Kalevassa sensuroitu ydinvoimakritiikkiä

Ei millään menny tämä läpi juttutupaan.
Minusta tämä ei ole todellakaan pahaa tekstiä sen palstan keskitasoon nähden. Ongelma taitaa olla että ydinvoimaa ei saa siinä lehdessä arvostella.

Aika Paksua!!!!

..........................

Tässäpä kymmenen ydinvoimaintoilijoiden suosimaa väitettä kommentoituna.

1. Ydinvoima on turvallista
Ydinvoima ei ole turvallista. Se on nähty kerta toisensa jälkeen paitsi suurissa ydinvoimaonnettomuuksissa myös läheltä piti tilanteissa, joita on sattunut lukuisia myös Ruotsissa ja Suomessakin.

2. On muutakin teollisuutta, missä on saasteriskejä. Tietty riskitaso on vaan hyväksyttävä kansantalouden kannalta.
Ydinvoimala on erilainen kuin mikään muu teollinen tuotantolaitos sillä se ei ole koskaan passiivisesti turvallinen. Ydinreaktorit ja jätteen välivarastointi vaativat jatkuvaa aktiivista jäähdytystä ja tarkkailua käytön jälkeenkin tai ydinpolttoaine saattaa ruveta omia aikojaan lämpiämään ja sulamaan.

3. Ydinvoimateknologia on ”hallinnassa”
Ydinvoimateknologia perustuu todennäköisyyslaskelmiin ja on teoriassakin mahdotonta sanoa, että se olisi täysin ”hallinnassa”. Samaa voi tietysti sanoa monesta muustakin teknologiasta, mutta millään muulla toimialalla seuraukset eivät ole yhtä tuhoisia kuin ydinvoimatuotannossa.

4. Ydinvoimateollisuus satsaa turvallisuuteen
Tähänastiset näytöt osoittavat, että ydinvoimateollisuus pyrkii aina menemään siitä mistä aita on matalin. Esimerkkinä vaikka surkea Olkiluoto 3 projekti, joka ei olisi läheskäään täyttänyt turvamääräyksiä ellei Suomen viranomainen olisi aktiivisesti puuttunut asiaan

5. Lisäydinvoimaa tarvitaan Suomen energiahuollon pelastamiseksi
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan ei tarvita, vaikka teollisuuden energiakulutus nousisi huomattavastikin seuraavien muutaman kymmenen vuoden aikana. Lisäydinvoima on suurelta osin vientiin

6. Ydinvoima tuo työpaikkoja ja elinvoimaa sijoituspaikkakunnilleen
Ydinvoimala rakennetaan mahdollisimman halvalla siirtotyöläisvoimalla. Valmistuttuaan ydinvoimala työllistää ehkä vain 100-200 henkeä,, mutta silti esimerkiksi kumpikaan nykyisistä ydinpaikkakunnista (Loviisa tai Olkiluoto) ei ole juurikaan tunnettu kiihkeänä metropolina. Yleensäkin ydinvoimapaikkakunnat ovat tunnettuja voimaloistaan – eivät mistään muusta.

7. Ydinvoimala tuo teknologiaa Suomeen
Ydinvoimala tuo teknologiaa korkeintaan rakennuttajayritykselleen, joka ei tule olemaan suomalainen. Myös suurin osa aliurakoitsijosta ja työntekijöistä on ulkomaalaisia. Käy itseasiassa päinvastoin sillä suurinvestoinnit ydinvoimaloihin ovat kaikella todennäköisyydellä pois suomalaisen uuden energiateknologiaan suunnatusta rahoituksesta ja siten käytännössä huonontavat suomen teknologista osaaamista tulevaisuudessa.

8. Ydinvoima on kehitystä
Päinvastoin ydinvoima on menneisyyden energiantuotanto muoto, josta monet suuret teollisuusmaat ovat jo irtisanoutuneet kokonaan (Saksa) tai ovat pidättäytyneet rakentamasta lisää. Investointi ydinvoimaan on päinvastoin kehityksen uhraamista energia-yhtiön voittojen hyväksi


9. Ydinvoima ei saastuta
Ydinjätteen lisäksi uraanin louhinta ja kuljetus aiheuttavat saastetta ja lisäksi uraanikaivokset säteilevät pitkään kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen.

10. Ydinvoiman vastustajat ovat viherpiipertäjiä
Merkittävä osa ydinvoiman vastustajista on kokeneita teollisen tekniikan asiantuntijoita ja yritysjohtajia (kuten tämän listan laatija), joilla ei ole naiivia lapsenuskoa siihen, että teolliset prosessit aina toimisivat niin vaivattomasti kuin energiayhtiöiden markkinointiesitteissä lukee, tekniikkaa ymmärtämättömät paikallispoliitikot tai näköjään jotkut pääkirjoitustoimittajatkin kuvittelevat.
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miten ydin voima on terveellinen!

Äänestä

Kalevahan on siinä Pohjois-Suomen kultaisessa KESKUSTA-ryhmässä joka haluaa hävittää kaiken Luonnon koko Suomesta. Pohjois-suomi on jo osana sitä...Kittilä,Inari,Savukoski,Salla....Luonto pois ja asfalttia tilalle ja arvellaan turistien tulevan niitä katsomaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ydinnävertäjä kirjoitti:

Ei millään menny tämä läpi juttutupaan.
Minusta tämä ei ole todellakaan pahaa tekstiä sen palstan keskitasoon nähden. Ongelma taitaa olla että ydinvoimaa ei saa siinä lehdessä arvostella.

Aika Paksua!!!!

..........................

Tässäpä kymmenen ydinvoimaintoilijoiden suosimaa väitettä kommentoituna.

1. Ydinvoima on turvallista
Ydinvoima ei ole turvallista. Se on nähty kerta toisensa jälkeen paitsi suurissa ydinvoimaonnettomuuksissa myös läheltä piti tilanteissa, joita on sattunut lukuisia myös Ruotsissa ja Suomessakin.

2. On muutakin teollisuutta, missä on saasteriskejä. Tietty riskitaso on vaan hyväksyttävä kansantalouden kannalta.
Ydinvoimala on erilainen kuin mikään muu teollinen tuotantolaitos sillä se ei ole koskaan passiivisesti turvallinen. Ydinreaktorit ja jätteen välivarastointi vaativat jatkuvaa aktiivista jäähdytystä ja tarkkailua käytön jälkeenkin tai ydinpolttoaine saattaa ruveta omia aikojaan lämpiämään ja sulamaan.

3. Ydinvoimateknologia on ”hallinnassa”
Ydinvoimateknologia perustuu todennäköisyyslaskelmiin ja on teoriassakin mahdotonta sanoa, että se olisi täysin ”hallinnassa”. Samaa voi tietysti sanoa monesta muustakin teknologiasta, mutta millään muulla toimialalla seuraukset eivät ole yhtä tuhoisia kuin ydinvoimatuotannossa.

4. Ydinvoimateollisuus satsaa turvallisuuteen
Tähänastiset näytöt osoittavat, että ydinvoimateollisuus pyrkii aina menemään siitä mistä aita on matalin. Esimerkkinä vaikka surkea Olkiluoto 3 projekti, joka ei olisi läheskäään täyttänyt turvamääräyksiä ellei Suomen viranomainen olisi aktiivisesti puuttunut asiaan

5. Lisäydinvoimaa tarvitaan Suomen energiahuollon pelastamiseksi
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan ei tarvita, vaikka teollisuuden energiakulutus nousisi huomattavastikin seuraavien muutaman kymmenen vuoden aikana. Lisäydinvoima on suurelta osin vientiin

6. Ydinvoima tuo työpaikkoja ja elinvoimaa sijoituspaikkakunnilleen
Ydinvoimala rakennetaan mahdollisimman halvalla siirtotyöläisvoimalla. Valmistuttuaan ydinvoimala työllistää ehkä vain 100-200 henkeä,, mutta silti esimerkiksi kumpikaan nykyisistä ydinpaikkakunnista (Loviisa tai Olkiluoto) ei ole juurikaan tunnettu kiihkeänä metropolina. Yleensäkin ydinvoimapaikkakunnat ovat tunnettuja voimaloistaan – eivät mistään muusta.

7. Ydinvoimala tuo teknologiaa Suomeen
Ydinvoimala tuo teknologiaa korkeintaan rakennuttajayritykselleen, joka ei tule olemaan suomalainen. Myös suurin osa aliurakoitsijosta ja työntekijöistä on ulkomaalaisia. Käy itseasiassa päinvastoin sillä suurinvestoinnit ydinvoimaloihin ovat kaikella todennäköisyydellä pois suomalaisen uuden energiateknologiaan suunnatusta rahoituksesta ja siten käytännössä huonontavat suomen teknologista osaaamista tulevaisuudessa.

8. Ydinvoima on kehitystä
Päinvastoin ydinvoima on menneisyyden energiantuotanto muoto, josta monet suuret teollisuusmaat ovat jo irtisanoutuneet kokonaan (Saksa) tai ovat pidättäytyneet rakentamasta lisää. Investointi ydinvoimaan on päinvastoin kehityksen uhraamista energia-yhtiön voittojen hyväksi


9. Ydinvoima ei saastuta
Ydinjätteen lisäksi uraanin louhinta ja kuljetus aiheuttavat saastetta ja lisäksi uraanikaivokset säteilevät pitkään kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen.

10. Ydinvoiman vastustajat ovat viherpiipertäjiä
Merkittävä osa ydinvoiman vastustajista on kokeneita teollisen tekniikan asiantuntijoita ja yritysjohtajia (kuten tämän listan laatija), joilla ei ole naiivia lapsenuskoa siihen, että teolliset prosessit aina toimisivat niin vaivattomasti kuin energiayhtiöiden markkinointiesitteissä lukee, tekniikkaa ymmärtämättömät paikallispoliitikot tai näköjään jotkut pääkirjoitustoimittajatkin kuvittelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu