asuin viimeiset 11 kuukautta Englannissa, ja en tiedä miksi, mutta siellä puolella oli hirveästi enemmän sosiaalista toimintaa, sain mielettömän hyviä kavereita ja tutustuimpa poikaan, joka on juurtunu mieleen ekasta juttelukerrasta asti.
meitä oli kolme suomalaista ko. kaupungissa ja oltiin suhteellisen hyvissä väleissä, vaikka kaikilla oli omat porukat.
nyt vuoden jälkeen toinen heistä palasi kotiin ja vanhoihin piireihin ja toinen jäi sille tielleen, koska oli resurssit ja rakkaus (taas).
nyt kolme kuukautta myöhemmin harvassa on ne yöt, etten olisi herännyt omaan itkuun, lukion alun jälkeen en ole onnistunu sosiaalistumaan oikein millään tasolla pääasiassa, koska ei ole ollut mitään mielenkiintoa ihmisiä kohtaan täällä.
olen vieläkin yhteyksissä kavereihin englannissa ja suunnitelmissa on paluumuutto heti, kun on mahdollista.
ikävä on nimittäin niin sietämätön, ettei vaan aina jaksa.
oon sortunu tekemään tyhmempiäkin juttuja että saisin mielen turrutettua vähäksi aikaa ja aina käteen on jääny morkkis, mutta homman nimi on, etten oikeasti pysty enää näkemään asioita Helsingissä samalla tavalla ja mieli vetää kokoajan kanaalin pohjoispuolelle.
tiedän, että tätä menoa menetän elämästä kaks vuotta ihan kertaheitolla, mutten koe olevani maasentunut tm. en vaan yksinkertaisesti ole tuntenu täällä samalla lailla onnelliseksi. fiilis on suurimman osan ajasta tyhjä.
meitä oli kolme suomalaista ko. kaupungissa ja oltiin suhteellisen hyvissä väleissä, vaikka kaikilla oli omat porukat.
nyt vuoden jälkeen toinen heistä palasi kotiin ja vanhoihin piireihin ja toinen jäi sille tielleen, koska oli resurssit ja rakkaus (taas).
nyt kolme kuukautta myöhemmin harvassa on ne yöt, etten olisi herännyt omaan itkuun, lukion alun jälkeen en ole onnistunu sosiaalistumaan oikein millään tasolla pääasiassa, koska ei ole ollut mitään mielenkiintoa ihmisiä kohtaan täällä.
olen vieläkin yhteyksissä kavereihin englannissa ja suunnitelmissa on paluumuutto heti, kun on mahdollista.
ikävä on nimittäin niin sietämätön, ettei vaan aina jaksa.
oon sortunu tekemään tyhmempiäkin juttuja että saisin mielen turrutettua vähäksi aikaa ja aina käteen on jääny morkkis, mutta homman nimi on, etten oikeasti pysty enää näkemään asioita Helsingissä samalla tavalla ja mieli vetää kokoajan kanaalin pohjoispuolelle.
tiedän, että tätä menoa menetän elämästä kaks vuotta ihan kertaheitolla, mutten koe olevani maasentunut tm. en vaan yksinkertaisesti ole tuntenu täällä samalla lailla onnelliseksi. fiilis on suurimman osan ajasta tyhjä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.