Kun nai tai saa toisella tavalla seksuaalisen tyydytyksen, tulee hetkellinen unohdus, kunnes kyseinen ihminen palaa jälleen ajatelmiin, se on hyvin intensiivistä ja kestänyt yllättävän kauan omassa mittapuussa.
Kyse on yhdestä tietystä henkilöstä, näin ei ole muiden kanssa ennen tapahtunut. Me emme ole kuitenkaan koskaan mitään yhdessä kokeneet.
Mitä puhdas intohimo teille merkitsee, pitää sisällään?
Kyse on yhdestä tietystä henkilöstä, näin ei ole muiden kanssa ennen tapahtunut. Me emme ole kuitenkaan koskaan mitään yhdessä kokeneet.
Mitä puhdas intohimo teille merkitsee, pitää sisällään?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Kyse ei välttämättä tarvitse olla mistään seksuaalisesta toiminnasta, vaan mistä tahansa. Keskityt hetken johonkin asiaan ja kun keskittymistä ei enää vaadita tai se herpaantuu, se ihminen on taas mielessä.
En minäkään ole hänen kanssaan varsinaisesti mitään kokenut, vain suudellut. Jo se sai jalat veteliksi. Toisaalta en jaksa haaveilla siitä, millaista intohimoa meidän välillä olisi. Siitä tulee vain haikeaksi, koska en usko niiden asioiden toteutumiseen.
Intohimo on mielestäni rakkautta ja halua samassa paketissa. Ei pelkkää seksinjanoa vaan oikeaa halua ja syvää rakkautta.
Minulle puhdas intohimo merkitsee suurta seksuaalista halua/himoa ihmiseen, jota rakastan.
Sama täällä. Se tulee, kun toisen tuntee niin, että uskaltaa päästää toisen varauksetta lähelleen niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei tarvi pohtia omaa "vajavaisuuttaan", vaan kaikki lähtee tiedosta, että on toisen mielestä juurikin sopiva ja paras hänelle sellaisena kuin on. Ja kun kokee toisen ihmisen samalla tavalla.
Sen tunteen tullessa ei tarvitse kysellä enää mitään... Se on siinä, selkeänä ja vahvana. Toisesta ei saa tarpeekseen, yhteinen matka on samalla kertaa turvallinen ja jännittävä retki.
Intohimoa voi tuntea vaikka ei olisikaan osapuolen kanssa rakasteltu...Kiinnostava ja kuuma tunne vaan tulee jostakin jos on tullakseen..jonkun matala puheääni ja intensiivinen katse voi saada intohimoiset mietteet liikeelle...
Tapasin muutama viikko sitten mukavan oloisen ihmisen, seksi hänen kanssaan on jotain sanoinkuvaamatonta, en tiedä miksi edelleen tämä toinen silti pyörii mielessä, tämän uuden tuttavuuden myötä paljon vähemmän onneksi.
Suunta taitaa silti olla oikea. Paluuta tai luottamusta ei syntynyt tämän toisen kanssa, miten hänet saisi pyyhittyä lopullisesti mielen onkaloista, ei taida kun aika auttaa. Ollaan tosin tavattu vasta muutamia kertoja, kai tunteiden syventyessä toinen häviää, ellei jää pelkäksi seksiriippuvuus suhteeksi. Ei ole ennen tarvinnut painia vastaavassa tilanteessa.
Tämä on parasta, oikea rakkaus, ollaan vaimoni kanssa oltu yhdessä melkein 30 vuotta ja se rakastelu on täydellistä kun ollaan oikein lähekkäin, siitä ei rakastelun jälkeen halua irrotttautua millään!!! Se on aitoa ja todellista eikä pelkkää panoa eikä naimista!!!