Hienoa. Muistan olleeni Lahdessa, heinäkuun alussa, kun luin Ilta-Sanomissa järkyttävän uutisen, kolmesta ELÄIMESTÄ, jotka sytyttivät "spurgun" raitiovaunupysäkillä tuleen.
Se oli silloinen ajatus; ”eläimet” ja ”spurgu”.
Nyt, kun luin kyseisen lehden jutun, (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kolmelle-murhasyyte-miehen-poltosta-ratikkapysakilla/art-1288418719355.html), teki mieli avautua, koska se yksinkertaisesti VITUTTI.
Ensimmäiseksi otti päähän se, etten ajatellut avautua näin julkisesti aikaisemmin, vaikka järkytys oli enemmän kuin kova. Toiseksi otti päähän se, etten ole törmännyt yhteenkään ihmiseen (ja otetaan huomioon myös se, että itse asun ihan Helsingissä ja tunnen paljon ihmisiä, mm niitä jotka sekä työskentelee tai asuu ihan lähettyvillä), joka haluaisi jakaa järkytystä. Kolmanneksi, olen vittuuntunut itseeni, etten muistanut asiaa, kuin vasta tämän uutisen jälkeen;
(Ilta-Sanomien nettisivuilla ilmestyi ”erittäin pitkä” palsta kyseisestä tapauksesta)
” Kaksi miestä ja yksi nainen saa syytteen murhasta jutussa, jossa raitiovaunupysäkillä nukkunut mies sytytettiin tuleen.
44-vuotias mies sytytettiin tuleen heinäkuussa Helsingin Kampissa, ja hän kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.
Tapahtumien kulku tallentui valvontakameralle.
Teosta epäillyt otettiin pian tapauksen jälkeen kiinni.”
Julkaistu: 05.10.2011 14:50, päivitetty: 05.10.2011 15:02
Neljä riviä. Neljä minuuttia kesti kirjoittaa kyseiset rivit. Monta päivää kestivät nuo tuskat, ennen kuin tämä ”spurgu” kuoli? Ja tässä vaiheessa allekirjoitan sanan spurgu, koska tämä on sana, millä me näitä IHMISIÄ kutsutaan.
Väitänkö, etten ole itse ikinä tehnyt sitä? EN. Häpeänkö? En aina, mutta tässä vaiheessa KYLLÄ(ja nyt rupean häpeämään asiaa enemmän kuin koskaan)! Samanlaisiahan paskoja mekin ollaan. Ainut ero on siinä, että joko me osattiin osua oikealle tielle, tai elämä näytti sen meille, mutta noissa -kuselta haisevissa kengissä - olisi voinut olla ihan kuka tahansa. Ja sillä ei ole mitään väliä, mistä perheestä kukin meistä tulee, tai minkälaista tulevaisuutta meille on luvattu. Kutsukaa sitä kohtaloksi, elämän tilanteeksi, tai muuten vaan paskan jauhontaksi, elämä ei sääli ketään! Ikävintähän tässä on se, että ”spurgu” hengitti samaa ilmaa, hänen suonissaan vuosi sama veri ja hänen sydämensä tykitti samassa tahdissa.
Mikä oikeus meillä on unohtaa hänet? Mikä oikeus meillä on antaa niille paskoille anteeksi, unohtamalla heidän tekoonsa? Mikä oikeus on MEILLÄ KUTSUA ITSEEMME NORMAALEIKSI IHMISIKSI tämän jälkeen?
Tässä maassa on valitettavasti erittäin suuri ongelma - ihmiset osaavat UNOHTAA. Tätä opetetaan kaikille, onko sitten kysymys lapsista, aikuisista, sukulaisista, kavereista tai työkavereista, lopputulos on aina sama – ”ei muuta kun kurkusta alas ja unohduksiin”.
Hauskintahan tässä on se, ettei edes Ilta-Sanomia voi syyttää, tuosta lyhyestä palstasta…eheeei…. tästä voi syyttää vain niitä ihmisiä, jotka sitä lehteä lukevat, sillä lehti tietää millä se tienaa. Teitä ja myös näköään minua kiinnostaa enemmän se, ketkä ovat uusia pareja ”Tanssi tähtien kanssa”. Ei se vääryys mikä meidän naapurissamme tapahtuu.
Mutta nyt se loppuu siihen!
Se kolmikko, mikä päätti viettää iltaa huumeiden ja alkoholin parissa, on paljon lähempänä meitä kaikkia, kuin mitä me luullaan. Ja se kolmikko on voinut olla ihan kuka tahansa. Naapurin poika tai tyttö. Naapurin lapsi, lapsenlapsi, SINUN lapsesi. Nyt, jos koskaan kannattaa ottaa silmät käteen ja katsoa ympärille.
Monta kertaa olen itse istunut junassa ja löytänyt vierestäni käytetyn piikin? Monta kertaa olen istunut junassa ja nähnyt narkkarin kävelevän valmis piikki kädessään vessaan? Monta kertaa olen nähnyt ihmisten huomaavan tilanteen, mutta olevan täysin hiljaa? Monta kertaa JOKA IKINEN MEISTÄ on sulkenut silmänsä kiinni??? Ihan liian monta…
Nyt jos koskaan olisi aika avata silmäämme, ja aloitettava siitä, että näin raa’at kuolemat eivät jää koskaan unohduksiin!
Kukaan meistä ei anna elämää, eikä kenelläkään meistä ole oikeutta sitä myös ottaakaan… IHMISELLÄ joka paloi Kampin raitiovaunupysäkillä heinäkuun alussa, oli vanhemmat ja isovanhemmat, ja ehkä jopa lapset ja lapsenlapset, jotka saattavat jäädä kaipaamaan häntä. Kevyitä multia hänelle.
Se oli silloinen ajatus; ”eläimet” ja ”spurgu”.
Nyt, kun luin kyseisen lehden jutun, (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kolmelle-murhasyyte-miehen-poltosta-ratikkapysakilla/art-1288418719355.html), teki mieli avautua, koska se yksinkertaisesti VITUTTI.
Ensimmäiseksi otti päähän se, etten ajatellut avautua näin julkisesti aikaisemmin, vaikka järkytys oli enemmän kuin kova. Toiseksi otti päähän se, etten ole törmännyt yhteenkään ihmiseen (ja otetaan huomioon myös se, että itse asun ihan Helsingissä ja tunnen paljon ihmisiä, mm niitä jotka sekä työskentelee tai asuu ihan lähettyvillä), joka haluaisi jakaa järkytystä. Kolmanneksi, olen vittuuntunut itseeni, etten muistanut asiaa, kuin vasta tämän uutisen jälkeen;
(Ilta-Sanomien nettisivuilla ilmestyi ”erittäin pitkä” palsta kyseisestä tapauksesta)
” Kaksi miestä ja yksi nainen saa syytteen murhasta jutussa, jossa raitiovaunupysäkillä nukkunut mies sytytettiin tuleen.
44-vuotias mies sytytettiin tuleen heinäkuussa Helsingin Kampissa, ja hän kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.
Tapahtumien kulku tallentui valvontakameralle.
Teosta epäillyt otettiin pian tapauksen jälkeen kiinni.”
Julkaistu: 05.10.2011 14:50, päivitetty: 05.10.2011 15:02
Neljä riviä. Neljä minuuttia kesti kirjoittaa kyseiset rivit. Monta päivää kestivät nuo tuskat, ennen kuin tämä ”spurgu” kuoli? Ja tässä vaiheessa allekirjoitan sanan spurgu, koska tämä on sana, millä me näitä IHMISIÄ kutsutaan.
Väitänkö, etten ole itse ikinä tehnyt sitä? EN. Häpeänkö? En aina, mutta tässä vaiheessa KYLLÄ(ja nyt rupean häpeämään asiaa enemmän kuin koskaan)! Samanlaisiahan paskoja mekin ollaan. Ainut ero on siinä, että joko me osattiin osua oikealle tielle, tai elämä näytti sen meille, mutta noissa -kuselta haisevissa kengissä - olisi voinut olla ihan kuka tahansa. Ja sillä ei ole mitään väliä, mistä perheestä kukin meistä tulee, tai minkälaista tulevaisuutta meille on luvattu. Kutsukaa sitä kohtaloksi, elämän tilanteeksi, tai muuten vaan paskan jauhontaksi, elämä ei sääli ketään! Ikävintähän tässä on se, että ”spurgu” hengitti samaa ilmaa, hänen suonissaan vuosi sama veri ja hänen sydämensä tykitti samassa tahdissa.
Mikä oikeus meillä on unohtaa hänet? Mikä oikeus meillä on antaa niille paskoille anteeksi, unohtamalla heidän tekoonsa? Mikä oikeus on MEILLÄ KUTSUA ITSEEMME NORMAALEIKSI IHMISIKSI tämän jälkeen?
Tässä maassa on valitettavasti erittäin suuri ongelma - ihmiset osaavat UNOHTAA. Tätä opetetaan kaikille, onko sitten kysymys lapsista, aikuisista, sukulaisista, kavereista tai työkavereista, lopputulos on aina sama – ”ei muuta kun kurkusta alas ja unohduksiin”.
Hauskintahan tässä on se, ettei edes Ilta-Sanomia voi syyttää, tuosta lyhyestä palstasta…eheeei…. tästä voi syyttää vain niitä ihmisiä, jotka sitä lehteä lukevat, sillä lehti tietää millä se tienaa. Teitä ja myös näköään minua kiinnostaa enemmän se, ketkä ovat uusia pareja ”Tanssi tähtien kanssa”. Ei se vääryys mikä meidän naapurissamme tapahtuu.
Mutta nyt se loppuu siihen!
Se kolmikko, mikä päätti viettää iltaa huumeiden ja alkoholin parissa, on paljon lähempänä meitä kaikkia, kuin mitä me luullaan. Ja se kolmikko on voinut olla ihan kuka tahansa. Naapurin poika tai tyttö. Naapurin lapsi, lapsenlapsi, SINUN lapsesi. Nyt, jos koskaan kannattaa ottaa silmät käteen ja katsoa ympärille.
Monta kertaa olen itse istunut junassa ja löytänyt vierestäni käytetyn piikin? Monta kertaa olen istunut junassa ja nähnyt narkkarin kävelevän valmis piikki kädessään vessaan? Monta kertaa olen nähnyt ihmisten huomaavan tilanteen, mutta olevan täysin hiljaa? Monta kertaa JOKA IKINEN MEISTÄ on sulkenut silmänsä kiinni??? Ihan liian monta…
Nyt jos koskaan olisi aika avata silmäämme, ja aloitettava siitä, että näin raa’at kuolemat eivät jää koskaan unohduksiin!
Kukaan meistä ei anna elämää, eikä kenelläkään meistä ole oikeutta sitä myös ottaakaan… IHMISELLÄ joka paloi Kampin raitiovaunupysäkillä heinäkuun alussa, oli vanhemmat ja isovanhemmat, ja ehkä jopa lapset ja lapsenlapset, jotka saattavat jäädä kaipaamaan häntä. Kevyitä multia hänelle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.