää ja vaikka heillä oli hybridi teknologiaa eikä rahaa käytetty nii uskonto ja uskoteltu pelko toimi kui raha.
Pelko jota sanotte herra peloksi o kuninkaan tekemä järjestelmä joka jonka pohjalla o vääristetty uskonto ja pinnassa o olemato raha joita kumpaakaa ei oo olemassa mutta pelolla ootte kummatki ostanu koska nuo kaksi eivät kävele erillää vaa käsikädessä. Voittaa tuo pari voittamatta omaa pelkoa oli madotonta koska vaikka raha mahdi kumositte nii edellee uskonno mahti oli kumoamatta ja vaikka kumositte kummatki nii myös oma pelko oli kohdattava jotta mitä teistä lopulta olisi ollu jäljellä avutta ? Neuvo o että avusta voi kieltäytyä mutta apua ei pidä väheksyä.
http://www.facebook.com/profile.php?id=1833787690
"...maapallon vuosi 2012 käytännössä tarkoittaa vuotta 2014..."
Tuo lainaamani kohta oli mielenkiintoinen. Jos 2012 ei tapahdu mitään ihmeellistä, niin kuitataanko se sanomalla, että kyseinen vuosi oikeasti tarkoittaakin jotain ihan muuta vuotta? :)
Näin vuoden 2012 lähestyessä lienee ymmärrettävää se,että joillain menevät palikat sekaisin vaikka vuosilukujen suhteen ja myös muistakin syistä.
Uskaltaisin väittää,että ensi vuonna joillain palikat sekovat ihan totaalisesti.
Vuonna 2013 sitten kaivetaan esille jotain muuta kalenteria tulkintoja varten.
Siinä suhteessa Inkojen kalenteri saattaisi olla sopiva siksi,että siinä aika on periaatteessa suora jatkumo.
"Näin vuoden 2012 lähestyessä lienee ymmärrettävää se,että joillain menevät palikat sekaisin vaikka vuosilukujen suhteen ja myös muistakin syistä.
Uskaltaisin väittää,että ensi vuonna joillain palikat sekovat ihan totaalisesti.
Vuonna 2013 sitten kaivetaan esille jotain muuta kalenteria tulkintoja varten.
Siinä suhteessa Inkojen kalenteri saattaisi olla sopiva siksi,että siinä aika on periaatteessa suora jatkumo."
Tuoho kaikkee ei tarvi syyllistyä jos istuu alas ja katsoo mitä oikeesti tapahtuu eikä pölise jos ei oikeesti tiedä. Tuoki oli pelkästää olettamus mutta ei enempää.
"Tuo lainaamani kohta oli mielenkiintoinen. Jos 2012 ei tapahdu mitään ihmeellistä, niin kuitataanko se sanomalla, että kyseinen vuosi oikeasti tarkoittaakin jotain ihan muuta vuotta? :) "
Ei vaa tarkoittaa että tällä hetkellä "maapallon kehityksellä ei oo rajoja ellei kehitykselle laiteta rajoja" jotta verrattuna aiempaa suunnitelmaa tai arvioo vuosi 2014 vastaisi tulevaa vuotta 2012 koska aiemmi oli arvioitu että maapallon ulottuvuus o vuonna 2012 vuode 2012 tasoa mutta vastaaki vuonna 2012 vuode 2014 tasoa koska käytännössä tulevaisuus ei oo ennustettavissa vaa korkeintaa arvioitavissa (eihä säätiedotkaa pidä aina paikkaansa paikalliste muutoste takia).
Koska maapallon ulottuvuus tai taajuus kasvaa joka päivä korkeammaksi vuode 2012 loppulle saakka ihmiste ei olisi mahdollista kestää fyysisesti suurempaa kehitystä niimpä ulottuvuude kehitys pysäytetää vuonna 2012 pysäytetää vuode 2014 tasolle ettei tapahtuva kehitys tapa ihmisiä koska jotku ihmiset vielä kuvittelee elävänsä 3 ulottuvuudessa eivätkä helpolla hyväksy että kehitys tapahtuu "kysymättä" koska ihmiste pitäisi seurata maapallon kehitystä eikä valtion tai kirkon tai rahan kehitystä jotka lakkaa olemasta (tai käännetää vastaamaa maapallon kehitystä mutta ei realiajassa).
"Jos 2012 ei tapahdu mitään ihmeellistä, niin kuitataanko se sanomalla, että kyseinen vuosi oikeasti tarkoittaakin jotain ihan muuta vuotta? :) "
Ku o jo tapahtunu vuodesta 2006 lähtie eikä kaikkia oo informoitu tapahtuneesta koska valtio tai kirkko tai raha kehittyy vastaamaa nykytilaa viiveellä. Tuo että "ellei tapahdukkaa mitää saattaa niide osalta pitää paikkaansa jotka odottaa maailmaloppua" tai "niide osalta maailmaloppu saattaa tulla aiemmi jotka panikoi" joka o aina ollu riskinä.
No justiinsa. :D
Ja teidä täytyy muistaa että kukaa teitä ei pakota yhtää mihinkää. Edellee o mahdollista ripustaa ittensä naru jatkoksi tai tappaa ittensä viinalla tai hypätä katolta pää edellä tai jättäytyä liikentee alle tai hukuttautua nii kui kukaa ei tuota oikeutta teiltä riistä mutta järje käyttökää ei oo kiellettyä.
Tiedosta huolimatta oon mieltä että parasta katsoa eikä tuo tietokaa tuota miksikää muuta. Niillä jotka tiedolla tai tiedosta elää ei oo varaa tuotakaa tietoa kuunnella tai päässä mielikuvituksen avulla tieto paisuu kui pullataikina mutta ei mielikuvitus mikä ihmisillä o ei oo totta olle vaa ihmiste oma illuusio jonka ite luonu tietäe tai tietämättää.
Itteä ainaki hirvittää jos ihmiset tarvii lisäksi vielä Exopolitiikkaa koska ei järjestelmä koskaa oo hyvä vaikka kuinka väätäis koska paikka ei oo oikea paikka ihmiste olla.
Jos exopolitiikka pelastaa ihmishenkiä nii polkekaa exopolitiikkassa mutta kerralla koko systeemi nevadaa o paljo parempi.
En toki oo mikää ihmisystävä mutta eipä tuo vihamielisyyttäkää oo.
Vapaa tahto mikä ihmisellä o helposti ajatellaa eduksi mutta saattaa olla haitta myöhemmi koska tahto joka o sidottu järjestelmää jota ei oo o lottoa jossa ei voi voittaa.
Vapaa tahto o ollu puollustusmekanismi dualismissa mutta ei toimi dualismi ulkopuolella.
Jatkoa eikä jatkoja ei tiedossa.
"Ihmiset ovat jo ny havainneet "kaksi aurinkoa" ja komeetta Elinin jälkee (joka o tien raivaaja suuremmalle kohteelle) aurinkokuntaa saapuu planeetan kokoine kohde auttamaa joka sijoittuu planeetta maa ja planeetta venuse välii."
Jos sitä toista aurinkoa ei löydy tai eleninin jälkeen tulevaa isompaa kohdetta, niin olet osoittautunut vääräksi profeetaksi?
"Jos sitä toista aurinkoa ei löydy tai eleninin jälkeen tulevaa isompaa kohdetta, niin olet osoittautunut vääräksi profeetaksi?"
En vaa uskovat ovat osoittautuneet täys pelleiksi jos ajattelee että kyseessä o profetia. En oo profeetta ja osi tuo tieto o peräisi lähteestä eikä suoraa multa.
Ottakaa huomioo että eletää fyysisessä ulottuvuudessa joka tällä hetkellä 4 ulottuvuus ja seikat mitkä tapahtuu sijaisee osittai 5 ulottuvuudessa. Henget ovat 4 ja 5 ulottuvuude välitilassa joka antaa kuva että kuulua voi mutta näjy ei välttämättä.
Ottakaa huomioo että tulevaisuutta ei voi ennustaa koska ovat "tulevaisuus o nii mone tekijä summa että käytännössä ihmiselle tulevaisuus o tutkiatonta vaikka moni o yrittäny profetoida ja ennustaa nii tärkeämpää o ymmärtää että tulevaisuutta ei oo eikä tuu vaa tulevaisuus on mahdollista".
Ihmiste o mahdollista nähdä paljo enemmä kui "kaksi aurinkoa". En tuo teille pöytää kahta aurinkoa kulta lautasella vaa näette jos näette mutta ku näette nii voitte muistaa mitä kerrottii tai olla muistamatta mitä kerrottii.
En kuulu kirkkoo ja en oo uskova ja enkä usko vuotee 2012 mutta katompa mitä tapahtuu nii ei jää kaivelemaa eikä jää huomaamatta. Iha varmaa o että omalta kotisohvalta ei nää realiajassa mitä tapahtuu.
Oon jopa mieltä että vuodella 2012 ei oo merkitystä mutta mitä tapahtuu o merkitystä. Jostai syystä ajattelin vuotta 2014 jo ennemmi kui kuulin että vuosi 2012 vastaa vuotta 2014 ja tuosta jopa mainittin enemmi joillekki henkilöille jotta eipä ainakaa omat tuntemukset oo hukkaa menny.
Kaksi aurinkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=l7nG7UKHtOc
http://www.youtube.com/watch?v=a8fWUPlqwlQ
http://www.youtube.com/watch?v=2wW-JEMbtvA
http://www.youtube.com/watch?v=wdToOEZnQuo
Part I - Andromeda Council: Updates on Comet Elenin, brown dwarf, Nibiru, earth changes & 4-D Earth.
http://www.youtube.com/watch?v=fGeXb1gfTbE
Isompi kohde aurinkokunnan reunalla.
http://www.youtube.com/watch?v=tAZ8N7EIScc
"Washington Post
Mystery Heavenly Body Discovered
31-Dec-1983
A heavenly body possibly as large as the giant planet Jupiter and possibly so close to Earth that it would be part of this solar system has been found in the direction of the constellation Orion by an orbiting telescope aboard the U.S. infrared astronomical satellite. So mysterious is the object that astronomers do not know if it is a planet, a giant comet, a nearby “protostar” that never got hot enough to become a star, a distant galaxy so young that it is still in the process of forming its first stars, or a galaxy so shrouded in dust that none of the light cast by its stars ever gets through. “ALL I CAN TELL YOU IS THAT WE DON'T KNOW WHAT IT IS,” Dr. Gerry Neugebauer, IRAS chief scientist for California’s Jet Propulsion Laboratory and director of the Palomar Observatory for the California Institute of Technology, said in an interview."
Komeetta Elinin.
http://aliensandangels.files.wordpress.com/2011/07/disclosure-comet-elenin-ufos-september-2011.jpg
"Russian and Chinese scientists believe that there is a UFO fleet following comet Elenin and that the comet behaves strangely, as if being directed. One NASA scientist called those statements pure fiction.
Sergio Toscano, director of the Center for Astronomical Research in the AMEA province in Argentina, at a conference on April 29, said the comet behaves like an artificial extraterrestrial body. ”The tail of a comet can be seen in something that scientists call a” cluster “or a union of several homogeneous elements of this object – or perhaps an alien spaceship” – the scientist quoted in accordance with published data from the Agency China National Space, which is to observe the comet, in cooperation with the new director of the NASA space program, biologist Rosie Redfield. ”But when NASA began to make calculations and projections of orbit of the comet, they realized that something was wrong and the first thing they did was remove the website which provided information on this issue,” said Toscano."
Tutkikaa ihmeessä. En oo teidä silmänne tietämää mitä ajattelette tai kertomaa teille totuutta mutta paljo enemmä oon nähny itekki kui tuo mitä tuossa youtubea tai linkkejä jotta en tiedä sanoa kui että paljo enemmä o totta kui tuo paskakasa tuossa.
"Extraterrestrial contact is a real phenomenon. The Vatican is receiving much information about extraterrestrials and their contacts with humans from its embassies in various countries, such as Mexico, Chile and Venezuela.
-Monsignor Corrado Balducci, Vatican theologian"
Vatikaani o myöntäny nähneensä ufoja. Jopas jotai :)
Ulottuvuudet kehiin kun ei ala sitä ala sitä toista aurinkoa pilkottaa !!!!! :-D
beep beep beep
http://ssd.jpl.nasa.gov/sbdb.cgi?sstr=2011 SM68;orb=1
http://www.youtube.com/watch?v=U5s9NVzEo3c
Tuo video yrittää kertoa että Elinin komeetta o negatiiviste voimie saattelema koska lähimpänä aurinkoa SEP 11 mutta NASA oma ohjelma o negatiiviste voimie kehittelemä jotta helvettiäkö uskoa jotai laskutikkuohjelmaa ku kaikki vaikuttaa kaikkee ja tapahtuu avaruudessa eikä laskutikulla ja kaukana maapallosta.
Kaikki vaa yrittää läheltä nähdä kauas mutta ei tuo paikallisilla välineillä onnistu. Lähellä o lähellä ja kaukana o kaukana ja usko tai älä.
http://www.youtube.com/watch?v=vnSaUfbyp0Y
Enempi oikeaa informaatiota mutta kertoja unohtaa kuinka ihmiste onnistuu vaikuttaa kaikkee tapahtuvaa koska kaikki vaikuttaa kaikkee jonka kertoja unohtaa koska kertoo.
Kertoja unohtaa ihmiste ja itsensä vaikutuksen jolloi tulos voi olla iha mitä tahansa 0 ja äärettömä väliltä mutta ei pidä paikkaa. Kertoja kertoo että on käsittämättömä suuri maanjäristys jossa mantereet vajoaa meree.. tuo o totta mutta tapahtuu vasta vuode 2012 lopulla ja vasta ku kaikki ihmiset o uudellee sijoitetut eikä ennemmi jolloi ihmine ei koe millää mittatikulla mitattavaa maailmaloppua omasta perspektiivistä mutta maapallon pinta muokkautuu uudellee voimmakkaalla maanjäristyksellä jonka ääni o jo pelkästää tappava (mikäli ihmisiä ei siirrettäisi turvaa).
Tuosta syystä o sama tietääkö ihmine vaiko ei mitä tapahtuu mutta mikäli henkilö ei millää tavalla valmistaudu kokee henkilö kevye tai syvä tajuttomuude vuode 2012 lopulla ja herää toisaalla siirro tapahduttua ja huomaa ettei kaikki ollu iha nii kui oletti oleva eikä oo jatkossakaa nii kui olettaa oleva.
Kertoja mainitsema kosmine aalto o fakta myös. 3 päivä pimeys näyttää oleva totta myös.
Jos henkilö menee keskimaaha (hollow earth) o ei oo henkilöllä todettavissa 3 päivä pimeyttä mutta 11 päivää valkeutta joka kuulostaa opetusjaksolta keskimaassa (henkilö ei voi nähdä tai kokea 3 päivä pimeyttä koska nuo ajoittuvat samaa aikaa oleviksi).
Mikä sen 3 pv:n pimeyden aiheuttaa?
Mutta mikäli henkilö menee avaruusalukseen tai henkilö o henkenä tilassa 4 ja 5 ulottuvuude välissä voi henkilö todeta 3 päivä pimeyde. Jotta henkilöstä tai henkilön DNA alkuperästä o kii mitä henkilö lopulta kokee mutta heräämätö henkilö ei pysty nii paljoa vaikuttaa mitä lopulta kokee kui heränny henkilö.
Tietoa näyttää oleva liikkeellä. Tietoa ei oo luvassa lisää ellei tietoakaa oo liikkeellä.
"Mikä sen 3 pv:n pimeyden aiheuttaa?"
Käsitys o että sama aalto galaksin keskustasta (joka etenee nii kui tsunami meressä että ensi saapuu pienet aallot ja lopulta suuremmat aallot) joka aiheuttaa maaplaneetan ulottuvuus kohoamista 3sta 4tee ja 4sta 5tee ulottuvuutee. Maapallon suojakentät saatta pyyhkiytyä avaruutee ja samoi muide planeettoje suojakentät ja samoi auringon jotta ainoat suojapaikat ovat avaruusalukset (galactic federation) ja maapallon sisäpuoli (hollow earth) ja edes maanalaiset suojat ja bunkkerit ja kaupungit eivät välttämättä ole riittävä suoja koska samaa aikaa ku aalto iskee o maanjäristys luokkaa kukaa ei voi selviytyä maan pinnalla ja maapallon kohoamine 5teen ulottuvuutee joka tarkoittaa että ellei ihmistä sijoitettaisi nii ihmine sekoittuisi ympäröivää materiaalii fyysisesti ja kokonaa nii kui käy kaupungeille ja tieverkostoille ja kaikelle rakennetulle jonka voi todeta ollee vähintää turhaa rakentamista tähä saakka nii kui o ollu kaikki bunkkerie rakentelu myös.
Mutta vaikka tuo o täysi fyysinen tapahtuma ihmiste ei oo välttämättä onnistunu tunnistaa fyysisyyttä nii että ymmärtäisi fyysisyyde oleva ulottuvuuksia faktana jolloi lopulta riippuu henkilöstä itestä mitä kokee koska mikäli henkilö kantaa valoa sisältä ulospäi tarkoittaa 3 päivää pimeyttä 3 päivää valoa ja mikäli henkilö kantaa pimeyttä sisältä ulospäi nii tarkoittaa tuo 3 päivää pimeyttä joka enemmä tai vähemmä tiedottomuutta.
Ku maapallo siirtyy 5tee ulottuvuutee nii ellei henkilö oo autanu omaa fyysistä kehoa läpi 4ne ulottuvuude oma tietoisuude ja tuntee kautta vaa vähät välittää mitä tuntee ja miltä tuntuu nii lopputulos o kui liia väsyny henkilö joka täytyy nukkua enne kui voi uudellee sijoittautua mutta tuo kaikki saattaa vaikuttaa myös minne sijoittuu lopulta. Tuo tietenkää ei pakota ketää mihinkää mutta voi olla hyvä tietää koska fyysiset muutokset jotka alkoi vuodesta 2006 jatkuu edellee vuode 2012 loppulle.
David Wilcock:
"..MANY additional bases have now had all personnel and materials mysteriously removed. It happened within the last week. In this case, the rooms are still there, but they are now empty — except for some broken pieces of furniture.
I know this sounds ridiculous, but this is the situation. Apparently no one has died from any of these incidents. Audio recordings reveal the sounds of furniture sliding all over the place and people yelling for up to 24 hours before it stops.
..
I don’t know how long it will take for the results of all this to be public for everyone, but it most definitely appears that the Old World Order are being forced to surrender by the same ETs that have systematically protected us from nuclear holocaust."
Benjamin Fulford:
"The process of removing the cabal that has controlled most of the world for the past 300 years is almost complete, according to sources directly involved in the takedown. The takedown is being done by the world’s military, police and intelligence agencies. The group being taken down is the Thule Society, Skull&Bones Nazi conglomerate headed by George Bush Senior. This group was trying to start world war 3 in order to reduce the world’s population by 85% and start a fascist world government. Instead, they will be bankrupted and put in jail."
Kaks uutista jotka vaikuttavat oleva yks sama uutine kahdesta lähteestä. En päivitä enää mutta voi katellä ite mitä tapahtuu tai tapahtuuko mitää.
Tuossa jälkimmäise uutise yhteydessä todettii että:
"White Dragon sources in the US agencies say top cabalists like the last four US presidents will go to jail."
http://kauilapele.wordpress.com/2011/10/03/benjamin-fulford-10-3-11-the-pole-shift-in-global-financial-power-is-almost-complete/.
Apu loppuu hetkenä jona ihmine herää. Hetkenä jona ihmine herää o ihmine voittanu omat pelkonsa todellisuutta kohtaa. Samassa hetkessä ku ihmine herää nii herää ymmärrys. Ymmärrys o ei oo luottamista vaa kyseealaistamista nii paljo että elämä o eteepäi menemistä eikä paikallaa kävelemistä.
Tuli mielee mainita koska ihmiste käsitys o että apu o ikuista tai tarkoituksetonta tai oikeus mutta apu ei oo mitää noista. Avu tarkoitus o auttaa pärjäämää omillaa nii paljo kui mahdollista eikä turvautumaa apuu jakossa ja kaikkialla ja aina.
Ny taaitaa olla jänkhän poeka liikkel. Koetappa eka viäntää suommee ni pyssyy muukki mukan jutuis.
Kirjakieli ei oo suomea vaa hallintokieli. Historia kertoo että murrekielet oli ensi puhekielenä ja ovat vieläki ensi paikallisina puhekielinä eikä kirjakieli hallintokielenä purru iha joka paikkaa niikui ei kirkkokaa kaikkia kyenny polttamaa roviolla ja tuossa o mitä purra.
En sano että tapahtuu mutta sanon että kannattaa katella nii tietää mitä tapahtu jos ei haluu tietää realiajassa mitä tapahtuu. Totta o että ihmiste ei oo helppoo ymmärtää kaikkea yhdessä kuvassa mutta varmaa o että jos aloittaa tänää kävellä nii huomenna o jo ottanu kaksi askelta (joskus kaksi askelta o parempi kui ei yhtää askelta).
Mikä vielä enemmä totta o että joskus kaksi askelta etee tai taa päi o parempi kui ei yhtää askelta mihinkää suuntaa jotta o ihmiste turha pelätä ottaa askelia omia jalkoja käyttäe mutta hyvä välttää typeryyttä mikä tulee suoraa omasta kävelemättömyydestä. Kaikki olette samassa veneessä jotta jos joku typeryyttä keikuttaa venettä nii menette kaikki venee joukossa ja jos joku viisauttaa kertoo mitä o nähny myös muille nii kaikki tietää mitä o nähty jotta kumpi mahtaa lopulta olla oma tienne kulkea.
Pieni vinkki niille jotka eivät nää paljai silmi hankkikaa välineet joilla näkee ja menkää alueelle missä näkee älkääkä valittako että ei näe ja kaike näkönen valittamine o nii turhaa ettei varmana nää.
Kohdasta 3:50 etee päi.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=tOBC8nDURBo
Järkevää jatkoa saattaa olla aiheessa "Näköalapaikalla linnunradan-perähikiällä":
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10174001
Tämä aihe oli enempi tai vähempi yksipuhelua.