ihan tällein lähdin kyselemään, että onko tietoa/kokemusta hierojista täällä pieksämäellä? itse en ole hierojia harrastanut aikaisemmin koskaan ja nyt ajattelin joululahjaksi hankkia ystävälle, mutta tosiaan ei ole kokemusta lainkaan kuka on hyvä ja ammattitaitoinen.. rahalle olisi kuitenkin hyvä saada vastiketta.
hyvä hieroja
ljlkjölåp
84556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No,omasta kokemuksesta voin sanoa että ainakin Tikankadulla on hyvä hieroja.
Siinä on hinta/laatusuhde kohillaan.
asia on niin että toiselle ei voi ostaa "hyvälle"hierojalle samoin kun "hyvälle"kampaajalle aikaa.Ne asiat on niin henkilökohtaisesti otettavia että kuka jonkun mielestä on hyvä niin toisen mielestä ei ollenkaan.Ensinnäkin sun pitäs tietää millaisesta hieronnasta hän pitää,toisille oltava kovat otteet ja toiset tykkää vaan sivelystä josta ainakaan itselleni ei ole mitään hyötyä,eikä tunnu missään.Mutta mikäli tykkää reilusta hieronnasta niin Daniel Sowah on käyttökelpoinen
no voi. on vaikeaa nykyään yrittää toisten eteen tehdä hyvää.
ja muutenkin.. ajatus on tärkein ja miksi minun pitäisi kertoa kaikille täällä millaisesta hieronnasta minun ystäväni pitää? ei se ole häneltä pois, vain minun pussistani.. ja lahjoissa nyt on kyseessä antaminen ei saaminen. mutta kiitos kuitenkin muistutuksesta, että jokainen ihminen on erilainen. jotenkin tuntuu, että ei kannata kysyä muiden tuntemattomien mielipiteitä ja kokemuksia, kun osa ei osaa vain vastata yksinkertaiseen kysymykseen.
Tikankadulle menevät täältäkin pisteet.
mietippä itse jos sinulle annetaan lahjakortti kampaajalle joka antajan mielestä on hyvä mutta itse olet käynyt jo siellä etkä tykkää hänen työstään ja sun on PAKKO mennä?
Nyt ei ollut muusta kyse kun siitä että mielipiteitä on monia.Itse taas en tykkää tikankadun hierojasta,olo on senjälkeen niinkun mitään ei olisi tapahtunut.Hänen äitinsä taas oli maailman paras hieroja jota taas osa moitti kovasti.
torin eteläpuolella. Patit purkautuu nopeasti, aikoja vaikea saada joskin peruutusaikoja lähes joka päivä
Keskuskadulla Lidlin vastapäätä oleva naishieroja sai minulta( ronski mies) hartiat ja selän hyvin kuntoon.
Abelin talossa hyvä hieroja, minulle ainakin ollut iso apu niska ja hartia vaivoihin.