Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei pakoputket sovi toisiinsa osa 1.

Reima oli 45 - vuotias putkimies. Reiman elämä oli melko tylsää ja
tasapaksua. Vaimo oli jo parhaat päivänsä nähnyt kurppa eikä
minkäänlaista seksielämää enää ollut. Reiman elämä koostui putkien
rassaamisesta ja erotiikkaelokuvien keräilystä. Reima keräili
myös pornolehtiä. Hän oli aloittanut tämän kunniakkaan harrastuksen
jo teinipoikana ja hänellä oli edelleen tallella kaikki vuosikerrat
noilta nuoruuden ajoilta. Häpeäkseen Reima oli ajautunut erääseen
tiettyyn perversioon. Tämä johtui siitä, että vaimon kanssa ei ollut
minkäänlaista seksielämää ja vieraita naisia Reima ei tohtinut ajatellakaan.
Voi sitä satikutia minkä hän saisi vaimoltaan Raisalta jos sellainen
yritys (tai onnistuminen!) paljastuisi. Reima oli muutenkin tunnollinen
mies. Hän kunnioitti vaimoaan vaikka tämä olikin jo lerppaleukainen
vanha kurppa. Hän ei suurin surminkaan haluaisi loukata naista, jolle
aikanaan lausui "tahdon" kaikkien todistajien läsnäollessa. Mutta tämä
perversio. Niin, se oli ongelma. Oli nimittäin niin, että Reimalla oli
aivan vastustamaton taipumus tunkea kulliaan jos jonkinlaisiin
aukkoihin. Yleensä hän käytti muttereita - mitä rasvaisempi sen parempi.
Tästä Reima sai korviketyydytystä mutta samalla hän kaipasi oikeaa
rakkautta. Reima ei osannut aavistaakaan, mitä tuleman piti...

Eräänä kirkkaan kuulaana syysaamuna Reima sai toimeksiannon kuten
lukemattomia kertoja aikaisemmin. Hän starttasi moottorin ja kurvasi
kohti asiakkaan asuntoa. Asunnon omistaja oli nuori leski nimeltä Marjatta.
Marjatta oli 30 vuotias ja juuri leskeksi jäänyt. Marjatta oli kiihkeä nainen
ja saattoi olla nymfomaanikin. Hän masturboi useita kertoja päivässä mutta
sitä ei Reima tiennyt, että Marjatta masturboidessaan ajatteli häntä.
Reima oli nimittäin tehnyt remonttihommia naapurissa ja Marjatta oli
silloin nähnyt hänet: vahvat käsivarret ja turpea vatsanpyörylä sekä
rasvoista tahrautuneet haalarit. Sänki puski ihon läpi ja silmistä
kuvastui himo. Marjatta oli aivan myyty ja hän toivoikin Reimaa
kotikäynnille omaan asuntoonsa. Niinpä hän rikkoi asunnostaan
putken, jonka korjaajaksi hän toivoi juuri Reimaa. Marjatta soitti
putkimiesfirmaan ja tilasi korjaajan. Hän esitti vielä erikseen toivomuksen, että korjaajaksi tulisi nimenomaan Reima. Toive toteutui ja tuona kuulaana syysaamuna Reima kurvasi Marjatan pihamaalle ja astui autosta ulos. Reima asteli Marjatan ovelle ja soitti ovikelloa. Marjatta kiirehti avaamaan oven. Reiman ja Marjatan välillä oli heti kemiaa, sen saattoi nähdä kuka tahansa. Reima astui sisälle ja Marjatta ohjasi hänet työn ääreen.

Pitkään ei Reima ehtinyt työskennellä kun Marjatta alkoi oman viettelyleikkinsä. Hän kävi suihkussa ja käveli sen jälkeen muka vahingossa Reiman ohitse lehauttaen kylpytakkiaan niin että tuhero vilahti. Reiman silmät pullistuivat päästä ja hän nielaisi tyhjää. "Mikä nainen!" Hän ajatteli itsekseen samalla kun ruuvasi mutteria paikoilleen. Marjatta jatkoi viettelytoimiaan kunnes Reima jo kiimasta kankeana kömpi seisomaan. Marjatan katse kohdistui oitis Reiman jalkoväliin. Siellä oli nimittäin muhkea pullotus. Reima kävi kuumana ja niin kävi Marjattakin. Kumpikin tiesi toisen katseesta mitä tulisi pian tapahtumaan. Sellainen katse ei voinut tietää kuin yhtä asiaa. Reima tarrasi Marjatan rintoihin kiinni kuin hukkuva oljenkorteen ja Marjatta samalla vimmalla Reiman komeaan pullotukseen. Pian lehahti kylpytakki lattialle ja Marjatan naisellinen vartalo paljastui Reimalle kaikkine muotoineen. Reima haukkasi Marjatan tissin suuhunsa ja alkoi imuttaa kuin viimeistä päivää. Marjatta voihki ja huohotti. "Aaaaahhh... Tuo tekee niin hyvää... Reimaaaahhhhhh..." Marjatta oli ekstaasissa.

Reima avasi housujensa vetoketjun ja tempaisi pullean kyrpänsä esille.
Molo oli pitkä ja paksu ja siitä tihkui jo kiimanesteitä. Marjatta tuijotti
Reiman mahtavaa mulkkua suu ammollaan. Reima tarttui kullinsa varteen ja
alkoi vispata ees ja taas. Marjatan käsi hivuttautui kohti hänen kosteaa haaroväliään. Marjatta aloitti sormetuksen samalla kun Reima runkkasi kullinsa vartta. Sitten Reima komensi Marjattaa: "käypä tuohon eteeni polvillesi niin saat maistaa tätä herkullista kulliani." Marjatta teki kuten käsky kävi ja asettui Reiman eteen polvilleen. Reima tarttui Marjatan hiuksiin ja painoi naisen päätä kohti kovana sojottavaa kankeaan. Marjatta avasi suunsa ja upotti sykkivän sapelin suuhunsa. Reiman kiima oli niin suunnaton, että hän alkoi heti puskea kyrpäänsä voimalla Marjatan kurkkuun. Marjatta kakoi ja yskähteli mutta jatkoi tarmokasta suihinottoa. Reima urisi ja ärisi kuin kiimainen karhu ja Marjatta imi minkä osasi. Reiman syljestä kostunut kulli liukui Marjatan lämpöisessä suussa ja Reiman huippu alkoi lähestyä. "Marjatta... Multa tulee kohta..." Reima vaikeroi.
21572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan kiihottava tarina! Mielestäni kielellinen ilmaisu on Nietzschen jälkeen nautittavinta mitä olen koskaan lukenut. Jatka samaan malliin!

Äänestä
  • Kiitos, kiitos, jatkanhan minä. Olen muuten ihan samaa mieltä tuosta, että tyylini on Nietzschen jälkeen nautittavinta koko maailmassa.

    Tulkoon yli-ihminen ja periköön maan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Werner Muschi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu