Sikapiikki vaarallinen?

Noin puolitoista vuotta sitten exvaimo sai sikainfluenssa rokotuksen, joutui seuraavan päivänä sairaalaan ja sitä seuraavana toiseen kaupunkiin teholle. Jossa oli hengityskoneessa useita päiviä, kun vihdoin pääsi osatolle, niin oli niin sekaisin vielä viikon että ei saanut puheesta selvää ja oli halvausoireita.

Lääkäri oli väittänyt että hänellä on sika infulenssa ja että onneksi sai sikapiikin, koska se helpottaa oloa. Tämä oli tietenkin huuhaata, koska piikkihän vaikuttaa vasta 2-3 viikon kuluttua. Toiseksi sikainfulenssa ei aiheuta halvausoireita eikä sekavuustilaa kuin korkeintan korkean kuumeen takia ja sitä ei exällä ollut kuin vähän.

Ei muistanut jälkeen päin minun käynnistä mitään. Se jätti pysyvät jäljet terveyteen, kävi monissa tutkimuksissa, joissa tutkivat päätä ja uusia oli tulossa

Exän tilanetta pahensi vielä alkoholin käyttö, joka tietysti koetteli sikarokotteen sairastuttamaa kehoa vielä enemmän. Lopulta tänään hän nukkui pois kotonaan, josta löytyi kuolleena.

Ennen piikkiä hän oli täysin työkykyinen, alkoholin käyttö ei haitannut työtekoa. Mutta piikin jälkeen oli jonkinlainen halvaus päällä ja päässä olevista oireista johtuen työkyvytön. Ikä . 51v .Lääkäri ei voineen muuta kuin laittaa eläke paperit vetämään, mutta nyt sekin on myöhäistä.

Erikoista että eivät missään vaiheessa lääkärit tunnustaneet sikarokotteen osuutta asiaan. Kyllä varmaan tiesivät, mutta eivät uskaltaneet, kun virallisia lausuntoja saa antaa vain kansantervelaitoksen asiantuntijat joita tässäkin tapauksessa voisi nimittää puoskareiksi.

Tyttö menetti äitinsä ja minä edelleenkin hyvän ystävän, mikäs sille mahtaa.
En luota enään tuohon huuhaa porukkaan jotka kutsuvat itseään asiantuntijoiksi.
13232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kannattaa kavahtaa myös muita kampanja-rokotteita, kuten kausinuhapiikkejä yleensäkin, H3N2-piikistä puhumattakaan. Minuna jättäisin väliin myös pneumolitkut, vsirokkotikut ja mitä kaikkia niitä onkaan tullut lisää. Vimeisimmästä ja kuka tietää vaikka se olisi viimeinen, on aikaa yli 8 vuotta

Äänestä

Kirjoitat vähän teemuvehkalamaisesti (tyypillä on se NWO-havaintoja-blogi), esimerkiksi lause alkaa sanalla "jossa". Mutta ei se mitään

Äänestä
  • Kamalaa, nyt luin tekstitv:stä, että riskiryhmiä varten olisi taas olemassa joku kausi-influenssalitkupiikki. On se hirveää puoskarointia, kun väkilukua yritetään edelleenkin laskea. Onneksi eivät enää sentään normaalikuntoisille litkua suosittele.

    Äänestä

  • kuka hullu uskoo kirjoitti:

    Kamalaa, nyt luin tekstitv:stä, että riskiryhmiä varten olisi taas olemassa joku kausi-influenssalitkupiikki. On se hirveää puoskarointia, kun väkilukua yritetään edelleenkin laskea. Onneksi eivät enää sentään normaalikuntoisille litkua suosittele.

    Varmaan kolmosen teksti-tv tuommosta tässä vaiheessa väittää, koska eikö nämä höpölöpö-uutiset tuukin eka Iltsikoihin, sitten semmosille vähän hömppäkanaville, kuten mtv:lle ja lopuksi vasta YLElle. Pitäis malttamattomien mummojen ja rokotetestiveteraanilasten vanhempien viimeistään nyt ainakin muistaa kysyä kuka korvaa vahingot, jos niitä tulee, ohan tätä jo "harjoiteltu" pari syksyä.
    Ja senkin voisi nostaa pöydälle että entä jos suosittelijoiden mieli muuttuukin sitten myöhemmin,eli jos käy taas niin että "silloin syksyllä 2011 tämä h3n2-tikku näytti senhetkisen tiedon valossa turvalliselta ja luulimme että sitä voi kaikille suositella"..

    Äänestä

  • kuka hullu uskoo kirjoitti:

    Kamalaa, nyt luin tekstitv:stä, että riskiryhmiä varten olisi taas olemassa joku kausi-influenssalitkupiikki. On se hirveää puoskarointia, kun väkilukua yritetään edelleenkin laskea. Onneksi eivät enää sentään normaalikuntoisille litkua suosittele.

    Väkilukua yritetään laskea? Oletko ihan viivalla? Emme elä Ö-luokan salaliittoelokuvassa.

    Äänestä

  • kuka hullu uskoo kirjoitti:

    Kamalaa, nyt luin tekstitv:stä, että riskiryhmiä varten olisi taas olemassa joku kausi-influenssalitkupiikki. On se hirveää puoskarointia, kun väkilukua yritetään edelleenkin laskea. Onneksi eivät enää sentään normaalikuntoisille litkua suosittele.

    Kyllä se evoluutio tässäkin tapauksessa huolen pitää, hah, haha, haahhaaaa...

    Äänestä

Tupakka ja alkoholi eivät välttämättä vaikuta työntekoon, ennenkuin tulee syöpä, infarkti tai maksakirroosi tai keuhkoahtauma tai aivoverenvuoto. Ja ne voivat tulla äkkiä.

Tuhansien litrojen maksamyrkyn nauttimisen jälkeen syytetään pientä piikkiä ?
Joskus se napsahtaa päässä tai syämmessäin, vaikka kesken kaurapuuron syönnin. (Täälläpäin tunnetut henkilö löytyu pää puurossa kuolleena)
Tuhat kaurapuuroa tappaa ? Loogista päättelyä ?

50 000 kuolee vuodessa ja vielä enempi halvautuu. Mutta jos aletaan afrikkalaisten noitavainon tapaan syyttää sinä hetkenä pahalla silmää vilkuillutta naapuria tai kamalaa hirveää piikkiä niin hakoteille menee looginen päättely.



Akateemisemmin,
Yleinen maallikoiden virhe on Post hoc ergo propter hoc:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Post_hoc_ergo_propter_hoc

Ks. myös Humen puntari
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_puntari.html

Äänestä

Lisätään tänne tietolinkkejä kun näkyy lääketieteellinen tietämys olevan heikoilla


http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo91583&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=

http://www.hoitonetti.fi/sairaudet/aivohalvaus/

http://www.hyvis.fi/selko/alkoholi_selko/alkoholin_terveyshaitat_selko

Ja vielä tämäkin uusi tietopläjäys
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/10/paan_ja_kaulan_alueen_syovat_yleistyvat_2938434.html

Äänestä

  • Pään ja kaulan alueen syövät lisääntyvät, kiva linkki. Onko olemassa tutkimusta maailmanlaajuisesti, missä maissa eniten? Lisääntyykö ne nimenomaan kännykkälandioissa?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Pään ja kaulan alueen syövät lisääntyvät, kiva linkki. Onko olemassa tutkimusta maailmanlaajuisesti, missä maissa eniten? Lisääntyykö ne nimenomaan kännykkälandioissa?

    Joissain kännyhelistimissä on kajautin sen tähen ettei sitä tarvi lsittaa ihan korvan juureen, voi vaikka käen mitan päässä pidellä.

    Äänestä

itsemurha piikkiä!
TERVEYSTIEDE suosittelee pysymään kaukana sikapiikistä!

"".........................Tällaisiin sikapiikistä sairastuneisiin törmään lähes päivittäin:
“”Olen terve vanhempi nainen, ruokavalioini on ollut pienestä pitäen kasvisruoka. Liikun normaalisti, pääasiassa kävellen. En ole syönyt mitään lääkkeitä koskaan ! Joskus asperiini tabletti !
-
Otin sika piikin ja nyt olen ollut kolmeviikkoa kuin invalidi. Ensin oli käsi puuduksissa , sitten tuli kainalo kipeäksi että, en voinut nostaa kättä. Joka liike sattui jopa pc- llä. kirjoittaminen, sitten niska jäykisty.
-
ei voi päätä kääntää. Kaikki piikin jälkeen ????
-
Olen varma että, sillä on ollut yhteys nyt oleviin kipuihin. En ota enää mitään piikkiä ! “”

http://www.iskuryhma.com/2011/05/rokoteasiantuntija-en-ikina.html
Iskuryhmä: Rokoteasiantuntija: “En ikinä rokotuttaisi lapsiani”

Vieläkö haluat ottaa sikapiikin ja tehdä itsemurhan? En suosittele!

Olet tässä: *Blogi 30.04.2009 Näiden tekstien julkaisusta Yle vaikeni poliitikkojen ja lääketehtaiden käskystä EU-vaalien alla: Poliitikkojen ja lääketehtaiden rahastuskampanja-SIKAINFLUENSSA! Kansalaiset panikoi ja ostaa turhia lääkkeitä ja hengityssuojia! Tekstien loppupuolella on tärkeä päivitys 18.3.2010!...................................

http://pappasmurffi.nettisivu.org/tr-palataan-vanhaan-kosteusvaurio-homeettomaan-aikaan/tr-rakenna-kokopullo-talo-kappaletavarasta-rakenna-hengittava-betonitalo/tekijan-tiedot-ja-palaute/blogi-uusin10042011-yksi-sukupolvi-ja-totaalinen-tuho/blogi-30042009-naiden-tekstien-julkaisusta-yle-vaikeni-poliitikkojen-ja-laaketehtaiden-kaskysta-eu-vaalien-alla-poliitikkojen-ja-laaketehtaiden-rahastuskampanja-sikainfluenssa-kansalaiset-panikoi/#Sikainfluenssarokotteen_sisalto_

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen exä kirjoitti:

Noin puolitoista vuotta sitten exvaimo sai sikainfluenssa rokotuksen, joutui seuraavan päivänä sairaalaan ja sitä seuraavana toiseen kaupunkiin teholle. Jossa oli hengityskoneessa useita päiviä, kun vihdoin pääsi osatolle, niin oli niin sekaisin vielä viikon että ei saanut puheesta selvää ja oli halvausoireita.

Lääkäri oli väittänyt että hänellä on sika infulenssa ja että onneksi sai sikapiikin, koska se helpottaa oloa. Tämä oli tietenkin huuhaata, koska piikkihän vaikuttaa vasta 2-3 viikon kuluttua. Toiseksi sikainfulenssa ei aiheuta halvausoireita eikä sekavuustilaa kuin korkeintan korkean kuumeen takia ja sitä ei exällä ollut kuin vähän.

Ei muistanut jälkeen päin minun käynnistä mitään. Se jätti pysyvät jäljet terveyteen, kävi monissa tutkimuksissa, joissa tutkivat päätä ja uusia oli tulossa

Exän tilanetta pahensi vielä alkoholin käyttö, joka tietysti koetteli sikarokotteen sairastuttamaa kehoa vielä enemmän. Lopulta tänään hän nukkui pois kotonaan, josta löytyi kuolleena.

Ennen piikkiä hän oli täysin työkykyinen, alkoholin käyttö ei haitannut työtekoa. Mutta piikin jälkeen oli jonkinlainen halvaus päällä ja päässä olevista oireista johtuen työkyvytön. Ikä . 51v .Lääkäri ei voineen muuta kuin laittaa eläke paperit vetämään, mutta nyt sekin on myöhäistä.

Erikoista että eivät missään vaiheessa lääkärit tunnustaneet sikarokotteen osuutta asiaan. Kyllä varmaan tiesivät, mutta eivät uskaltaneet, kun virallisia lausuntoja saa antaa vain kansantervelaitoksen asiantuntijat joita tässäkin tapauksessa voisi nimittää puoskareiksi.

Tyttö menetti äitinsä ja minä edelleenkin hyvän ystävän, mikäs sille mahtaa.
En luota enään tuohon huuhaa porukkaan jotka kutsuvat itseään asiantuntijoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu