En kykene olemaan oma aito itseni, koska en luota siihen että ihmisten käsityskyky riittää, tai että heitä kiinnostaa jos alan puhumaan asioista joitka itse koen mielenkiintoisiksi.
Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa kun esitän että minua kiinnostaa heidän juttunsa, olen jutuissa "ihan mukana" kun joku puhuu jotain typerää paskaa.
Nauran myös usein kohteliaisuudesta, tai pikemminkin sympatiasta.
Ihmisiä joiden seurassa kykenen olemaan täysin oma itseni on vain kourallinen.
Minulla on diagnosoitu masennus ja syön lääkkeitä, vaikka en koe olevani masentunut.
Koen vain, että ihmiset ovat aivan saatanan tylsiä, ja heidän huumorintajunsa on hyvin yksinkertainen.
Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, kuinka yhteiskunta suhtautuu erilaisuuteen.
Olen käynyt useasti psykiatrilla, sen takia että he ovat nähneet minulla jonkinlaisen asenneongelman, persoonallisuushäiriön, tai miksikä vituksi sitä sitten kutsutaankaan.
En ole siellä sitten jaksanutkaan itsestäni jauhaa kovinkaan paljoa, useimmat käynnit kääntyivät siihen että jauhoimme enemmän psykiatrin itsensä asioita kuin minun.
En siis ole käynyt siellä itseni, vaan heidän takiansa.
Eli ongelma on se että minulla ei ole ongelmaa, mutta minulle on haettu se ongelma.
En kuitenkaan näe että se ongelma olisi yhteiskunnassa/muissa ihmisissä, mutta huvittavaa se silti on tietää mihin suomessa terveydenhuolto pyrkii.
Nykyään kun kaikki valtavirrasta poikkeava ajattelu tulkitaan persoonallisuushäiriöiksi.
Mietin, että pystyykö moni muu samaistumaan tähän tilanteeseen?
Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa kun esitän että minua kiinnostaa heidän juttunsa, olen jutuissa "ihan mukana" kun joku puhuu jotain typerää paskaa.
Nauran myös usein kohteliaisuudesta, tai pikemminkin sympatiasta.
Ihmisiä joiden seurassa kykenen olemaan täysin oma itseni on vain kourallinen.
Minulla on diagnosoitu masennus ja syön lääkkeitä, vaikka en koe olevani masentunut.
Koen vain, että ihmiset ovat aivan saatanan tylsiä, ja heidän huumorintajunsa on hyvin yksinkertainen.
Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, kuinka yhteiskunta suhtautuu erilaisuuteen.
Olen käynyt useasti psykiatrilla, sen takia että he ovat nähneet minulla jonkinlaisen asenneongelman, persoonallisuushäiriön, tai miksikä vituksi sitä sitten kutsutaankaan.
En ole siellä sitten jaksanutkaan itsestäni jauhaa kovinkaan paljoa, useimmat käynnit kääntyivät siihen että jauhoimme enemmän psykiatrin itsensä asioita kuin minun.
En siis ole käynyt siellä itseni, vaan heidän takiansa.
Eli ongelma on se että minulla ei ole ongelmaa, mutta minulle on haettu se ongelma.
En kuitenkaan näe että se ongelma olisi yhteiskunnassa/muissa ihmisissä, mutta huvittavaa se silti on tietää mihin suomessa terveydenhuolto pyrkii.
Nykyään kun kaikki valtavirrasta poikkeava ajattelu tulkitaan persoonallisuushäiriöiksi.
Mietin, että pystyykö moni muu samaistumaan tähän tilanteeseen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi olet mennyt psykiatrille? Olisit jättänyt menemättä.
Lääkärini sai vähän niinkuin johdateltua minut sinne puheillaan, hän antoi selkeästi ymmärtää että tarvitsen sitä.
Ehkä minulla oli pieni epäilys, että entä jos hän onkin oikeassa, entä jos minulla on joku ongelma jota en itse huomaa.
Samasta syystä kai aloin syömään masennuslääkkeitä, minulle uskoteltiin että tarvitsen niitä, ajattelin, että ehkä minä tosiaan tarvitsen niitä.
Olen kai liiankin "kiltti" ja vastaantuleva kun minulle aletaan vakuuttelemaan asioita joita minun kannattaisi muka tehdä.
Huomasin vasta myöhemmin, että en todellakaan tarvitse minkäänlaista apua.
Syön yhä niitä masennuslääkkeitä, vähän niinkuin turhaan, niistä irrottautuminen on vähän hankalampi juttu.
Välillä annetaan lupa vähentää hieman lääkitystä, mutta silti tässä tuntuu menevän vielä kauan ennenkuin saan luvan kanssa lopettaa ihan kokonaan lääkkeiden syömisen.
On kyllä tehnyt useasti mieli lopettaa ne vain seinään ilman lääkärin lupaa, mutta enpä ole sitten uskaltanut kun olen kuullut kaikennäköisiä tarinoita siitä millaisia ongelmia voi tulla jos ne lopettaa omatoimisesti tuosta vain.
Uskoisin että vierotusoireita tulee, eli uskon olevani riippuvainen lääkkeisiin koska olen popsinut niitä päivittäin monta vuotta, siinä onkin oikeastaan se osasyy miksi haluan ne lopettaa, en halua olla riippuvainen millekään kemiallisille yhdisteille.
Lääkkeet pitää lopettaa pikkuhiljaa, mikäli ei halua niitä ikäviä sivuvaikutuksia mihin voi kuulua ihmisestä riippuen mm. itsetuhoisuutta, paniikkikohtauksia, aggressiivisuutta...
En tiedä, mitä lääkkeitä käytät, mutta luulisin, että mitä pahemmat alku sivuoireet kyseisellä lääkkeellä on ollut, sen pahemmat ne lopetus sivuoireetkin on...
Tuttua...
Mutta mitäs jos unohdat ne muut ja heidän typerät juttunsa ja asenteensa hetkeksi ja alat vain elämään...Ihmisellä on oikeus olla erilainen, jos jotain ei juttusi kiinnosta ja hän lähtee pois, mitä väliä sillä on?
Ajan kanssa huomaa kyllä ympärillään vain ihmisiä, joiden seurassa ei tarvitse juuri teeskennellä. ( mikäli ihmisten seuraa kaipaa. )
Erottuupahan samalla jyvät akanoista.
En itse jaksa enää rassata aivojani sillä, miten muut minuun suhtautuvat...Se on lähinnä heidän ongelmansa.
Voisikohan tuo sitten johtua siitä että olen hieman ujo, ehkä minulla on silti jonkinasteinen torjutuksi tulemisen pelko.
Eli minua kiinnostaa aivan liikaa se mitä muut ajattelevat, vaikka sillä ei yleensä olekaan suurempaa merkitystä mihinkään.
Tietysti siinä on sekin, että mielipiteeni ovat varmasti aika "radikaaleja" monien mielestä, pakko vetää roolia, kun pelkää että näkemykset voidaan tulkita usein myös vittuiluna.
Kun aloitin lääkityksen niin olo oli muutaman viikon kuin olisi ollut lievässä krapulassa, hikoilutti jonkun verran ja kädet tärisivät hieman. vituttaa vain se, kuinka vaikeaksi niistä eroon pääseminen on tehty, vaikka itse olisikin sitä mieltä että haluaisi lopettaa.
En huomauta tätä mitenkään pahalla, mutta rehellisyyden nimissä sanon, että alkuperäisessä kirjoituksessasi rivien välistä hehkuu selvästi ylimielisyys. Huomaatkohan itsessäsi sellaista ylimielistä asennetta?
Tunnistan saman piirteen itsessänikin, kun aliarvioin muut ihmiset miettimällä "eihän ne voi kuitenkaan ymmärtää" ja pysyn sulkeutuneena. Mutta mitä sitten jos eivät ymmärtäisikään? Ole silti oma itsesi.
Henkilöksi, joka kokee ettei itsellään ole mitään ongelmaa, pohdit kuitenkin jos sinulla olisikin torjutuksi tulemisen pelko.
Miksi et siellä psykiatrilla juttelisi vaikka näistä aiheista: haluan lopettaa lääkityksen, en uskalla olla oma itseni muiden seurassa, pelkään tulevani torjutuksi normista poikkeavien mielipiteideni vuoksi. Eiköhän näistä aiheista olisi hyvä aloittaa purkamaan sitä sinun ongelmattomuuttasi, jolloin ehkä saisit apua myös lääkityksesi purkamiseen.
Oletko miettinyt yleisesti kuka olet ja mitä haluat elämässäsi? Elätkö vain muiden ihmisten tarpeiden mukaan?
Jos sinulla on selkeitä mielipiteitä asioista ja omia näkemyksiä, niin mikset ilmaisisi niitä? Kärsit varmaan huonosta itsetunnosta tai jonkinlaisesta itsehäpeästä. Ota pieniä askelia siihen suuntaan, että alat avautumaan.