Luulin, että meillä oli hyvä juttu kehittymässä kivan ihmisen kanssa. Sovittiin illanvietosta minun luonani perjantaina. Olin valmistellut kaiken ja halusin todella panostaa tähän - kunnes hän perjantai-iltapäivänä ilmoitti tekstarilla ettei pääsekään. Loukkaannuin ihan tosissani, mutta jostain syystä vastasin vaan lyhyesti tyyliin "OK, soitellaan". Seuraavana iltapäivänä hän soitti ja kysyi voitaisiko tavata. Ei millään tavalla ottanut puheeksi edellisen illan perumista. Olin edelleen niin pahoillani että keksin tekosyyn olla tapaamatta, enkä sen jälkeen ottanut yhteyttä.
Miksi minun pitää olla näin hemmetin herkkä ja ylpeä ja pikkusieluinen? Pelkään niin paljon torjutuksi tulemista että torjun ensin jos on pienikin syy epäillä, ettei se toinen olekaan satakymmenenprosenttisesti jutussa mukana. Nyt on mennyt viikko, joten on aika selvää että myttyyn meni koko homma. Hyvä minä.
Miksi minun pitää olla näin hemmetin herkkä ja ylpeä ja pikkusieluinen? Pelkään niin paljon torjutuksi tulemista että torjun ensin jos on pienikin syy epäillä, ettei se toinen olekaan satakymmenenprosenttisesti jutussa mukana. Nyt on mennyt viikko, joten on aika selvää että myttyyn meni koko homma. Hyvä minä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itselleni kävi samoin yhden naisen kanssa...on ihan hyvä syy loukkaantua, koska toinen ei ilmeisesti pitänyt tapaamista niin tärkeänä.
Sulle sentään ilmotettiin tekstarilla. Mää olin valmistellut kaiken ja odottelin toista sovitun mukaisesta, mutta hän ei sitten viittinyt ikinä ilmottaa mitään eikä tulla paikalle.... voin kertoa, että sattu.
Tai sitten hänellä ei vaan rohkeus riittänyt? Ite oon kerran perunut treffit siksi koska jännitti niin valtavasti etten kestänyt
mä myös! oon muutamaankin kertaan perunut siksi koska on jännittänyt niin et oon ollu ihan paniikissa.. kyse ei tosiaankaan oo ollu siitä etten olisi ollu kiinnostunu, päinvastoin. jos hän vieläpä ite ehdottaa uutta tapaamista, niin tottakai häntä kiinnostaa :)
lisään vielä et ainaki mulla se jännitys vaan kasvaa ja kasvaa sinä aikana kun niitä treffejä miettii ja odottaa sen muutaman päivän. kannattaisko vaikka soittaa ja pyytää tapaamaan ihan HETI? jos on hieno ilma niin pyydä vaikka kävelylle puistoon / rannalle / muuhun kivaan paikkaan. tai jos ootte urheiluihmisiä, niin soita pari tuntia aikasemmin, että "hei tänään olis sen ja sen joukkueen peli, lähekkö seuraks kattomaa?". tai illanvietosta, paineet kasvaa jos iltaan ladataan suuria odotuksia jo muutama päivä, soita joku ilta ja sano vaikka että "tein vahingossa liikaa ruokaa, tuutko auttaa syömisessä?" aika läpinäkyvää mutta mitä sitten ;)
teette mitä tahansa, niin älä soita liian aikaisin, vaan anna valmistautumisaikaa juuri sen verran mitä hän vaatteiden vaihtoon, matkoihin yms oikeasti tarvii, esim tunti tai korkeintaan kaksi.. ihmiset on tietty erilaisia, mut minut näillä ainaki saa paikalle ;)
Jättäisitkö myös vastaamatta viesteihin sen oman jännityksen takia? Mua ihan oikeasti kiinnostais tietää, että mistä tollanen johtuu, että ei tuukaan paikalle vaikka ollaan sovittu.
en mä kyllä vastaamatta jättäis..
mä vähä veikkaan että tollanen johtuu ihan vaan p*skasta luonteesta, vähä vaikuttais ettei ole kiinnostunut, mutta ei vaan viitti sanoo sitä. unohda moinen, löydät parempiakin :)
Aika jännä juttu, ei ole tapahtunut minulle. Minä en voisi kuvitella, että joku jännittäisi minua. Toisaalta, minä en voisi kuvitella, että joku olisi ihastunut minuun myöskään.
Kuulostaa tutulta. Itse panikoin ja leikkaan toisen pois elämästä ilman konkreettista syytä. Takkiin on tullut aina ja ikuisesti ja jos toinen vaikuttaa hiukankin epävarmalta en pysty asettamaan itseäni alttiiksi torjumiselle. Varmaan siinä toinen jää kysymysmerkkinä ihmettelemään, mutta jos koko iän on kokenut pelkkää torjuntaa, niin huomaa menettäneensä perustaidotkin ihmisten kanssa. Ei vaan pysty.
Oletko miettinyt, että sun pelko torjumisesta saattaa alitajuisesti viestittää susta epävarmuutta ja epäröintiä joka tekee toisen myös epävarmaksi.
Varmasti totta ja on aikakin vahvistaa omaa nahkaansa. Se on kuitenkin fakta että haluan tulla onnelliseksi niin itseni kuin sitten sen toisenkin ihmisen kanssa joku pvä ja haluan päästä tästä tilanteesta pois. Mutta se vaatii myös toiselta osapuolella vähän joustavuutta ja uskoa jos ei pysty tulla vahvaksi sormia napsauttamalla. Erakoituminen estää ehkä pettymykset, mutta yhtä hyvin se estää aidon onnen. Oma prosessinsa, mutta olen valmis ottamaan ensimmäisen askeleen.
Tuota tapahtuu. Muistelen, että joskus on ollut pakottava meno, työ tai joku muu sellainen, niin toinen ajattelee heti, että nyt se toinen osapuoli ei ole kiinnostunut ja se siitä jutusta, eli heti lopettaa yhteydenpidon. Mielestäni kyllä yhden kerran voi siirtää treffien alkuja, hyvällä syyllä, toinen on vielä siinä rajoilla, mutta jos kolmannen kerran jo siirtää, niin kertoohan se, ettei kiinnosta...
Joillakin ihmisillä tuntuu olevan tapana, että koko ajan siirretään tapaamisia ihan viime minuutilla tai annetaan toisen odottaa tunnin tai kaksi..Kertoohan sekin, ettei toista arvosteta tai sitten perustaidot on hukassa.
Mut mikä ihme siinä on, että ei voi sanoa, että ei kiinnosta, vaan jatkuvasti sopii tapaamisen ja sitten siirtää tai niin kun mulle tapahtu, että lopulta ei enää viitsi edes siirtää vaan ei tuu vaan paikalle.
Mulle kävi joskus niin että oli sovittu tapaaminen ja kun tästä sitten neitosta muistutin hänellä oli todella omituisen kuuloinen syy sille miksi se ei käykään. Ei siis edes itse ilmoittanut ettei se sovi, vaan vasta sitten ku itse varmistelin tapaamista. No loukkaannuin tietysti verisesti, enkä ottanut tyyppiin mitään yhteyttä. Se sit kysy multa tapaamisesta ja nähtiin ja selvis et syy oli ihan oikea ja että tyyppi todella oli kiinnostunut. Siinä vaiheessa oli vähän tyhmä olo, ihan turhaan olin loukkaantunut. Jotkut ei vaan osaa järjestellä niiden menoja. Toki jos monta kertaa perutaan ni tuskin sit enää oikeesti kiinnostaa.
Niin tässähän ei aloittaja mieti että löytyykö tapaamisen perumiselle kunnon selitys vai ei, vaan tuntuu olevan kyllästynyt omaan ylpeyteensä ja herkkäsieluisuuteen.
Itse edustan varmaan vastakohtaa..eli jos olen kiinnostunut niin nielen kaikki perumiset ja selitykset ja selittämättömyydetkin. Toki pahoitan mieleni mutta esitän reipasta ja ymmärtäväistä ja että ei tietenkään haittaa, nähdään sitten toisella kertaa kun hänelle sopii ja mullehan tietenkin sopii aina..... en todellakaan tykkää näistä piirteistäni, haluaisin hitusen sitä ylpeyttä mutta en osaa väkisinkään teeskentelemään jotain mitä en luontaisesti ole.
Tiedän että nää piirteet ei tee musta ainakaan yhtään mielenkiintosempaa varsinkin jos tykkää haasteista mut niinku sanottu vaikee olla jotain mitä ei oikeasti ole, eli näillä mennään.
En tiedä kumpi on parempi liian ylpeä vai liian kaikkinielevä..kaipa se on parempi että ollaan vaan mitä ollaan ja kun kärsitään oman luonteen seuraukset niin ehkä se joskus muokkautuu jos on muokkautuakseen.
Mulla oli ihan sama juttu, eli nielin kaikki, koska olin vaan niin järkyttävän ihastunut ja olisin halunnut nähdä.
Jos yhden kerran perumisesta kannata vetää johtopäätöksiä ettei toinen ole kiinnostunut oli se syy kerrottu tai ei. Joskus syy voi olla sellainen mitä ehkä halua kertoa henkilölle johon on vain hiljattain ruvennut tutustumaan. Mulle kävi kerran niin, että nainen jota olin kolme viikkoa aikaisemmin ruvennut tapailemaan perui tapaamisen vain pari tuntia ennen. En kysellyt syytä mutta tietty omin hieman harmissani. Pariin päivään en kuullut hänestä mitään ja tietty ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli? Sitten hän soitti ja kysyi voidaanko mennä kahville. Kahvilla hän kertoi, että hänen äiti oli joutunut onnettomuuten ja siten sairaalaan. Koska olin sen verran uusi ihminen ja äitinsä tila oli epäselvä hän ei ollut valmis kertomaan syytä perumiseen puhelimessa vaan halusi tehdä sen kasvotusten.
En tietenkään voi tietää tarkemmin "TILANNETTA" ,mutta häntä on saattanut pelottaa, ja siksi ei uskaltanut saapua
Syitä voi olla tietysti monia. Mä olin joskus niin masentunut, että peruin tapaamisia sen takia enkä edes vaivautunut selittään mitään. Mulla kaikki liitty kaikkeen, mutta taustalla vaikutti myös se pelko hylätyksi tulemisesta ja toisaalta kokemus siitä, että oli tullut hylätyksi ja torjutuksi. Sitä tavallaan kosti toiselle omaa pahaa oloaan ja sit toisaalta toimi ehkä alitajuisestikin siten, että toinen lopulta kyllästyikin mun temppuiluun ja hylkäsi.
jos sulla nyt on noin morkkis ni miks sä täällä itket vaa soitat sille ja sanot että sovitaan uusi aika ja paikka. Älä piipitä vaan korjaa tilanne. Itsesääli ei vie sua mihinkään joten lopeta siinä rypeminen ja opettele yhtä innolla tekemään asiat toisin.
ihan samaa mieltä f4ckin kanssa. ota yhteyttä ja unohda aiempi. tällaista sattuu. tää on elämää.