Näin hoidan hiuspohjan psoria

quercus.robur

Hei!

Ajattelin jakaa tietoa omasta kamppailusta psoriasta vastaan ja siitä miten hoidan sitä, koska ellette itse hoksaa kokeilla jotain muuta kuin mitä apteekin hyllyllä on, niin lääkäri ei ainakaan tarjoa teille jotain muuta kuin kortisoneja ja muita kortikosteroideja (joilla tietysti on haittavaikutuksia).

Minun tilanne: psori on minulla perinnöllinen. Koko perheestä kärsin kaikkein eniten - se alkoi vielä alle 10 vuotiaana. Esiintyvyys => hiuspohja ja korvat. Nyt olen nuori nainen ja lääkäreillä on käyty vaikka kuinka paljon useinmiten tuloksetta. Tulin siihen johtopäätökseen, että koska tulen elämään tämän kanssa koko elämän, en halua "myrkyttää" kehoani jatkuvasti eri hormoonivoiteilla.

Minulla hiuspohjan psori tarkoittaa jatkuvaa kamppailua ja sitä vastaan pitää olla kokteili eri aineita - vaihdella niitä vähän väliä ettei keho ehdi tottua.

Mikä on auttaunut minua?

1. Keltamo (yleinen kasvi Suomessa, sillä on keltaisia kukkia ja vuotaa oranssinestettä, kun repii lehden tai varren)

Kesäisin kerään kyseistä kasvia talteen. Erottelen lehdet ja varret isolle paperille (siemenkotelot heitän pois) - annan niiden PERUSTEELLISESTI kuivua ja laitan sitten purkkiin. Talvella keitän kuivista lehdistä ja varsista ns. yrttivettä, jolla huuhtelen päänahan ja hiukset hiusten pesun jälkeen. Kesällä teen tuoreesta keltamosta öljyä seuraavalla tavalla: otan kattilan; laitan pienen liinan pohjalle; lasipurkkiin laitan runsaasti keltamon lehtiä ja täytän sen sitten (rypsi-) öljyllä; purkin laitan kattilan pohjalle liinan päälle ja täytän kattilan vedellä; annan sen sitten kiehua. Kun vesi on pari minuuttia kiehunut, siivilöin öljyn toiseen lasipurkkiin. Öljy on tässä vaiheessa tumman vihreää. Ennen hiusten pesua hieron tätä öljyä päänahkaan, annan sen olla jonkin aikaa. Säilytän purkkia pimeässä. Huom: itselläni on tumman ruskeat hiukset, joten en voi varmuudella sanoa voiko se värjätä vaaleita hiuksia. Keltamossa on paljon eri aineita ja varmasti tästä syystä hoitaa psoria. Mutta huom: en sen takia suosittele sitä raskaana oleville; luonnontuotteita yleisesti ottaen ei suositella odottaville.

2. Vähän aikaa sitten ostin maalaiskaupasta => laveneteli-mesiangervoiteen (ei ollut halpa purkin kokoon nähden). Laitoin sitä nyt kaksi kertaa hiusrajoille yön ajaksi, jotka olivat todella punottavia, ja aamulla ihoni oli pitkästä aikaa sen värinen kuin pitääkin! Tuoteselosteessa lukeekin että se auttaa psoriakseen ja että se uudistaa ihokudosta. Suosittelen! Valmistaja: A-L Toivanen (puh. 050 566 0273). Toivottavasti ei haittaa, että mainostan tässä, mutta kun itse olen iho-ongelmani kanssa kamppailut pitkään ja nyt löysin voiteen, joka auttoi, niin mielellään kerron tästä ja samalla tuen suomalaista pienyrittäjää :)

3. Toinen voide, josta on ollut apua on ollut yllätys yllätys Orionin keltainen perusvoide!! Olin apteekkarille valittanut miten shampoot eivät auta, eikä mitään uutta ole näköjään tullut myyntiin. Hän sitten neuvoi kokeilla perusvoidetta (hänellä itselläkin on sama hiuspohjan ongelma). Hänen vinkki oli pitää voide hiuspohjalla ennen hiusten pesua ja sitten pestä hiukset samalla voiteella ilman shampoota. Olin yllättynyt koska tosiaan hänen hiukset eivät näyttäneet rasvaisilta, tosin hänellä oli lyhyet hiukset, joten helpompi pestä rasva pois. Itse olen toiminut niin, että yön ajaksi olen laittanut voidetta ongelmakohdille ja sitten pessyt jollain shampoolla pois.

4. Kolmas voide, josta on ollut hyvin apua on myöskin ollut ihan tavallinen halppis kasvovoide, jonka ostin supermarketissa. Huomasin ihan vahingossa, että se lievitti punoitusta ja korjasi ihoa tehokkaasti. Tämä voide tuli hankittua ulkomailla. Tutkin tuoteselostetta ja päätin, että kenties se johtuu eräästä magnesiumia sisältävästä ainesosasta, koska saman merkkinen voide ilman magnesiumia ei yhtään auttanut. Magnesiumin suhteen taidan olla oikeassa, tässä eräs tutkimus: http://www.nature.com/jid/journal/v115/n4/full/5600847a.html. Ehkä joku tämänkaltainen magensiumgeeli voisi olla hyvä vaihtoehto: http://www.health.freemotion.com.au/magnesium_gel.htm. Itse en ole vielä kokeillut.


Teksti jatkuu...

2

1051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • quercus.robur

      5. Shampoista: apteekeissa on mielestäni todella huono valikoima hiuspohjan psoriaksesta kärsiville. Sieltä löytyy vain isojen yritysten purkit, jotka eivät auta! Minun kokemus shampoista:

      a) En koskaan osta tavallisia hiusshampoita, jotka löytyvät ruokakaupan hyllyiltä, koska ne vain pahentavat tilaani.

      b) Nizoral on painajainen !! Mainoksien mukaan se auttaa psoriakseen, mutta minulla, joka kerta kaikki vain pahentui entisestään. En pystynyt nukkumaan kunnolla, koska hiuspohja niin kutisi Nizoralin jälkeen.

      c) En muiden merkkien nimiä muista, mutta suunilleen kaikki mukama "anti-dandruff" -shampoot (ja vieläpä kalliit) eivät minuun tehoa. Sinkki- ja tervashampoot auttavat jonkun verran. Käytän niitä vuorotellen. En kuitenkaan pääse täydellisesti eroon psoriaksesta niiden välityksellä, mutta ainakin ne ylläpitävät hiuspohjan kuntoa sen jälkeen, kun olen käyttänyt jotain tehokasta voidetta.

      6. Myrttiöljy ("teepuuöljy") auttaa myös erinomaisesti!

      7. Viimeinen vinkki: kannattaa pestä hiukset mahd. säännöllisesti joka ilta/joka toinen ilta. Erään iholääkärin mukaan se ei ole huono hiuksille, päin vastoin. Japanilaisen tutkimuksen mukaan Ihmisillä, jotka pesevät hiuksensa säännöllisesti on enemmän hiuksia. Hän selitti sen sillä, että kun pesemme hiukset, samalla lähtevät kuolleet ihosolut ja rasvat pois, jotka eivät näin pääse tukkimaan karvatuppia.


      Eli suosittelen seuraavaa: kun psoriläiskä ilmaantuu, niin käytä jotain ym. voidetta/öljyä ja hiusten pesun jälkeen huuhtele hiuspohja jollain yrttivedellä. Muulloin pese hiukset mahd. säännöllisesti ja käytä sinkki- tai tervashampoota. Itse olen ajatellut löytää vielä jonkun shampoon, jotta kehoni ei niin tottuisi sinkkiin ja tervaan. Haluaisin ns. neutraalin shampoon, jossa olisi mahd. vähän haittavaikutteisia kemikaaleja ja joka mahd. mukaan ei ärsyttäisi hiuspohjaa. Yksi vaihtoehto, jota harkitsen on Urtekram Rosmariini shampoo.

      Tervashampoosta vielä: kysyin iholääkäriltä onko se kenties huonoasia, että olen käyttänyt melkein säännöllisesti ja monia vuosia tervashampoita. Hän oli sitä mieltä, että tuskin sillä voisi olla jotain haittavaikutuksia. Kuitenkin itse olen tullut siihen johtopäätöksen, että yritän minimoida tervashampoon käytön. Ensinnäkin ei kenties ole täyttä varmuutta siitä voiko terva, shampoon muodossa, olla karsinogeeninen. Kuitenkin tukimukset ovat osoittaneet, että tervan ainesosat imeytyvät hiuspesun välityksellä vereen (virtsamittaus). Haluan myös huomauttaa, että tervan käyttöä ei suositella, jos olet menossa UV-hoitoon, koska terva lisää ns. ihon valoherkkyyttä! Käytän nykyisin tervashampoota vain tarpeen mukaan.

      Toivottavasti tästä on apua!

      Ja muistakaa, että psoria pitää hoitaa, koska se vahingoittaa hiusten juuria!

    • hoitoo on

      Psoriasis tai psoriaasi eli hilsetystauti on yksi tavallisimpia ihosairauksia. Psoriasisliiton arvion mukaan Suomessa tautia sairastavia on noin 150 000 eli 2–3 prosenttia väestöstä. Psoriasis on tulehduksellinen sairaus, joka aiheuttaa oireita iholla ja nivelissä. Joillakin psoriaatikoilla on sekä iho- että niveloireita, mutta ihopsoriasista esiintyy myös yksin, samoin kuin nivelpsoriasista.

      Psoriasis on yksi monista sairauksista, joiden edessä virallinen lääketiede on aivan voimaton. Näin sairausteollisuuden toimesta psoriasis onkin julistettu parantumattomaksi sairaudeksi. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta, sillä psoriasis on ainakin useimmissa tapauksissa täysin parannettavissa oleva ongelma. Itse asiassa jo hyvin pienillä teoilla voi saada aikaiseksi dramaattista apua tähän ikävään vaivaan. Jos itselläni olisi psoriasis, niin toimisin seuraavasti:

      1. Huolehtisin riittävästä D-vitamiinin saannista. Itselleni tuo riittävä tarkoittaa noin 100 mikrogramman päiväannoksia.

      2. Psoriasis voi liittyä maksan vajaatoimintaan ja entsyymien puutokseen (etenkin lipaasi). Suosisin mahdollisimman paljon raakaruokaa ja rasvoista erityisesti kookosöljyä ja avokadoa. Maksaa voi hoitaa myös vähentämällä myrkkyjen käyttöä, ulkoilemalla enemmän ja myös maarianohdakkeen sekä voikukanjuuren avulla.

      3. Gluteeniviljat pois! Tämän neuvon voi antaa melkein minkä sairauden kohdalla tahansa ja se toimii myös psoriasiksen suhteen. Koita ja hämmästy.

      4. Kaikki käsitellyt ja pitkälle jalostetut maitotuotteet pois ruokavaliosta.

      5. Ihmisille uskotellaan, ettei psoriasis johdu millään tapaa kivennäisaine- tai vitamiinivajareista. On kuitenkin erittäin tyypillistä, että psoriasista sairastavilla on tosi ankara vitaaliaineiden puute. Eli kannattaa harkita perusteellista tankkausta, jossa käyttää apuna esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, laadukasta viherjauhetta, hampunsiemeniä, parapähkinöitä, fulvic acidia, macaa, runsaasti hyvää C-vitamiinia jne…

      6. Valkoinen sokeri kokonaan pois ja tavallisen pöytäsuolan tilalle raffinoimaton merisuola.

      7. Inkivääri ja kurkuma osaksi jokapäiväistä elämää. Ovat sen verran tehokkaita tulehdusten hillitsijöitä.

      8. MSM!

      Jos unohdin listasta jotain oleellista, niin heitä kommenttia…

      Psoriasispotilaat saavat lähes poikkeuksetta apua sairauteensa, kun he käyvät talven aikana hoitamassa vaivaansa etelän lämmössä. Tässä keskeistä osaa näyttelee tietysti tuo ihmeellinen aurinko, mutta ei kannata unohtaa myöskään muita tekijöitä:

      1. Parempi ruoka. Lähes poikkeuksetta ulkomaanmatkoilla syödään paremmin, kuin kotimaassa. Hotelliaamiainen on paljon muuta kuin kahvi ja ruisleipäviipale… Ja mikroaterian sijasta saatetaan syödä esimerkiksi thaimaalaisia herkkuja, jotka valmistetaan tuoreista raaka-aineista.

      2. Stressin sulaminen. Stressittömyys on yksi tärkeistä avaintekijöistä paranemisen suhteen. Myös tämän sairauden osalta.

      3. Paljon raitista ilmaa. Harva viettää aurinkolomaa sisällä möllöttäen. Normaalin puolen tunnin sijasta ulkona voi vierähtää päivässä helposti 8 tuntia.

      4. Merivesi on tosi loistava juttu psoriasispotilaille. Etenkin merivesi aurinko on erinomainen yhdistelmä!

      Vuokraa lehmä
      Christer heitti ilmoille todella hauskan ja toteuttamisen arvoisen idean. Nyt kun tuo tilamaidon myyminen tullaan kieltämään, niin eikö maitotilat voisi myydä tai vuokrata lehmiä. Myydäänhän hevosistakin osuuksia. Lehmä lypsää viikossa keskimäärin 135 litraa maitoa, joten siitä riittää jaettavaksi useammallekin maidon ystävälle. Siinä on minkään viranomaisen turha urputtaa, kun käy hakemassa oman lehmän maitoa ämpäriin…


      http://www.raikasweb.com/psoriasis

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      129
      7676
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      93
      7244
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      30
      7170
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      6
      6340
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6321
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5458
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      70
      5313
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5180
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      4985
    Aihe