"Koulutusmäärät ovat vähenemässä?
22.9.2011 10.26 | Jari Lehto
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on julkistanut luonnoksensa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi vuosille 2011-2016. Ehdotus on lausunnolla ja menee valtakunnan hallituksen käsittelyyn loppuvuodesta 2011.
LAL:n keskeisiä koulutuspoliittisia vaatimuksia on ollut alan koulutusmäärien vähentäminen työmarkkinoiden tarpeiden vaatimalle tasolle.
Kemistien ja biologien työttömyys on pitkään ollut selvästi akateemista keskimääräistä työttömyystasoa korkeampi ja valmistumisen jälkeinen sijoittuminen työhön hankalaa.
OKM:n suunnitelmaluonnoksessa esitetään nyt luonnontieteiden alan aloituspaikkojen vähentämistä 16 prosentilla vuoteen 2009 verrattuna. Kemian osalta vähennys olisi 19 prosenttia ja biologian osalta 26 prosenttia. Esitykset perustuvat tehtyihin työvoiman tarpeen selvityksiin.
OKM:n esitys on yhdensuuntainen LAL:n linjausten kanssa. Liiton viesti on vihdoin saanut vastakaikua. Laskelmat ovat aikaisemminkin osoittaneet toteutunutta vähäisempää koulutustarvetta, mutta ministeriö on esittänyt laskelmia selvästi suurempia koulutusmääriä. Nyt on edetty asiassa yksi porras eteenpäin.
Vahdimme, että myös lopullinen valtioneuvoston päätös vastaa ministeriön esitystä."
Toivottavasti tämä toteutuu mahd. pian, niin voisi luonnontieteidenkin arvostus nousta ja töitäkin taas saisi helpommin -plus niistä ihan ok palkankin sitten.
Koulutusmäärät ovat vähenemässä
2
307
Vastaukset
- ihmettelväihme
Näkyykö tuo valmistuneiden määrässä? Jos 1/3 yleisesti jaksaa loppuun...
- näin se pitäis mennä
No näkyyhän se, jos sisään otetuista 1/3 valmistuu -ja jos sisään otetaan vähemmän niin tuo 1/3 on sitten määrällisesti vähemmän. Faktahan on että jokatapauksessa sisään "otetaan" ja tullaan ottamaan porukkaa joka ei valmistu, mm. lääkiksen preppaajat ym. haahuilijat. Mutta nytkin siis valmistuneiden määrä on liikaa työmarkkinoihin nähden. Yhteiskuntakin säästäisi runsaasti veroeuroja, jos sisään otettaisiin vähemmän porukkaa , mutta joka sitten valmistuisi paremmalla prosentilla. Esim. jos nyt sisäänotto olisi 100, josta valmistuu 30, niin ihannetapauksessa sisään 20, josta valmistuu 20. "oikean" opiskelijamateriaalin valinnassa voisi painottaa enemmän pääsykoetta, joka olisi samana päivänä kuin esim. lääkiksen pääsykoe. Tässä näkyisi saman tien kenellä on oikeasti motivaatiota opiskella ko. alaa eikä vain varavaihtoehto preppaukseen. Samoin "oikean" opiskelijan motivaatio opiskella säilyisi, kun ympäillä oleva opiskelijajoukko oikeasti arvostaa koulutussohjelmaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait813437Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41434Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41211- 261136
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70832Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47806Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60754Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t32752Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45749Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4707