Hah. Jotenkin taas ylioptimistisesti toivoin, että SRK:n johtokunta; Voittonen, Hänninen & co. olisivat voineet kerrankin osoittaa edustamansa yhteisön puolesta aitoa katumusta tehtyjen vääryyksien vuoksi. Ei, ei sellaisesta ollut taaskaan toivoa. Jo toisessa lauseessa tai kappaleessa asia täytyi mitätöidä ja kääntää nurinpäin. Ongelma täytyi myös ulkoistaa ja selittää niin, että itse asiassa hoitokokoukset aiheutuivat yhteiskunnan muutoksesta ja paineesta.
Pah. "Todellinen oikea parannus on katumusta ja vaivaa...". Anteeksi pyytäminen vaatii nöyryyttä, vasta tekojaan katuvalle voidaan antaa anteeksi. En tietenkään voi vaatia, että nykyiset johtokunnan jäsenet voisivat ottaa henkilökohtaisesti vastuun esim. -70 luvun höykkyytyksistä ja henkisen väkivallan organisoinnista, mutta nämä henkilöt edustavat nyt sitä organisaatiota, joka voi - ja jonka pitää ottaa kantaa myös historian harharetkiin. Älkää hyvät miehet vähätelkö tehtyjä vääryyksiä. Jos jokunen yhteisön jäsen kokee hoitokokoukset siunauksellisiksi, niin lähtemättömät - katkerat - jäljet ne ovat jättäneet tuhansille ja taas tuhansille ihmisille.
Minua ei ole hoitokokouksessa hoidettu. Siitä huolimatta hoitokokoukset ovat traumatisoineet minut. Muistan, kuinka muutaman vuoden ikäisenä minulle läheisiä ihmisiä on tentattu ja ahdisteltu seurakunnan edessä. Synneistä, jotka he itse uskoiva saaneensa anteksi jo vuosia aikaisemmin. He olivat vilpittömästi uskoneet maahan vuotaneen sovintoveren voimaan... Ei se riittänyt, vielä täytyi seurakunnan edessä nöyryyttää. Nöyrtymisellä ja nöyryyttämisellä on minun käsitemaailmassani valtava ero.
Ylpeys, sen olen todennut olevan nyky lestadiolaisuuden suurimman kirouksen. Nouseminen muiden yläpuolelle, paremmuus; siinä ilmiöitä, joiden kautta - taivasta selkeästi muita lähempänä olevina - lestadiolaiset lähestyvät muita kanssamatkaajia. Omassa pesässä olevat kurat peitellään ja niitä vähätellään. Ei se näin toimi. Minä en osaa astua enää paikallisen ry:n portista sisään, niin vaikeana koen yhteisön kiemurtelun, kun pitäisi myöntää tehtyjä virheitä - ikäviä totuuksia. Minun Jumalani on heikoissa väkevä. Miksi siis kiemurrella?
En myöskää halua ottaa vastuuta siitä, että lapseni joutuisivat kokemaan jotain sellaista, jota itse olen hämmentyneenä sisälläni kantanut liki 40 vuotta. Parempi on kai pysytellä neutraalisti portin ulkopuolella, odottaa ja toivoa, josko koittaisi pian uusi aika. Olisiko jo ymmärrystä erottaa olennainen epäolennaisesta; yhteiskunnan muutoksesta, tekniikan kehityksestä ja niihin "varautumisesta" alkunsa saaneet elämäntapaohjeet ja syntilistat siitä oikeasta uskomisen ydinsanomasta, josta taas niin mielellään taas joskus haluaisi kuulla saarnattavan, ehkä jopa joskus muualtakin, kuin nettiradiosta ;)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Pitkälti tunnen samaa!
Hirmusen osuvasti sinä kirjoittelit tuossa. Eipä voi muuta sanoa kuin että aamen, samaa olen kokenut ittekki. Minä en myöskään halua että lapset joutuis ikinä, ikinä kokemaan semmoisia hoitokokouksia ja muuta minkä itte olen joutunut kokemaan ja jälkeenpäin läpikäymään. Siksi olen ottanut eetäisyyttä lafkaan.
Ihan kuin omia ajatuksiani! Miksi emme kuitenkaan voi niistä puhua ry:llä, vaan ainoaksi tavaksi toimia jää liikkeestä sekaantuminen? Ja kun kipeä ero lopulta tapahtuu, saamme uskottoman maineen eikä kenenkään vanhoillislestadiolaisen enää tarvikkaan meistä välittää. Ei ole paljoa asiat muuttuneet sitten hoitokokous aikojen...
Niin, kyllä ois hienoa jos vois ihan vapaasti ry:llä puida näitä asioita ja omia ajatuksiaan kertoa, eikä vain täällä netissä.
Niin, miksipä emme voi puhua asioista ry:llä?
Rauhanyhdistykset toimivat mielestäni, kuin pahoinvoivat työyhteisöt. Erona on vain se, että jos työyhteisössä voidaan pahoin, siellä aloitetaan toimenpiteet, joilla ongelmaa korjataan. Työyhteisön jäsenet ja johto kehittävät toimenpiteitä, joilla avoin vuorovaikutus ja ryhmädynamiikka saadaan jälleen toimimaan. Usein tarvitaan myös ulkopuolisen toimijan apua, on se sitten se kuuluisa konsultti, työterveyslaitoksen asiantuntija, työsuojelupiirin kannanotto ongelmaan tai jotain muuta vastaavaa. Rauhanyhdistyksellä kutsutaan sen sijaan korkeintaan SRK:n edustaja paikalle, vahvistamaan se sanoma, jonka ry:n johtokunta on jo aiemmin todennut oikeaksi. Muuta apuahan ei tietenkään tarvita.
Johto - niin paikallisen ry:n tasolla, kuin SRK:n tasolla on erehtymätön. Ei sen toimintaa voi ääneen kyseenalaistaa tai arvioida. Tuntemistani organisaatioissa vain harvassa on näin. Johtokunnat vahvistavat itseään "sisäsiittoisesti" omasta lähipiiristään ja erilaisin valtamekanismein varmistetaan, ettei olemassa olevaa "tasapainoa" ja valtarakenteita järkytetä.
Huvittava esimerkki on kerran minulle kerrottu tapahtumakuvaus puhujan valinnasta eräällä paikkakunnalla. Kun seurakunta uskalsi "hämmentyä" ja sanoa ihan ääneen kommenttejaan johtokunnan ehdotuksesta uudeksi puhujaveljeksi, jo vain istui paikalla puhujavalintaa varmistamassa SRK:n veljiä - näin saatiin vahvistetuksi johtokunnan kanta - asiassa, jonka osalta päätös on nimen omaan ymmärretty koko seurakunnan tehtäväksi.
Olen monesti mielessäni pohdiskellut sitä "henkilöprofiilia", jonka mukaiset ihmiset päätyvät rauhanyhdistysten "johtotehtäviin". Mielestäni profiilissa yhdistyy mielenkiintoisesti vallanhimo / -halu, pätemisen tarve (jota henkilö ei välttämättä ole voinut toteuttaa muilla elämän osa-alueilla) ja jokin omituinen "keskinäisen nuoleskelun" taito. Ei sinne päädy ihmisiä, jotka muodostavat itsenäisesti omia mielipiteitään ja uskaltavat esittää niitä rakentavan kriittisesti erilaisilla foorumeilla. Näillä ominaisuuksilla sitten vahvistetaan sitä "keskinäisen hymistelyn" ilmapiiriä, jonka jälkeen niin monissa asioissa vallitsee vain yksi totuus ja laajempi keskustelu on kiellettyä tai ainakin tarpeetonta.
Niin, mitä meidän pitäisi tehdä? Ehkä meidän pitäisi vain vahvistaa sitä vastavoimaa, jolla tuota edellä kuvaamaani "hegemoniaa" voitaisiin pysyvällä tavalla järkyttää - niin, että tuloksena ei olisi vain yhden tai muutaman syntisen ulosheitto, vaan positiivinen muutos yhteisön hyvinvoinnissa.
"Johto - niin paikallisen ry:n tasolla, kuin SRK:n tasolla on erehtymätön."
No mutta eikö tuo ole just sitä harhaoppien yhtä lajia, "Jumalan huoneenhallitus-oppia". Siitä just pitää irrottautua.
Ry:n ja SRK:n johtotehtävissä olevat eivät ole tavallista uskovaista kummempia. Valtaa heillä ei ole mihinkään hengellisiin asioihin sen enempää.
Juuri sitä tarkoitin, valtaa heillä ei pitäisi olla yhtään enempää, kuin muillakaan, mutta niin sitä vaan tuntuu riittävän ;)