Arto Hirvonen
7.10.2011 18:45
Sain hävetä Kotkan kaupunginhallituksen tekemästä päätöksestä torppamisesta. Johtavatuottamusmiehet kaupunginhallituksessa silmääkään räpäyttämättä tekivät päätöksen torpata Perussuomalaisten valtuustoaloitteet vaikka KYSEISIÄ VALTUUSTOALOITTEITA ei ollut kaupunginhallituksen esityslistalla.
PS.Ohessa Artolle esityslista,vaikka KYSEISIÄ VALTUUSTOALOITTEITA ei ollut kaupunginhallituksen esityslistalla.
Kokouksen KH:26.9.2011 16:30:00 esityslista:
254 - Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esittämien asioiden käsittely
Kokouksen KH:26.9.2011 16:30:00 pöytäkirja:
Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esittämien asioiden käsittely
Kh 26.9.2011 / 254 §
Valmistelija: Kansliapäällikkö Jarmo Koivisto
Perussuomalaisten valtuustoryhmä on esittänyt valtuuston kokouksessa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla kolme valtuustoaloitteiksi nimeämäänsä kirjoitusta.
Kuntalain nojalla annetun valtuuston työjärjestyksen mukaan valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista.
Nyt kyseessä olevat kirjoitukset eivät ole sisältönsä ja tarkoituksensa perusteella valtuuston työjärjestyksen tarkoittamia valtuustoaloitteita.
Kuntaliiton lakiasiainosastolta on vielä erikseen kysytty, voidaanko mainittuja kolmea kirjoitusta pitää valtuustoaloitteina. Kuntaliiton lainopillisen osaston käsityksen mukaan kaikki kolme kirjoitusta kohdistuvat pikemminkin yksittäisten viranhaltijoiden toimintaan. Ne eivät sisällä kaupungin toimintaa tai hallintoa koskevia aloitteita kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen tarkoittamassa mielessä.
Esittelijä: Liiketoimintajohtaja Risto Virtanen
Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää edellä mainituin perustein, että valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esitetyt kirjoitukset eivät ole valtuustoaloitteita eivätkä anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Valtuuston päätökset Artolle tiedoksi
Kv 19.9.2011 § 112
Päätös: Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n perusteella aloite päätettiin lähettää kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kv 19.9.2011 § 113

Kv 19.9.2011 § 116Päätös: Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n perusteella aloite päätettiin lähettää kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ystävä Hyvä sinun kannattaisi hivenen tutustua kokous käytäntöön, kun tehdään lopullisia päätöksiä. Ystävä päätös syntyi ilman minkäänlaista pohjaehdotusta josta johtavat luottamusmiehet olisivat kyenneet arvioimaan Perussuomalaisten valtuustoaloitteiden oikeellisuutta.
Arto Hirvonen PS
Joopa joo. Sinulla ei taida oikein kelata, kun väität, ettei ole pohja esitystä. Mikä tämä sitten on.
Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää edellä mainituin perustein, että valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esitetyt kirjoitukset eivät ole valtuustoaloitteita eivätkä anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisest
Arto hei, rytmiryhmäsi kokouskäytännöt ja lakiasiain tuntemus on tullut kuntalaisille ja veronmaksajille selväksi jo parin vuoden ajalta.
Paljon höpinää ja päätä seinään. Temokraattista pätöksen tekoa veronmaksajien kustannuksella, yhteistyökyvyttömyys on voimavaranne.
Tutkippa kunnan pöytäkirjat ja media mitä Te olette saaneet aikaan, työllistäneet poliisia ja oikeuslaitosta esim. nuorisotyöttömyyden sijaan.
Laitappas tänne yksikin esityksesi nuorisotyöttömyyden taittamiseksi.
Arton TE keskus on Suoli24Kotka
Hyvä ystävä kaupunginhallituksen nimimerkki jäsen. Onha tuossa otsikko jota en ole missään kieltänytkään olevan olemassa. Ystävä kysehän on Perussuomalaisten asiallisista valtuustaloiteista joita ei kuitenkaan ollut kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalla löuvettavissa paperisessa muodossa?
Arto Hirvonen PS
Ei kaikki muutkaan asiat tule kotiin paperi muodossa, vaan ovat luettavissa kokouspaikalta kokousmateriaalista. Lakia tai työjärjestystä ei siis rikottu.