Katsoin juuri Miken Number Ones -musiikkivideokokoelmaa, Smooth Criminalia kun näin ne hidastuskuvat. Kun tulee se kohta, jossa Mike otta jonkun minkä-lie konekiväärin ja tulittaa ikkunat hajalle. Kone jumittui lähikuvaan MIken kasvoista hurjassa irvistyksessä ase kädessä. Ei, ajattelin. Ei Mikea voi kuvata tuolla tavalla. Purskahdin itkuun kun ajattelin kuinka tämä voi olla MIchael, hän näytti aivan toiselta ihmiseltä. Vaikka se olikin vain näyttelyä videota varten, silti. Kohtaus ei olisi tietenkään ollut niin dramaattinen jos ase kädessä oli hielunut vaikka freddiew ( http://www.youtube.com/watch?v=b9-LOxQXUmU ) No, tuo oli ehkä ääriesimerkki mutta tykkään hänestä melkein yhtä paljon kuin Mikesta. (No, en läheskään niin paljon mutta kuitenkin)
Itkettää, kun katsooo hidastuskuvaa Michaelista ase kädessä riehumassa :(
Itkettää ;(
12
146
Vastaukset
- LoveLive;)
Moi :)
MJ halusi saada meidät miettimään asioita. Pyyhkäisepä kyyneleet pois ja kuuntele vaihteeksi vaikkapa Cry, joka sekin on toki tunteellinen mutta kertoo siitä kuinka meidän kaikkien tulisi puhaltaa yhteen hiileen jotta sitä koneekivääriä ei tarvittaisi.
Kaikissa Jacksonin lauluissa ja musiikkivideoissa, kuten myös muussa tuotannossa oli vahva sanoma, ja se oli sellainen kuin hän itse toivoi. Ei voi olla liikuttumatta kun kuuntelee Man In the Mirroria tai oikeastaan mitä tahansa hänen kappaleistaan, jos todella kuuntelee ja mittii, mistä ne kertovat ja kuinka vahva halu Jacksonilla oli muuttaa asioita.
Halauksia- Näkökulmia monia
Ainakin hänellä oli vahva halu muuttaa ulkonäköä ...
- always lovingMIKE<3
Näkökulmia monia kirjoitti:
Ainakin hänellä oli vahva halu muuttaa ulkonäköä ...
Vitun paskaperse JÄTÄ MICHAEL RAUHAAN!!!!!!!!!!!!!! :''(
- iPOP
.........ne on olleet korjausleikkauksia kun se veti pönät.
Siis Hollywoodissa melkein kaikki on tehneet leikkauksia.
Kuten.Carrot Top,Lady GaGa ja sellaset. - iPOP
Minä tässä ja nyt pyydän että ihmiset (niin lapset kuin aikuiset) osaisi kunnioittaa vainajaa edes sen verran että ette ois koko ajan jauhamassa paskaa kuolleista.
Siis miettikääpä,ootkin varmaan joku 20,30 tai 40 vuotias tyyppi joka lukee tämän niin miettikää eikö oo vähän liian lapsellista tulla rakastavien fanien tunnelma pilaamaan tämmösellä skeidalla kuten että MJ ois ollut namusetä tai se kävi leikkauksissa.
Kattokaapa itteenne peiliin ja miettikää sitä että miten te ootte sitten niin täydellisiä että voitte arvostella vainajia............................ - tyttö_83
minäkin inhoan ihmisiä jotka eivät kunnioita vainajaa, Michael Jackson oli hyvä ihmisenä ja laulajana, hän lähti liian aikasin pois luotamme ja kaipaan häntä joka päivä, olen kuunnellu jo parin päivän ajan hänen musiikkiaan ja katsellut videoita, hän oli niin ihana ja komea! pitääkö joidenkin heti ajatella ihmisestä niitä pahoja puolia,.hävetkää! I LOVE MICHAEL JACKSON FOREVER
- iPOP
Siis hyi!
Ettäs jotkut ees kehtaa!
MJ ei oo pannut,raiskannut tai ees kosketellut lapsii.
Se veti pönät niin joutu tekee korjaus leikkauksia.
Ei oo sen moka!
tyttö_83 suosittelen lämpimästi sulle Michael Jacksonia.
Hänellä on tosi hyvää musaa ja mahtava henkilö.
Noin alussa ihminen etsii aina tietoa laulajasta,joten voit kysyä vaikka minulta,koska roska lehet on nimensäkkin mukaan roskaa.
Minä uskon että voin vastata kaikkiin kysymyksiin. - tyttö_83
iPOP minä olen ollut Michael Jackson fani monta vuotta, ja tiedän hänestä melkein kaiken :)
ja vihaajille tiedoksi Michael todettiin syyttömäksi ELI EI OLLUT PEDOFIILI! - WhoIzIt
tämä on avoin foorumi ja Suomessa on mielipiteenvapaus. Vain Jackson faneille tarkoitettujakin palstoja on olemssa, siellä miestä pelkästään ylistetään. Tosin jos MJ olisi kotimainen julkkis niin ylläpito olisi ajat sitten puuttunut kirjoitteluun täällä.
Muuten se että joku oikeudessa todetaan syyttömäksi ei tarkoita sitä ettei hän tehnyt rikosta. Henällä vaan oli helvetin hyvät asianajajat. - iPOP
Sori tyttö_83.
WhoIzIt tiedoksi vaan MJ todettiin syyttömäksi koska todisteita ei löydetty.
Eli MJ on syytön.
Ja jos joku on kanssani samaa mieltä niin he ovat sen verran viisaita että eivät kuuntele sanoma lehtiä ja taas ne jotka ovat kanssani eri mieltä niin ovat altistuneet median valheille ja tulevat MJ sivuille vaan haastaa riitaa.
HUOM!!! Media ei välitä siitä että onko asia totta tai ei vaan siitä että se myy hyvin.
Ja silloin kun valehtelee ja panee mehevän otsikon niin juttu myy! - Vaikniin
selvä
- jfjewio
jgrjgns
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888