Kävin eilen baarissa

hakemassa laastaria haavoille.Eipä se paljon auttanut vaikka tunteeton seksi kestääkin pelkkänä fyysisenä suorituksena pitkään.Olo on kuin eläimellä mutta eläin ei pysty kokemaan itseinhoa.
Ei minullakaan pitäisi olla mitään syytä siihen kun ei olla enää yhdessä,onhan noita sullakin ollut.
Tuntuu siltikin pahalta,luulin että auttaisi paremmin.
Toivon että sinulla on helpompaa.
13164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Seksi tuntemattoman kanssa johon ei ole mitään tunne yhteyttä, on kuin roskaruoan syöminen, ahmit, ahmit, mutta et tule kylläiseksi. Jossain vaiheessa alkaa etoa. Se läheisyys jää puuttumaan.

Äänestä

Elämä on!

Äänestä

Tyhjä ontto pää niin ruumis kärsii sait kai kupparaisen tai jonkun muun kivan syyhyn muistoks ku nyt jo kaduttaa

Äänestä

On vai?Jotain on tainnut mennä ohi. Ei voi mitään, menen takaisin nukkumaan.

Äänestä

Ja paskat. Baareista saa vaan päänsärkyä ja kuulo heikkenee.

Äänestä
  • sanokaa niille panoehdottelijoille, että sorii teillä on päänsärkyä

    Äänestä

Jotenkin surullista lukea tällaisia juttuja. Itse olen jo aikuinen nainen ja käyn lähes viikottain baareissa, mutta en ole koskaan elämäni aikana etsinyt mitään tunteetonta seksiseuraa baarista. Ajatuskin puistattaa.

Äänestä
  • Olen myös aikuinen nainen, eikä tulis kuuloonkaan mennä viikottain baariin, mitä siellä tekee, ei mitään!! Kaikkea muuta tekemistä.

    Äänestä

  • aikuinen N^^ kirjoitti:

    Olen myös aikuinen nainen, eikä tulis kuuloonkaan mennä viikottain baariin, mitä siellä tekee, ei mitään!! Kaikkea muuta tekemistä.

    tällä saitilla ihmeen hiljasta....ikävöivät menneet vissiin laastaroimaan tai laastaroitavaksi,tjms..kivaa,, minäkin taidan mennä

    Äänestä

  • muumu laastari eihhh kirjoitti:

    tällä saitilla ihmeen hiljasta....ikävöivät menneet vissiin laastaroimaan tai laastaroitavaksi,tjms..kivaa,, minäkin taidan mennä

    Joo, tervemenoa vaan laastaroitavaks :) Minun on aivan turha lähteä, kun en sellasesta nauti kuitenkaan. Mielummin kotona olen.

    Toivottavasti et saa oikeata "perjantaipipoa" kaupanpäälliseks:) tiedäthän mitä se meinaa...

    Siis oikeasti mukavaa iltaa toivotan kaikille menijöille!

    Äänestä

En kai minäkään siellä viikottain ravaa, aika harvoin itseasiassa. Vaikka mikäpä siinä jos joku haluaa niin tehdä. Ja voihan siellä joskus tavata mielenkiintoisia ihmisiä nollata ja rentoutua. Mutta koska olen sinkku enkä ole nunna on pakostakin kertynyt muutamia kokemuksia aiheesta. Ja olen huomannut että itselleni eivät ko. jututu anna yhtään mitään. Mutta jos ne jollekkin antavat en pidä sitä surullisena, mikäpä siinäkään jos se auttaa ihmistä kestämään arjessa ja se on molemminpuolista siis ketään ei loukata tai kohdella huonosti.

Äänestä
  • Kaunis ajatusmietelmä :)

    Vaikka en itse ole kiinnostunut, hyväksyn erilaisuuttakin, jokainen taklaa tyylillään.

    Äänestä

En pysty laastariseksiin. Se ei vaan käy.

Lähtö hänen luota oli elämäni kamalin päätös, enkä ole selvinnyt siitä vieläkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtautumassa kirjoitti:

hakemassa laastaria haavoille.Eipä se paljon auttanut vaikka tunteeton seksi kestääkin pelkkänä fyysisenä suorituksena pitkään.Olo on kuin eläimellä mutta eläin ei pysty kokemaan itseinhoa.
Ei minullakaan pitäisi olla mitään syytä siihen kun ei olla enää yhdessä,onhan noita sullakin ollut.
Tuntuu siltikin pahalta,luulin että auttaisi paremmin.
Toivon että sinulla on helpompaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu