Vino lantio. Onko kellään todettu? Oireet?

Olen kamppaillut lonkka- ja selkäkipujen kanssa nyt nelisen vuotta. Reumalääkäri oli huomaavinaan rtg-kuvissani toisen lonkan olevan toista ylempänä. Fysiatri ei moista havainnut ja toinen fysiatri sanoi, että oireiden olisi pitänyt alkaa jo vuosia aiemmin. Olen siis 43-v.

Lisäksi oireinani on kipuilevat jalkaterät ja jäykät sormet. Tavarat eivät pysy käsissä ja esim. puhelimessa puhumisen jälkeen on vaikeaa suoristaa sormia.

Ilm. nivelreuma on suljettu pois, fysiatri väläyttelee sr-reuman mahdollisuutta (HLA27 negatiivinen), mutta työterveyslääkäri ei vaikuta kovin halukkaalta kirjoittamaan lähetettä reumapkl:lle, koska verikokeissa ei ole mitään poikkeavaa. Magneettikuvissa näkyi lukuisia tulehduskalkkeja.

Olisi kiva saada jotain selvyyttä tilanteeseen, ettei tarvitsisi loppuelämää mennä kipulääkelinjalla. OMT-fysioista ei ollut apua enkä uskalla enempää käydäkään ilman tietoa, mikä minua vaivaa.

Lukisin mielellään kokemuksia niiltä, joilla todettu vino lantio / eri paria olevat lonkkaluut tmv.
135087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Juu, tiedän sivut, mutta siellä ei vastata kysymykseeni:( Seuraavassa viestissä varmaan kehoitetaan laittamaan ruokavalio kuntoon...

Äänestä

Seuraavassa viestissä kehoitetaan tietenkin menemään lääkäriin!

Äänestä

Aloitusviestistä kyllä selviää, että lääkärissä on rampattu ja urakalla. Mutta kiitos, sain asiallisen vastauksen kysymykseeni muuta (asiallisempaa) kautta:) Kiitti ja näkemiin.

Äänestä
  • Sait asiallisen vastauksen. Minulla on myös ollut selkäkipuja ja muutakin "kremppaa", eikä apua ole löytynyt. Kerrotko mitä sinulla löytyi. Mielelläni lukisin mikä sinulla auttoi?

    Äänestä

Itse kärsin myös paikaltaan menneestä lantiosta. Kun lantio kääntyy väärään asentoon, vaikuttaa se koko selän lihaksistoon. Itse käyn jäsenkorjaajalla laitattamassa lantion kohdilleen n. kerran vuodessa. Olo helpottuu heti! vuoden. Toimenpide on täysin kivuton, siinä ei rusautella. Valitse jäsenkorjaaja huolella. Tsemppiä!

Äänestä

Moi "Avun saanut", onko sulla missä ja miten todettu tuo paikaltaan mennyt lantio? En uskalla mennä jäsenkorjaajalle, koska virallisesti ei ole todettu asiaa. Yksi lääkäri mainitsi asiasta ja kaksi seuraavaa tyrmäsivät sen... Nyt en tiedä, mitä teen ja kivut sen kuin yltyvät:(

Äänestä

no sitten kannattaa käyttää omaa järkeään.
miksi et uskalla mennä jäsenkorjaajalle mutta lääkäriin kyllä uskallat?
itsellä oli myös lantio vino ja oikaisun jälkeen meni usein paikaltaan. lihasten takaisin saaminen kesti 5 vuotta mutta nyt pysyy lantio suorassa. ei kippaa enää.
sulla ei ole lihaksia ja siksi lantio menee vinoon
sen näkee rg kuvista ihan maallikkokin. epäilin itsekin jäsenkorjaajaa ja maksoin itseni ns kipeäksi oikein fysiatrilla joka kertoi saman asian 2x kalliimmalla hinnalla.
mene toki tuhlaamaan rahasi kuten minäkin. epäile vaan ei ne mitään osaa.

Äänestä

Lihaksia ei taida lantiosta puuttua, olen mm. ratsastanut ikäni:) Kannattaisi lukea viestit kunnolla ennen kuin alkaa vastailemaan pisteliäästi. Vinoa lantiota ei siis ole todettu, joten siksi täällä kyselen. Ja ihan omia rahojani tuhlailen, tosin on niitä fysiatreja julkisellakin puolella.

Rahathan voi tuhlata turhaan noihin jäsenkorjaajiinkin. Vai ovatko ne jotenkin erityisen edullisia? Järkeäni osaan toki käyttää, kunhan ajattelin kysyä täällä, josko olisi muilla samaa ongelmaa. Mutta aina löytyy muutama, jotka eivät osaa vastata asialliseti...:(

Äänestä

Minua on vaivannut alaselkä ehkä n. 10 vuotta. Muutaman kerran olen viikon maannut, kun ei sängystä ylösnousu onnistu. Liikarasitusta.

Olen vuoden verran käynyt jäsenkorjaajalla laitattamassa alaselkääkuntoon, SI-nivelen seudulla siis vikaa. Hoito auttoi n. kuukauden ja sitten kuukauden alkoi vaivata, joten uudelleen käsittelyyn.

Puoli vuotta sitten sairastuin neurologisiin ongelmiin, joihin ei löydy mitään syytä. Tuntuu siltä, että kroppa pettää joka puolelta. Niska on kuvattu, ei mitään, silti 1.2.ja 3. nikamat juuttuu kiinni toisiinsa, niitä on irrotettu jo monta kertaa.

Olen lopettanut tuloksettomana käynnin OMT-fysioterapiassa ja akupunktiossa. Lääkärit toteavat vain, että ryhti on hyvä, eli apua ei löydy. Fysioterapeutti ja jäsenkorjaaja ovat molemmat huolissaan lantiosta. Selvästi kiertyy oikealta puolellta eteenpäin,ja selkärankaan siis tulee mutka, skolioosi, joka ei ole oikea skolioosi, vaan kiertymisen aiheuttama asentovirhe. Yläselkä ja niska rasittuvat hirvéästi, ja paikallisesti on paljon jännitystä ja arkuutta. Jännitysniskaa hoidettu nyt muutama kuukausi, tuloksetta, jostain ne vaivat tulevat yhä uudelleen.

Suurin ongelmani on nyt jo itsenikin huomattavissa oleva kiertymä, joka alkaa vaivata enemmän ja enemmän. Olen ratsastanut koko ikäni, paljon, nyt tämä vaiva estää sen jo kokonaan. Tuntuu, että vika pahenee siinä.

Rahaa on palanut jo rutkasti eri asiantuntijoille, joita ei edes ole kovin lähellä. Kannattaa asua maalla..

Jos joku oikeasti osaisi korjata rangan ja antaa ne ohjeet, millä saada tukilihakset ja muut kuntoon, niin tänne vinkkiä! Elämänlaatu alkaa olla aika huono.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lano vintio kirjoitti:

Olen kamppaillut lonkka- ja selkäkipujen kanssa nyt nelisen vuotta. Reumalääkäri oli huomaavinaan rtg-kuvissani toisen lonkan olevan toista ylempänä. Fysiatri ei moista havainnut ja toinen fysiatri sanoi, että oireiden olisi pitänyt alkaa jo vuosia aiemmin. Olen siis 43-v.

Lisäksi oireinani on kipuilevat jalkaterät ja jäykät sormet. Tavarat eivät pysy käsissä ja esim. puhelimessa puhumisen jälkeen on vaikeaa suoristaa sormia.

Ilm. nivelreuma on suljettu pois, fysiatri väläyttelee sr-reuman mahdollisuutta (HLA27 negatiivinen), mutta työterveyslääkäri ei vaikuta kovin halukkaalta kirjoittamaan lähetettä reumapkl:lle, koska verikokeissa ei ole mitään poikkeavaa. Magneettikuvissa näkyi lukuisia tulehduskalkkeja.

Olisi kiva saada jotain selvyyttä tilanteeseen, ettei tarvitsisi loppuelämää mennä kipulääkelinjalla. OMT-fysioista ei ollut apua enkä uskalla enempää käydäkään ilman tietoa, mikä minua vaivaa.

Lukisin mielellään kokemuksia niiltä, joilla todettu vino lantio / eri paria olevat lonkkaluut tmv.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu