somaatisaatio..ko

turhautunut.!

hei olenkohan ainut tässä maailmassa...ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen alkoivat mitä ihmeellisemmät oireet.
lihakseni alkoi nykiä, kädet ja jalat tuntuivat voimattomilta ja menivät pienimmästäkin rasituksesta maitohapoille(tuntui siltä)
tähän oireestoon tuli lisänä nielemis ongelmat. tuntuu että ruoka ei mene alas ja ei pysty nielemään. ja tunne että ruoka ja juoma nousee nenään ja välillä menikin väärään henkeen koska keskityin liikaa nielemiseen jota ei saisi tehdä koska nieleminen häiriintyy.. näin lääkäri sanoi.
lisäksi on väsymystä ja huimausta. sekä toisen silmän ajoittaista näkökenttä puutosta. kasvojen tunnottumuutta ja huulten nykimistä.suun kuivumista, kesällä oli muutaman viikon kestävä aamuinen pahoinvointi josta oksentelua aamuisin. en ole raskaana. laihtunut 3kk aikana 12kg.lisäksi aina kun syön jotain niin mahani menee kramppiin ja vatsani on todella löydä. ja kipu helpottaa vessassa käynnin jälkeen.mustelmia on alkanut tulla ilman syytä.
näistä oireista johtuen olen alkanut tarkkailla itseä todella paljon ja jokaista oiretta. tutkittu on lääkärissä niin paljon että neurologitkin jo sanoivat että heidän osalta kaikki tutkimukset ovat tehty ja mitään ei voi enää tutkia. koska minut on niin perusteellisesti tutkittu.
lääkärit ovat sitä mieltä että kärsin jonkin näköisestä somaatio oireyhtymästä eli oireeni ovat somaattisia. voivatko todellakin nämä näin laajakirjoiset oireet johtua mielenterveydestäni?en oikein ymmärrä koko somaatisaatio oirehdintaa ja netistä ei tietoa löydy.
pelottavaa tämä on ja haittaa jokapäiväistä elämää todella paljon. jospa lääkärit eivät olekkaan tutkineet niin tarkkaan että jos olisikin jokin vakava sairaus taustalla....puuh...

5

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomo-T Ollikainen

      toi nielemisongelma kuulostaa pakko-oireelta. mulla on kans tollasia, varsinkin kun oon ihmisten ilmoilla joskus, tai oikeestaan harvoin tulee tollasta. voi olla että stressaat jotain asiaa ja sun elimistö jotenkin reagoi tuolleen siihen. Ja yks voi olla kans se, että kyttäät ehkä liikaa sun elimistön toimintaa. :) ja mitä tohon nielemiseen tulee, niin ihminen nielee satoja kertaa päivässä, että kai se on ihan normaalii että välillä on ns. nielemis ongelmia. :D

      • Anonyymi

        Nettikiusaaminen, ooteko huomanut. Palstalla Kollinaattori nimimerkin omaava on täysin sekaisin!

        Paremmin sekopäinen trollinaatori! ihan pihalla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nettikiusaaminen, ooteko huomanut. Palstalla Kollinaattori nimimerkin omaava on täysin sekaisin!

        Paremmin sekopäinen trollinaatori! ihan pihalla!

        No sehän on mielenterveysongelmainen. Itse ei huomaa edes olevansa sairas.


    • Outojaoiretajopitkään

      Hei, vanha viestiketju mutta oletko saanut apua oireisiin. Minulla samanlaisia ollut jo pitkään ja mitään ei ole löytynyt tutkimuksissa.

    • Anonyymi

      Moikka!
      Kaikki noi sun oireet kuuluu myös kilpirauhasen toiminnan häiriöihin, joten käyppä testaamassa ne arvot :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe