Hei! Olen 48v. nainen ja juuri kokenut raskaan avioeron 30v. avioliiton jälkeen.
Olen aina asunut maaseudulla ja nyt asun kerrostalossa "betonibunkkerissa"...luontoon en pääse silloin kun astun ovesta ulos,vain hälinää ja asfalttia joka puolella....ei,en pääse edes kävelylle luontoon,koska sairaus estää sen :(
Onko täällä ketään toista,jolla olis sama tilanne elämässä??
Auttakaa...en tiedä kuinka kauan jaksan tätä!
Ahdistukseen liittyy myös pieni lapsi,erittäin rakas 2v. pieni poika,joka on tällä hetkellä sairaalassa....itkettää niin,tämän pienokaisen vuoksi....voisin ottaa hänen ikävän äitinsä luo ja kotiin....
Miksi toisille annetaan surua enemmän kuin jaksaa edes kestää!?
Anteeksi kun puran tunteitani tänne,mutta on niin vaikeaa olla yksin ahdistuksen kanssa!
Olen aina asunut maaseudulla ja nyt asun kerrostalossa "betonibunkkerissa"...luontoon en pääse silloin kun astun ovesta ulos,vain hälinää ja asfalttia joka puolella....ei,en pääse edes kävelylle luontoon,koska sairaus estää sen :(
Onko täällä ketään toista,jolla olis sama tilanne elämässä??
Auttakaa...en tiedä kuinka kauan jaksan tätä!
Ahdistukseen liittyy myös pieni lapsi,erittäin rakas 2v. pieni poika,joka on tällä hetkellä sairaalassa....itkettää niin,tämän pienokaisen vuoksi....voisin ottaa hänen ikävän äitinsä luo ja kotiin....
Miksi toisille annetaan surua enemmän kuin jaksaa edes kestää!?
Anteeksi kun puran tunteitani tänne,mutta on niin vaikeaa olla yksin ahdistuksen kanssa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.