" On aloitettava siitä, että uskonnosta karsittaisiin älyttömyyttä pois, hirvittävyydet verisine kidutuksineen pois!
(Tuota sodalla tänne pakotettua ristiinnaulitsemisoppia ei tarvitse jäädä maailman tappiin asti pokkailemaan.)
Kirkkorakennukset kaikkien käyttöön, niitä ei omista mikään kirkko tai uskonto, vaan ne omistamme me, meidän yhteinen valtiomme."
Jatkan tähän, ettei jokin uskonto ole pääasia, vaan ihmiset täällä, me, nuoriso ja lapset sekä meidän valtiomme.
Traditiomme on, että joulua vietetään.
Vietetään sitä kaiken syntymisen ja koko perheen tradionaalisena juhlana, miksi se on muodostunutkin jo lahjoineenkin, ketkä niin haluavat. Luojaamme kiittäen ja ylistäen.
Pääsiäistä voimme viettää luonnon talviunestaan heräämisen juhlana munineen ja pajunkissoineen, miksei noitineenkin, ketkä niin haluavat.
Juhannusta juhlimme tietenkin kesän suurimpana kokokohtana, Luojan hyvyyden osoituksena.
Virsikirjassa voidaan tutut virret säilyttää, ehkä sanoista kannattaa verta ja syyllistämistä siivota.
Kirkkorakennukset ovat meidän hääkirkkojamme, hautajaistemppeleitämme, ja noiden juhlien pitopaikkoja.
Myös ihmisten syntymäpäivien viettopaikkoja.
Tämä on meidän maamme, ei jonkin "uskonnon" paikka.
-
Entä mitä ajattelette ilmaisusta "PYHÄ ihminen"?
"Hänen Pyhyytensä" on myöskin niin naurettavaa, ettei voi käsittää, että sellaistakin edelleenkin vielä aivan vakavissaan puhutaan.
Kukaan ihminen ei ole sen pyhempi kuin toinenkaan!
Ja miten noilla katolisilla piispoilla ja paavilla sen pyhyyden tulee pitää sisällään myös naimattomuus ja selibaatti,
o u t o a todellakin lievästi sanottuna!
Ja pedofiliaa sitten salaa, prostituutiota ja muuta likaista ja rikollista juuri noilla "pyhillä" piispoilla, ehkä paaveillakin...
Kyllä ''uskontoa'' on pakko alkaa siivota ja puhdistaa!
Emme voi hetkeäkään enää jatkaa tuota saastaa ainakaan Suomessa, jonne se sotajoukkojen kanssa väkivalloin tuotiin!
Oikein ''varsinainen'' r a k k a u d e n oppi!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan siellä jo tapahtunut jotain kehitystä. Kirkot ja uskonnot eivät enää väitä, että maapallo on litteä.
Kieltävät kuitenkin vielä nykyisin abortin, mutta eivät papeiltaan pedofiiliköyrintää.
Jeesus opetti että käännä toinenkin poski kun lyödään. Jumala antoi meille 10 käskyä myös. En tiedä mistä olet oppisi saanut mutta tämä kirkkoraamattu jota minä luen opettaa meitä rakastamaan toisia niinkuin itseämme ja yleensäkkin hyviä asioita. Älkää syyttäkö Jumalaa jos ihmiset tulkitsevat hänen hyvät tahtonsa väärin. Ihmiset on uskon varjolla ajaneet " omia etujaan" ja uskon että Jumala joka on rakkaus ei ole tarkoittanut että evankeliumia viedään eteenpäin väkivallalla. Jumala on jopa tarkoittanut taivaan " lasten kaltaisille" eiks olekkin ihana paikka jos lapsista tykkäät. Uusitestamentti on uusi liitto Jumalan ja ihmisen välillä kun Jeesus on syntiemme sovittaja kun vanhantestamentin virheettömät uhrieläimet ei olleet täysin kelvollisia. Siis etsimään Jumalaa uudentestamentin kautta Johanneksen evankeliumista ( pienoisevankeliumiksi sanottaan ). Pyhitetty: Kaikesta muusta eroitettu.
mutta emme ruåtsalaisten tänne sodalla ja aseilla tappaen, raiskaten, tauteja tartuttaen, alistaen ja pakottaen tuomaan oppiin ristiinnaulitsemisesta ja kaikesta siitä verellä mässäilystä.
Lalli onneksi voitti kaksintaistelussa yhen pedofiilin, joka oli raiskannut hänen pienen poikansa.
Jumalaan suomalaiset ovat aina uskoneet, häntä rukoilleet ja oikeita ovat kymmenet käskytkin, tosin ne on JUmala antanut meidän kaikkien omaantuntoommekin , ei tarvi keittokirjasta lukea.
kristinuskoon pakanauskonnoista lisätty. Kaikissa vanhoissa pakanauskonnoissa oli yksi, jonka syyksi pantiin kaikkien synnit, ja sitten se tapettiin.
Ruotsalaisille (Suomeen yllättäen hyökänneille) se sopi hyvin, koska saatiin syyttää sinua, jonka puolesta Kristus oli kuollut.
Näin valloitussodan uhreista saatiinkin syyllisiä.
Hassua että jankutatte edelleen täällä tuota valloittajien oppia.
oi pässi kun päätä leikattiin!
http://www.teoblogi.fi/category/girardinantropologia/tabutkiellotjakaskyt/
pahtaja, pelastaja on kaikissa vanhoissa pakanauskonnoissa.
Sieltä oppi on siirtynyt kristinuskoon lisäyksinä Raamattuun,
juutalaisten uskonnon kirjaan.
"Girardin teoria auttaa meitä ymmärtämään miksi jumaliksi muuttuneet syntipukit muuttuivat myös lain antajiksi, kieltojen sanelijoiksi ja niiden ylimmiksi vartijoiksi."
''pelastuksestamme'' varmaan?
Meidän ''taivasosuudestamme'' ruotsalaiset olivat niin huolissaan silloin vv.1155 - 1323,
että valloittivat kaikki meidän maamme ja tappoivat sodassa paljon väkeä.
Tartuttivat tauteja, raiskasivat, määräsivät verolle ja määräsivät rusthålleja pidettäviksi.
Nyt on taas palkattu suomalainen M.A.Numminen kiertämään suomenkielisiä kouluja ja agiteeraamaan ruotsalaisten etuoikeuksien puolesta.
Isolla rahalla, vielä säestäjäksi se Pedro Hietanen pellelle.
Isolla rahalla palkattiin Lippoenkin pakkoruotsi runnomaan läpi.
Rahaa heillä on, suomalaisten selkänahasta otettua, eikä ne heidän 'säätiönsä' maksa edes veroa.
pakanauskoinnoista otettu ja kristinuskoon liitetty "sovintotyö"- ja "syntipukki-oppi" pitäisi heittää romukoppaan.
Me elämme ihmisten maailmassa, ja nuo Raamattuun ihmisten käsin lisäillyt sovitusopit ja syyllistämiset pitää jättää pois.