Mäntyharjun abc, huonompaa ruokaa saa hakea, siis huonompaa mössöä.
Kaikki kaupasta myyntipäivän ylittäneet öhköt pannaan pannulle ja kas:ruokalista on valmis!
Kaikki kaupasta myyntipäivän ylittäneet öhköt pannaan pannulle ja kas:ruokalista on valmis!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoitinpa jokin aika sitten pienen tarinan kuinka vein mäntyharjulaisen yrittäjänaisen Mikkelin Amarilloon syömään. Taisin mainita että hän haukkui siellä paitsi ruon (kala haisi kuin 2 vko pesemätön...) myös kaiken muun.
Hän myös solvasi kovin sanakääntein abc:n sapuskat.
Jos abcn ja kaikkien muidenkin ruokapaikkojen ateriat ovat noin ala-arvoisia niin eiköhän kannata silloin syödä kotona omia eväitä.
Olen syönyt Helsingissä useissa korkealle rankatuissa ruokapaikoissa ja myös useissa ulkomaisissa ravintoloissa, abcn ruoka on mielestäni aika hyvää, jos nimittäin valitsee jotain muuta kuin hampurilaisen.
Jos tuon alkuperäisen solvaustekstin on kirjoittanut tuo samainen yrittäjänainen, niin kehottaisin häntä vielä, niin kauan kun on aikaa ja terveyttä, laajentamaan hieman näkemystään hyvästä ruosta. Esimerkiksi Kiiskinmäen huoltamon mössö ei mielestäni ole syötäväksi kelpaavaa..
Lisättäköön vielä että aikaisempi tekstini poistettiin muutaman päivän sisällä tältä palstalta. Käyköhän tälle samoin.
Muut en voi sanoa kun ABC,on hyvä ruokapaikka.
Päivisin se on hyvin suosittu.Jos ruoka olisi huonoa kuka siellä kävisi,mutta suosio nousee päivä päivältä.
En tiedä missä on Kiiskinmäki ja sen ruoka ,mutta turha on arvostella noin rajusti.
On hyvä että on kaikille vielä mitä syö tässä maassa.
Olet ihan oikeassa. Kunhan heitin ehkä liian kanssa lokaa Kiiskinmäelle.
Tuo sinun loppulauseesi on juuri se mikä itse asiassa jäi minulta sanomatta.
Täytyy olla kiitollinen, että on ruokaa mitä syö, kaikilla ei täällä maapallolla ole asiat yhtä onnekkaasti.
Siis sitä shittiä mitä saa mätäharjun eipiisiltä. Joo kiitos ei!
Nyt keskusteluun osallistui todellinen kulinaristi. Tietääkö hän edes mitä tuo shit on. Vastahan mäntyharjulaiset ovat tulleet navetasta ulos eli eiköhän tuota shittiä ole vielä sinunkin varpaiden välissä.
Mikä on eipiisi?