Sitäkö se on että ollaan lapsen kanssa silloin kun itselle sopii, ja muut aikataulut antaa myöten? Sitä että perutaan tapaamisia 2 tunnin varoitusajalla ja oletetaan että se jatkuvasti on ok? Sitä, että sanotaan ettei sovi, kun toinen vanhempi pyytää ja anelee lapsen hoitoa, että saisi itsekin jotain asioitaan joskus hoidettua. Sitäkö että ei haluta osallistua mihinkään lapsen asioihin ja sanotaan se vielä suoraan? Sitäkö se on se yhteishuoltajuus etävanhempana, että sulla on kovasti "oikeus" tavata lasta silloin kun haluat ja oikeus siihen ja tähän ja tohon, mutta EI MITÄÄN VELVOLLISUUKSIA?
Nyt alkaa pistää vihaksi pahemman kerran. Etä ilmoittaa haluamansa tapaamisajankohdat mulle, ja niittenhän tietenkin täytyy AINA sopia niinkuin hän haluaa. Jos minulla onkin jo suunniteltua elämää esim.tulevalle viikonlopulle eikä sovikaan tulla lasta tapaamaan niin minä olen automaattisesti vieraannuttaja. Ajoissa sovitut tapaamiset järjestän 95%:sti niin että onnistuu, perun ja sovin omat menoni sitten uudelleen - ja miksi näin teen? Jotta lapsi näkisi isäänsä edes joskus, sillä YLLÄTYS YLLÄTYS!, minun tarjoamani tapaamisajankohdat ei sovi ja sitten saan kuulla kuinka olen ikävä ihminen kun en ymmärrä että hänellä on omaa elämää eikä hän voi minun aikataulujeni mukaan tapaamisia sopia! Siis voi elämä... Niinpä!
Minulla ei liiemmin "omaa aikaa" ole, en siitä valita enkä sitä itse asiassa hirveästi kaipaakaan, mutta kieltämättä olis kiva voida luottaa siihen että etä tulee sovitusti, että pääsisi edes joskus kauppaan yksin tai vaikka lenkille. Mutta eihän etältä tälläistä sitoutumista voi vaatia, hän peruu jos haluaa eikä koe lainkaan että hänellä olisi joku "velvollisuus" tulla sovitusti.
Lapsi on sairaana... Jaahas, ja kuka jää kotiin? Yhteishuoltajuus? Onko se jotain syötävää? Ei isä jää ei, ei isän kuulu, eihän yhteishuoltajuus sitä tarkoita, eihän? Jaa äidillä lääkäri ja lapsi tarviis hoitajaa? Ei isän kuulu ei, hommaa hoitaja! Ei isän kuulu sitoutua lapseen, ei muuttaa suunnitelmiaan lapsen takia, ei MISSÄÄN nimessä asettaa lastaan muitten asioitten edelle, ei. Isä sanoi lastenvalvojalla ettei edes haluais lasta kanssaan asumaan, ei "olisi sille aikaa". Ihan jees että myöntää, mutta yksinhuoltajuutta ei anna. Hän haluaa olla yhteishuoltaja, juu-u. Yhdenveroinen äidin kanssa. Niinpäniin.
Lapseni on maailman ihanin, äidin muru ja mussukka. Tulen lopun elämääni olemaan kiitollinen siitä päivästä kun ihan lapseni syntyi, hän on kaikkien toiveiden täyttymys. Mutta jotenkin sitä kaipaa sitä toistakin ihmistä joka ottaisi vastuuta pienestä ihmisestä, ei pelkästään arjen sujumisen kannalta, vaan muutenkin. Haluaisin niin paljon että tyttö olisi myös isälleen tärkeä, ja että se näkyisi. Että YHDESSÄ kannettaisi vastuuta lapsesta, oma-aloitteisesti ja mielellään. Ja että hänkin ottaisi vanhemmuuden tosissaan jos kerran haluaa olla huoltaja lapselleen, mitä todellakaan tällä hetkellä ei ole. Tässä nyt haluan peräänkuuluttaa etävanhemman velvollisuuksia, kai niitäkin on? Itse en edes tiedä mitä kuuluisi olettaa, kun arki on tätä. Eikä pakottaakaan voi.
Tällä hetkellä etä saa kukkoilla niinkuin haluaa, hänen tahtonsa mukaan mennään, ja minulla kiukku kasvaa... Neuvokaa nyt hyvät ihmiset, miten tästä elämästä saisi helpompaa?
Nyt alkaa pistää vihaksi pahemman kerran. Etä ilmoittaa haluamansa tapaamisajankohdat mulle, ja niittenhän tietenkin täytyy AINA sopia niinkuin hän haluaa. Jos minulla onkin jo suunniteltua elämää esim.tulevalle viikonlopulle eikä sovikaan tulla lasta tapaamaan niin minä olen automaattisesti vieraannuttaja. Ajoissa sovitut tapaamiset järjestän 95%:sti niin että onnistuu, perun ja sovin omat menoni sitten uudelleen - ja miksi näin teen? Jotta lapsi näkisi isäänsä edes joskus, sillä YLLÄTYS YLLÄTYS!, minun tarjoamani tapaamisajankohdat ei sovi ja sitten saan kuulla kuinka olen ikävä ihminen kun en ymmärrä että hänellä on omaa elämää eikä hän voi minun aikataulujeni mukaan tapaamisia sopia! Siis voi elämä... Niinpä!
Minulla ei liiemmin "omaa aikaa" ole, en siitä valita enkä sitä itse asiassa hirveästi kaipaakaan, mutta kieltämättä olis kiva voida luottaa siihen että etä tulee sovitusti, että pääsisi edes joskus kauppaan yksin tai vaikka lenkille. Mutta eihän etältä tälläistä sitoutumista voi vaatia, hän peruu jos haluaa eikä koe lainkaan että hänellä olisi joku "velvollisuus" tulla sovitusti.
Lapsi on sairaana... Jaahas, ja kuka jää kotiin? Yhteishuoltajuus? Onko se jotain syötävää? Ei isä jää ei, ei isän kuulu, eihän yhteishuoltajuus sitä tarkoita, eihän? Jaa äidillä lääkäri ja lapsi tarviis hoitajaa? Ei isän kuulu ei, hommaa hoitaja! Ei isän kuulu sitoutua lapseen, ei muuttaa suunnitelmiaan lapsen takia, ei MISSÄÄN nimessä asettaa lastaan muitten asioitten edelle, ei. Isä sanoi lastenvalvojalla ettei edes haluais lasta kanssaan asumaan, ei "olisi sille aikaa". Ihan jees että myöntää, mutta yksinhuoltajuutta ei anna. Hän haluaa olla yhteishuoltaja, juu-u. Yhdenveroinen äidin kanssa. Niinpäniin.
Lapseni on maailman ihanin, äidin muru ja mussukka. Tulen lopun elämääni olemaan kiitollinen siitä päivästä kun ihan lapseni syntyi, hän on kaikkien toiveiden täyttymys. Mutta jotenkin sitä kaipaa sitä toistakin ihmistä joka ottaisi vastuuta pienestä ihmisestä, ei pelkästään arjen sujumisen kannalta, vaan muutenkin. Haluaisin niin paljon että tyttö olisi myös isälleen tärkeä, ja että se näkyisi. Että YHDESSÄ kannettaisi vastuuta lapsesta, oma-aloitteisesti ja mielellään. Ja että hänkin ottaisi vanhemmuuden tosissaan jos kerran haluaa olla huoltaja lapselleen, mitä todellakaan tällä hetkellä ei ole. Tässä nyt haluan peräänkuuluttaa etävanhemman velvollisuuksia, kai niitäkin on? Itse en edes tiedä mitä kuuluisi olettaa, kun arki on tätä. Eikä pakottaakaan voi.
Tällä hetkellä etä saa kukkoilla niinkuin haluaa, hänen tahtonsa mukaan mennään, ja minulla kiukku kasvaa... Neuvokaa nyt hyvät ihmiset, miten tästä elämästä saisi helpompaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ikävää, että sullakin on dorka ex-mies tai pikemminkin lapsellanne itsekäs ja itsekeskeinen isä. Sitten kun lapsi kasvaa niin helpottaa, mies tuskin muuttuu.
Et ole ainoa, miesten ajatus yhteishuollosta tai yleensäkin tapaamisista on posketon. Kun ei ole pakko. Ootas kun lapsilta loppuu elarit ja lapsilisät, ja isän pitäisi maksaa koulutusavustusta jos he opiskele, niin siitä se taitelu alkaa, kun ei ole pakko maksaa kirjoja ja koulutusta, niin eihän sitä vapaa ehtoisestimakseta.
Kyllä se on äiti joka ruokkii, ostaa vaatteet ja kouluttaa lapsensa.
Kun sitten koulut on käyty ja lapsi on töissä ja asuu omillaan, niin sillon isä taas ilmaantuu lapsen elämään. Ei silloin kun lapsi isää tarvii. On ne miehet niin ovelia.
Onko se tuo raha joka tekee miehestä isän?
Ei mutta olellinen osa elämää. Kyllä sitä äitiäkin ensimmäiseksi moititaan rahan käytöstä et on juoppo äiti kun tuhlaa lasten rahat kun ei riitä. Rahasta siinäkin aina puhutaan ensin.
Ilman rahaa ei elä kukaan.
Meillä yhteishuoltajuus on tarkoittanut sitä etten saa vaikuttaa mihinkään lasta koskevaan asiaan. Yritys puuttua huonosti menevään koulunkäyntiin ja tupakointiin johti siihen etten ole nähnyt tyttöä kohta 5 kuukauteen. Tytön olessa pieni, käytin häntä lääkäreissä, tapasin viikottain, oli luonani koulujen/päiväkodin lomilla, myös sairaana.
"Entinen isä": Todella kurja kuulla, itse en toivoisi mitään muuta kuin lapselleni tervejärkisen ja vastuullisen isän. Ja ne naiset, joiden lapsilla tällaisia on, käyttäytyvät noin!! He eivät ehkä ymmärrä sitä kolikon kääntöpuolta, eivätkä tajua paljostako saisivat olla kiitollisia.
Täällä tämä tilanne on nyt varsin toinen... Minä väsyn, ja yritän pyristellä irti katkerista tunteista, joita väkisinkin herää kun toinen ei kanna vastuutaan ja huutelee vain omien "oikeuksiensa" perään. Tuntuu NIIIN kurjalta, kun ex ei edes ymmärrä olla millään lailla kiitollinen että hoidan lapsemme todella hyvin yksinäni, sanoisi joskus edes jonkun positiivisen sanan, mutta ei. Haukkuu vaan. Kaikkein koomisinta on se, että hän aidosti väittää kantavansa vastuunsa lapsesta ja huolehtivansa tämän asioista! Näin sanoi häpeilemättä lastenvalvojallekin, vaikka oikeesti ei huolehdi YHTÄÄN MISTÄÄN, edes niistä sovituista tapaamisista.
Kun saisi jonkun mystisen voiman jostain kestää tämä kaikki, ja olla vaan välittämättä exän touhuista, niin hyvä olis. Ottaa niin päähän kun tälläkin palstalla kiistellään siitä, saako isä tavata riittävästi ja olla osallisena lapsen elämässä - hitto vie, miksei minun lapseni isä halua???!!!!
Oikeesti naiset!! Jos teillä on exät kiinnostuneita lapsistaan ja pitävät hyvän huolen niin antakaa isien olla lapsilleen läsnä! Ihan sama mikä katkeruus aikuisten välillä on , älkää antako sen vaikuttaa lapseen! Miettikää millainen tilanteenne olisi, jos olisitte minun asemassani. Se ei ehkä vain ajattelemalla realisoidu, vaan se pitäisi kokea, tiedän, mutta voin vannoa ettei ole kivaa. Millä minä lapselleni selitän, kun hän alkaa ymmärtää, miksi isä ei tule? Miksi isä ei välitä? Lapsella on kuitenkin vain yksi oikea isä, ja lapsi kaipaa isänkin rakkautta ja hyväksyntää, vaikka henkilö olisi millainen persoona hyvänsä.
sun tekstis oli kuin suoraa mun suusta...
ei voi muuta sanoa kuin tsemppiä meille...
kuulostaa todella tutulta.. äiti asettaa aina lapsen etusijalle mut isä ei koskaan, omat menot ja elämä on tärkeämpää.. todella surullista lapsen kannalta. toivon vaan että lapsen isä tajuaisi joskus mitä on menettänyt ja katuisi sitä. rankkaa on ollut yksin lapsen kanssa mutta en kyllä vaihtaisi päivääkään pois. jaksuja kaikille!
Aivan näin. Kyllä se helpottaa kun lapset kasvaa, tiedänk okemuksesta. Nyt nuorin on 14 v ja muut muuttaneet jo omilleen.
Lapset ovat tärkeintä mitä on edelleenkin.
Miehet ei vain tajua mitä menettää. Eivät edes osaa tietää mitä se päivä on äidillä kun yksin hoita kaikki. Riidellä ja haukkua elareista, mutta eivät ymmärrä, että sillä summalla ei juurikaan mitään saa.
Milloin isät, jotka eivät kasvata lastaan saati edes tapaa heitä. Tajuaa, että äitin uusi rakas on saanut lasten pyytettömän rakkauden vain että on ollut tukena ja turvana elämän pyörityksessä. Silloin kun oikea isä ei ole edes tikkua ristiin laittanut lapsen eteen.