Asun maalla, omakotitalossa..Meillä on ennestään vanha sekarotuinen narttu,joka on hieman epäluuloinen aluksi toisista koirista. mutta en voisi uskoa tuosta että pennulle rähisisi koskaan, koska aiemminkin jättänyt pennut rauhaan. vaan puolustaa lähinnä omiaan, eituo kuitenkaan mikään ilkeä ole vaan todella ystävällinen koira kaikille tutuille.
Samojedi tulisi lähinnä itselleni seura ja harrastuskoiraksi, toko& ehkä agility jos on innostusta, ja ennen kaikkea perheenjäsen :) Näyttelyt mua ei (vielä ainakaa) kiinnosta. Tosin joudun opiskelemaan n 7 tuntia päivästäni, onko se yleensä liikaa Samojedille? Mitä mahdollisia virikeitä Samojedille päivän ajaksi?
Mulla on hevonen, joten olisi mahdollisuus ottaa koira tallille (pieni maalaistalli) sekä vietän yleensä lomat serkuillani 30hevosen tallilla vieden hevosen sinne jonne tietenkin mahdollinen koirakin tulisi (tietenkin) mukaan toimintaan! :) ja siellä näkee paljon ihmisiä ja toisia koiria, lehmiä, hevosia, kissoja, tutustuu erilaisiin hajuihin mitä maalta nyt saattaakin löytyä! :D
Itse en ole koskaan omistanut yksin koiraa, mutta perheelläni on tämä nykyinen seropi ollut pennusta asti. kasvatettu itse, on meidän edellisen koiran pentu, jonka senkin äiti kasvatti nuorempana :) ja tosiaan äiti olisi tarvittaessa auttamassa koiran kasvattamisessa ja varmasti (ja mielellään) osallistuukin! :D
Mulle on tärkeää että koira on uskollinen, kiltti ja ystävällinen, pirteä, motivoitunut ja yhteistyöhaluinen, ja joka ei lähde vaeltelemaan jonnekin korpeen yksikseen vaikka pitäis välillä irti täällä maalla.. :) Toko, agility, uiminen, leikkiminen..... jne.
sopisiko samojedi minulle?
bbibia
0
141
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571608Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 44456