onko kellään muulla sellaista että kun paniikki iskee niin silti pystyy ajamaan autoa esim tai tulee pakkomielteisesti sellainen olo että kukaan ei saa huomata että on paniikkikohtaus päällä,eli vaan jatkan asioiden tekemistä ja olen ihan sekaisin mutta pystyn silti toimimaan ja kukaan muu ei tosiaankaan huomaa mitään??
saamari
pirkkaliisa
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan tuo ihan tuttua.
Päällepäin ei näy mitään, mutta pinnanalla sitten on kauhea myrsky pyörimässä. Se on minun tietääkseni ihmisen alitajunnasta tuleva itsesuojelumekanismi.
Hoitamallahan senkin saa lopulta pois sieltä alta riehumasta, mutta mien kauan hoito kestää se taas on ihan yksilökohtaista.
Monesti autoa ajaessa tai jossain paikoissa kun käy iskee kohtaus, mutta en anna sen tulla pinnalle ollenkaan vaan pyrin pitämään sen aisoissa, mutta sitten kun on ns. "turvassa" niin se tulee esiin.