Näillä sivuilla käy omalaatuisia "raateja" miinustamassa ja plussaamassa kirjoituksia.
Monilla eri tavoilla (riippuen henkilöstä) kirjoitetut viestit eri paikoissa ovat useimmiten tarkoitettu mielipiteiksi. Esim. kun joku arvostelija ajattelee toisen kirjoittamasta mielipiteestä että se onkin henkilökohtainen viesti, tulkitsija onkin mielestään itse oikeassa viestin henkilökohtaisuudesta.
Oikeassa ei siis ole hän joka viestin on kirjoittanut tarkoituksellisestikin hieman toisella tavalla?!
Eikö tämä ole jo liian omavaltaista toisen alueelle tulemista? Nämä ihmiset uskoo enemmän itseensä kuin ihmiseen joka mielipiteen esittää, se on aika erikoista!
Mielipiteen kirjoittajalla voi olla taustalla omat tarkoitukset miksi ja millä tavalla asian ilmaisee ja se olkoon jokaisen kirjoittajan itsensä päätettävissä. Sen ei pitäisi kuulua ulkopuoliselle arvostelijalle, eikä viestin tyyliä ole tarvis arvostella jos se on muuten asiallinen. Jokaisella on oikeus ilmaista itseään omalla tavallaan.
Kun "raati" on päättänyt että jonkun mielipidettä aletaan painamaan alas, miinustaminen tai plussaaminen alkaa joskus vauhdikkaasti.
Onko Suomi24:n keskustelut tehty esim. tietyn alan opiskelijoiden testikentäksi? Jos esim. äidinkielen tai psykologian opiskelijat haluaa tehdä omaa tutkimustaan ja etsiä virheitä siitä miten ihmiset kommunikoivat tai esittävät mielipiteensä? Mielestäni heidän ei kuulu olla näillä sivuilla arvostelijoina, arvostelkoot luokissaan jos se on tarpeellista. Mielipiteiden kirjoittajat kirjoittaa juuri niitä omia oikeita näkemyksiään, he tuntevat ja tietävät taustansa.
Myös näin että kun halutaan tuoda esille oma omasta mielestä "oikea" ajatus toisen mielipiteestä, arvostelu kohdistetaan jopa toiseen henkilönä. "Raati" on vain päättänyt näin ja uskoo enemmän itseensä kuin mielipiteen esittäjään koska mielipide ei ole heidän mielensä mukaisesti "oikein" kirjoitettu. Outoa! Plussaaminen ja miinustaminen, koko systeemi on virheellinen eikä toimi täällä oikein. Sillä ei ole juurikaan merkitystä!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa nämä miinustelijat :) Epäilempä että suurin osa on nippa nappa 18 vuotta täyttäneitä tai muuten vaan äo pikkasen matalahko..
kaikki mikä täällä lukee tai näkyy on silkkaa tyhjää täynnä. En nyt sitäkään ymmärrä mitä ite täällä teen, ehkä se että tällä hetkellä on vähän rankkaa muuten elämässä, niin tänne tuun heittää aivot narikkaan ja oon vaan.
tää on hyvää viihdettä,hakkaa kauniit ja rohkeat tullen mennen..
no ne tää kyllä hakkaa, ilman muuta :D Ja viihdettä tää kyllä on, joskus saa nauraa oikein kunnolla kun oikeiden tyyppien kanssa pääsee pistää parastan, totta!
En minäkään tykkää plussaamisesta,pussaamisesta kylläkin. Ei näitä löperryksiä kannata ihan noin vakavasti ottaa :))
Jos on noin suuri ongelma plussien tai miinusten kanssa, miten mahtaa pieni pää kestää tällaisen roskan sisältöä muuten...
yeah,,tai elämää yleensä
Neidillä itsellään on äo pikkasen matalahko..
Syy. Kirjoittelee 24h/vrk samaa sontaa joka palstalle.
On tainnut hörhelö jo vähän rupsahtaa. Hanki nyt muutakin elämää itsellesi. Olet itserakas niinkuin narsistit nyt ovat.
Neidillä? miten niin luulet,herra vai rouva,,,,,,mistä minä tietäisin mikä olet?
Tuo up on juuri malliesimerkki tyhmästä kirjoittajasta, joka kuvittelee tunnistavansa kaikki kirjoittajat (tunnistaa ne samaksi "neidiksi").
Syy saattaa hyvinkin olla itse mainitsemansa, kirjoittelee 24h/vrk samaa sontaa joka palstalle.
Ja miksei typerän viestiä voisi miinustaa, joku on jo sen tehnytkin...
Tälle viestille sata plussaa :D
24h/vrk samaa sontaa joka palstalle.
Heti aamusta hoitaja kutsui kansliaan ja piti puhuttelun.
Sitten hän antoi uimahousut ja käski mennä pesuvati terapiaan.
Istuin siellä koko päivän.
Vati jäi kiinni per see seen.
Illalla veikataan kuka potilas on hevonen jolla saamme ratsastaa tänään.
Eilen se oli Mustanaamioksi pukeutunut Fantom. Tänään ehkä tallimestari?