Sensori?

Onko kenelläkään ollut sensori ihossa/nahassa, joka mittaa koko ajan verensokeria. Minulla on, huomenna se otetaan pois. Ruokapäiväkirjaa on myös pitänyt pitää ja merkitä siihen verensokerit. Mittaus ainakin 4 kertaa päivässä. Minun ongelmani on ollut se, että vuosikausia verensokerini hyppii miten sattuu, söin tai olin syömättä. Motivaatio siinä häviää, kun luulee syöneensä terveellisesti ja sitten aamusokeri onkin yli 13, joskus jopa yli 15. Lääkkeenä on tällä hetkellä (monasti vaihdettu) Janumet ja iltainsuliini Levemir 30 yksikköä. Kaiken lisäksi, jos annosta suurennetaan verensokeri on aamulla korkeampi. Kun sitten lasketaan, yhden, pari päivää se on alhaisempi, kunnes taas kohoaa. Diabeteshoitaja, sen paremmin kuin minäkään, ei olla päästy selville, mistä moinen johtuu, Nyt katsotaan mitä sensorimittaus kertoo.
6830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Enpä ole moisesta härvelistä koskaan kuullutkaan. Mikä sen laitteen nimi tai merkki on. Kiinnostaisi hakea tietoa netistä.

Äänestä
  • En ole minäkään nähnyt härvelistä juttua. Eräs syy sokerin heilahteluun on runsas viinan juonti. Aamulla sokeri on korkealla, vaikka söisi samoin kuin muutenkin.

    Äänestä

  • Verensokerin sensorointia käytetään melko paljon jos sokeriarvot heilahtelevat ja halutaan jatkuvaa ympärivuorokautista verensokerimittausta. Nuo "härvelit" ovat olleet alkuaan sellaisia että anturi on kaapelin päässä ja anturi "ammutaan" vatsan rasvakerrokseen. Anturi mittaa koko ajan kudosnesteen soperipitoisuutta, joten se tulee vähän "jälkijunassa" todellisesta verensokerista (n. 10-15 minuuttia myöhemmin). Keräilylaite ei osaa itse määritellä oikeaa verensokeria ja siksi tehdään muutama mittaus vuorokaudesaa ja syötetään se keräilylaitteelle. Itse olen käyttänyt tällaista vanhempaa kaapelimallia pari kertaa. Uudempien laitteiden anturi lähettää 5 minuutin keskiarvolukeman radiosignaalina keräilylaitteeseen. Muutaman päivän mittauksen jälkeen anturi poistetaan ja keräilylaitteen tiedot puretaan tietokoneelle josta nähdään käyränä verensokeri koko sensoroinnin ajalta.

    Laitteita on eri merkkisiä, en nyt muista minkä merkkinen oli tuo laite joka oli käytössäni.

    Äänestä


  • ykköstyyppiläinen kirjoitti:

    Guardian REAL-Time on yksi härveli,
    tässä tietoa http://www.medtronic-diabetes.fi/tuotetietoa/guardian-real-time/index.html

    Samoin tuo ominaisuus on yhdistettynä ainakin yhteen insuliinipumppumerkkiin, joka on saman firman tuote.

    Näin ainakin Suomessa, maailmalla voi olla muitakin.

    Taisi minulla olla tuo. Ainakin potilasohjeissa luki Medtronic. Itse laitettahan en edes nähnyt, kun diabeteshoitaja sen laittoi. Teippiä päälle. Hän myös otti sen pois. Muutaman päivän kuluttua kävin kuuntelemassa tuloksia. Aina syömisen jälkeen verensokeri nousi ja myös yöllä nousi, Ei käynyt kertaakaan matalissa. Nyt kokeillaan insuliinin nostoa pikkuhiljaa ja kun seuraavan kerran menen diabeteshoitajalle harkitaan ateriainsuliinia lisäksi. Jos siis verensokeri ei ole alentunut. Iltainsuliinin lisänä minulla on siis Janumet tabletit ja näyttäisi, että ne eivät pure!

    Äänestä

Harrasta liikuntaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ihme sokeri kirjoitti:

Onko kenelläkään ollut sensori ihossa/nahassa, joka mittaa koko ajan verensokeria. Minulla on, huomenna se otetaan pois. Ruokapäiväkirjaa on myös pitänyt pitää ja merkitä siihen verensokerit. Mittaus ainakin 4 kertaa päivässä. Minun ongelmani on ollut se, että vuosikausia verensokerini hyppii miten sattuu, söin tai olin syömättä. Motivaatio siinä häviää, kun luulee syöneensä terveellisesti ja sitten aamusokeri onkin yli 13, joskus jopa yli 15. Lääkkeenä on tällä hetkellä (monasti vaihdettu) Janumet ja iltainsuliini Levemir 30 yksikköä. Kaiken lisäksi, jos annosta suurennetaan verensokeri on aamulla korkeampi. Kun sitten lasketaan, yhden, pari päivää se on alhaisempi, kunnes taas kohoaa. Diabeteshoitaja, sen paremmin kuin minäkään, ei olla päästy selville, mistä moinen johtuu, Nyt katsotaan mitä sensorimittaus kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu