näkyy tehneen elämänsä päätöksen. Heidän elämänsä on käynyt niin ahtaaksi, että he haluavat purkaa Härön talon.
Päätöksessään he eivät kunnioita korkeinta hallinto-oikeutta, eivät museovirastoa, eivät kotiseutuyhdistyksen vapaaehtoistyötä, eivät asukkaiden eikä kulttuuriväen tarpeita, eikä heillä ole pienintäkään historian/kulttuuriympäristön tajua.
Päätöksessään he eivät kunnioita korkeinta hallinto-oikeutta, eivät museovirastoa, eivät kotiseutuyhdistyksen vapaaehtoistyötä, eivät asukkaiden eikä kulttuuriväen tarpeita, eikä heillä ole pienintäkään historian/kulttuuriympäristön tajua.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Heikki Halla-aho on tehnyt tämän esityksen kaupunginhallituksessa ja häntä on kannattanut Heino Vuorenmaa.
Äänestyksessä heidän kantansa on voittanut 7-2.
Siihenhän aukeakiin sit hieno rakennuspaikka.Eikö menis museo samalla ja kaikki ne tähtelänkiinteistötkin.Hienoa Heikki ja Hemppa.
Onko tämä nyt sitä kuuluisaa haapavetistä herravihaa ?
Ei kai vain samat ihmiset, jotka itkee kirkon raunioilla, tuhoa muuta vanhaa ja
arvokasta ?
Joo tästä kyseisestä HÄRÖN TALOSTA oli käyty rikkomassa ikkunoita kuluneen syksyn aikana,että silleen.
Tässä talossa vuotaa katto,eikä se ole alkuperäisessä koossa,joten sen saa siinä mielessä purkaa pois.
Te olette kaikki mielestänne viisaampia ja tietävämpiä kuin korkein hallinto-oikeus, museovirasto ja kaikki rakennusasiantuntijat.
Onko noin suuri viisaus jo tyhmyyttä ?
On ihmeellistä, että selainen röttelö on näinkin kauan pilannut maisemaa.
Joskus, kun se oli myynnissä ihmettelin, että miksi ? Kuka nyt ostaisi talon ja maksaisi maltaita sen purkamisesta.
Eihän siihen tontille mitään järkevääkään voi rakentaa.
Ei kaikkea paskaa kannata säilöä. Pidetään kyläläiset talkoot ja pannaan hökkeli maan tasalle.
Älä sinä himoitsese lähimmäisesi taloa, etkö tunne kymmentä käskyä ?
Sitä on jokaisen asuttava ja purettava vain omaansa.
On se kumma että kaikki homehtuneet rakennukset pitäisi säilyttää. Eri asia on ne vanhat rakennukset jotka omistajat haluaa itse kunnostaa, eivätkä odota että yhteiskunta korjaa ne yhteisillä varoilla. Omistajan pitäisi saada itse yksin päättää omistamastaan rakennuksesta mitä sille tekee ja sen ei pitäisi kuulua muille.
Kotiseutumuseo Härön taloon kaupungintalon kellarista.
KOTISEUTUMUSEO PAAKKILAN vanhaan PAPPILAAN,ei lahoon HÄRÖN TALOON.
Kannatettava päätös purkkaa, ei meijän verorahoja saa haaskata homeisiin!
Älkääpä nyt, metsänpeikot, kuvitelko olevanne korkeinta hallinto-oikeutta ,
museovirastoa ja rakentamisen ammattilaisia viisaampia.
Kyllä nuo tahot tietävät kulttuurirakentamisesta ylivoimaisesti teitä enemmän.
Purkakaa omia kotuksianne ja liitereitänne, ne pilaavat Haapavettä enemmän kuin Härönen. Siistikää omat tonttinne, siinä teille puuhaa pitkäksi aikaa.
Munkin mielestä sen häröntalon paikalle passaa joku nykyaikainen kaunis kerrostalo!
Talohan ei edusta ulkokuoreltaan mitään poikkeavan säilyttämisen arvoista.Historiakin on sangen lyhyt joka voidaan tallettaa sitä haluavalle johonkin kotiseutukirjaan.
Onneksi te ette ole korkeimmasta hallinto-oikeudesta, ette museovirastosta, ettekä rakentamisen huippuammattilaisia. Ne kaikki puoltavat Härön talon
kunnostamista samoin Haapaveden kulttuuriväki.
Kylänne on niin sotkuinen ja asuinympäristöjänne ei ole siivottu kymmeniin
vuosiin, että Härön talo on kylällänne siisteimmästä päästä.
Haapaveden veronmaksajat ei hyväksy hometalojen säilyttämistä, kyllä omat päättäjät paremmin ymmärtää mihin rahoja käyttävät!
Vaan jos onkin vain turvetta korvien välissä ?
Tuo rötiskö joutaa kyllä purkaa.
Ottakaapa oppia Raahesta.
Vanha Raahe on yksi parhaiten säilyneitä 1800-luvun puutalokaupunginosia maassamme. Alueella on 152 vanhaa asuintaloa ja 240 talousrakennusta. Vanhimmat asunnot ovat 1700-luvun lopusta.
Talot ovat muutamia poikkeuksia lukuunottomatta asuinkäytössä ja remointoitu vanhaa kunnioittaen. Esimerkiksi kaupunki on varannut n. 4 miljoonaa euroa pekkatorin alkuperäisasun palauttamiseen ja entisöimiseen.
On hienoa että kaupungissa on tämmöinen kaupunginosa meren rannalla, jossa voi kuvitella itsensä tepastelemassa 1800-luvulla.
Tämä alue on Raahen kauneimpia ja halutuimpia alueita.
Säästäkää ja suojelkaa kauniita, vanhoja rakennuksia, viimeiseen asti.
Toi härön talo ei ole etes mikään nätti eikä muutenkaan vahaa perinteistä mallia!
te haapaveen tosserot ootta purkanu koko kylypyläkaupunkinna
ootta nykysin tusinakirkonkylä
omakotitontit on kosteissa rääseiköissä ja pimeissä pusikoissa
teollisuusalue on korkeimmalla, komeimmilla kallioilla mitä maakunnasta löytyy
tiet runnoo ja puhkoo luonnonmaiseman
härön hävitys on piste hölömöyen päähän. antaa palaa.
Eikö tuosta häröntalon säilyttämisestä voisi järjestää veromaksajilta kyselyn haluavatko he osallistua kymmenientuhansien eurojen laittamisen siihen remottiin!
ONKO TIETOA, MITÄ NE SIIHEN PAIKALLE RAKENTAA ?
MILLE, JA KENELLE TUO TONTTI TÄYTYY SAADA ?
ONKO TÄSSÄKIN JOKU SALARYNTERI TAKANA, JOLLE TONTTIA PEDATAAN ?
kotiseutuyhdistyshän on etsinyt siihen hankerahat Leaderista. kaupungin osuudeksi olisi jäänyt 1500 euroa.kaupunginhallitus lyttäsi tämänkin valmiin suunnitelman.
lukekaa lehdet ja muodostakaa mielipiteenne tiedon pohjalta.
tietojen perusteella kaupunginhallituksen päätös vaikuttaa lähinnä kuntakiusaamiselta.miten on varaa noin karkeisiin otteisiin ?
vai lieneekö mitenkään outoa haapavedellä asuville, siellä työtä ja vapaaehtoistyötä tekeville ? erikoinen paikkakunta.
Mikä oli liiderirahan summa ja mitä sillä oli tarkoitus tehdä kerroppa tarkemmin oliko se noin 300 000 euroa jonka koko rakennuksen todellinen remontti tulee maksamaan.Vai oliko vain suunnittelurahaa jolla kehitetää Höröntalon toimintaa jonka yhdistys olis käyttänyt omaan kahvitteluun ja suunnitteluun et mitä seuraavaksi kaupungilla teetettäis.
Olen lehtitietojen varassa, sinä taas tunnut tietävän kotiseutuyhdistyksen
kahvinjuontitiheydenkin . Otapa selvää, paljonko rahaa on mennyt vaikkapa liikenneympyrän ,lähes vuosittain uusittavien surkeiden istutusten vaihtoon, tai paljonko kaupungintalolla juodaan "ilmaista" kahvia, että tulee vertailukohtaa noille summillesi.
Kuten sanoin, lue lehdistä (Kaleva, Kalajokilaakso, Pahäjokiseutu, Haapavesi),
en ole kotiseutuyhdistyksestä. Onhan kaupunginhallituksen toiminta niin tökeröä, että keskustelu jatkuu laajana, ja saat asiaa ajavilta varmasti vastaukset rahoitusasioihin puolelta jos toiseltakin
Kallikksi tulee kultuuriväen kahvittelu veronmaksajalle. Ehdotan käytettäväksi ( 300,000) tuhatta euroa vanhusten hoidon tukemiseen. Kuulostaa järkevältä, vai mitä?
ite et antas niille senttiäkään, senki tekopyhä fariseus!
Todella järkevää sijoittaa se raha vaikka vanhustenhoitoon.On kuin antais pirulle pikkusormen kun lähtee kunnostaan häröntaloa ensin 40 tuhatta kattoon sen jälkeen kaupunki on vuosittain maksuautomaatti seuraavankymmenenvuotta kun sitä korjataan ja sitä lopullista summaa ei kukaan voi sanoa mitä se maksaa,mut sadoissatuhansissa tulee olemaa ei siihen 1500 euron avustuksilla ole ole mitään merkitystä.Tällä hetkellä talo sellaisessa kunnossa että se tulisi määrätä käyttökieltoon säälikis kävi ne tyttäret jotka siellä homeen seassa kesän pyörivät.
Purkuun vain ja tilalle nykyaikainen kerrsotalo!
paljonko rahaa menee moottorirataan, ampumarataan , koirapuistoon,
latuverkkoon ,jäähalliin ,urheilukenttään , uimahalliin, liikuntahalliin.jne jne jne
onhan se lihas joka puhuu, mutta kotiseututalo tarvitaan henkisiä harrastuksia varten, niitäkin joillakin siinä kylässä(kumma kyllä) on, ja aika monella kaiken lisöäks, halvaksi tulee heille kunnostettava Härönen.
pankaa vaihteen vuoksi nuiden edellämainittujen ....kerhojen rahat vanhustenhuoltoon
Laurinpellon nykyaikanen kerrostalo näyttää ulukohuussilta , joka on
äkkiä kiireessä kyhätty ojan penkalle.
mikähän se sinun henkinen harrastus on, kaikkea sitä kuulee?
Saman rakentajan rakentamaa kerrostaloa Ylivieskan keskustassa näyttää pikapikaa kyhätyiltä jätevarastoilta tasaisella pellolla.
sama ko sullaki, inttäminen Junttilassa
Kotiseutu talolle löytyy parempia vaihtoehtoja varsinkin kun huomioidaan käyttöaste on hupaisia nuo sinun vertailut edellisiin paikkoihin
oot niin suppea tyyppi, että oon varmasti ainoo, joka sun kanssas viitii ees suuta soittaa
Näyttää olevan ratkaisematon riita kotiseutuväen ja muun kultuuri - liikuntaväen kesken. Sen ymmärtää sillä kysymys on rahasta, jota ei tunnu enään kotimaasta löytyvän keneltäkään, ne taitavat "löysät" olla siellä Kreikassa.
Minulla olisi sellainen ehdotus: Puretaan se Härön talo, luin lehdestä sen olevan hirsirakenteinen. Merkataan hirret, siirretään parhaaksi katsomaan paikkaan ( kultuuriseen) ympäristöön. Tehdään siitä paikasta vaikka kansanäänestys presidentin vaalien yhteyteen.
Talon paikka siivotaan, josta sen jälkeen tehdään puisto kaikelle kansalle niin henkisiin kuin vähän vähemmän henkisiin tarpeisiin.
Siinä haiskahtaisi olevan jo kansainvälistä meininkiä, puisto keskellä kaupunkia josta näkymä järvimaisemaan
Ketkä siellä puistoissa joutas olemaan, kyllä siihen voi rakentaa ihan uuden ja kauniin nykyaikaisen kerrostalon, voisi olla joko viisi tai kuusikerroksinen!
Jos on niin kiireinen immeinen ettei jouda hetkeksi nauttimaan luonnosta, kiirehtii vaan ohi, niin siitä nykyisinkin tehdään.
Luonnosta voi nauttia oikeassa metsässä, ei väkisin kylälle suuresella rahalla pyntätyissä epäluonnollisissa puistossa!
lehessä oli tosi rumakuva siitä talosta, eikannata säilyttää.
ettei vaan ois sun talos vielä rumempi ?
Monta muutakin kotusta sais purkaa siltä kylältä ennen Härön taloa !
Annetaanhan olla ...kotuksethan vain elävöittää, maisemaa.
Jos on liian hienoa, niin siihen väsyy, koska kaikki näyttä niin teennäiseltä , eikä ole mitään luonnollista !
Ne kotukset pitäisi hoitaa aikonaan, eikä sitten herätä " kahvitteleen" kun ovat jo päälle kaatuvassa kunnossa.
Ei saa tästä " funkkiksesta" nykyisin oikein mitään selvää, on sellaisessa rääseikössä ja pajukossa, huono ihailla miltään kantilta.
Eikö se kotiseutuyhdistys olisi voinut raivata hieman sitä seutua kun tuntuu nyt niin korvaamaton yht,äkkiä olevan. Kauniita vanhat rakennukset useimmiten ovat ja arvokkaita, niitä pitäisi vaan aika ajoin päivittää / huoltaa.
Hyvä että vielä löytyy muutamia rehellisiä ja suoraselkäisiä luottamusmiehiä jotka eivät masennu nimettömien turhisten suunpieksännästä vaan rohkeasti uskaltavat oikealla tavalla kehittää ympäristöämme. Härön talon purku olkoon alkupaukku keskustan ilmeen parantamiseksi. Vielä kannattas käyttää asiantuntijaa kaavoituksessa ja rakentamisessa sekä sen valvonnassa ettei keskustan ilmettä enempää pilattaisi pöykiömäisellä ammattitaidottomuudella ja näköalattomuudella. .
Haapavetiset kannattaa häröntalon purkua varmaan yli 90%, ei tuhlata siihen enään yhtään veroeuroa!
Vanhojen rakennusten kunnostukseen on myös olemassa erittäin hyvän tyylitajun omaavia rakennusmiehiä- heillä on tietoa ja silmää vanhoille materiaaleille ja tyyleille pienintä yksityikahtaa myöden.
Yksi vanha talo, yksi hieno maskotti pitää Haapaven keskustassakin olla.
Härö sopii erinomaisesti kulttuuriväen ja yhdistysten käyttöön. He haluavat
talon , joka on kaunis, jolla on kulttuuriarvoa ja joka on tyylipuhdas aikakautensa edusta.
Kun talo on laitettu oikeaan asuunsa, KAIKKI hullaantuvat ja hurmioituvat
siihen, varsinkin miehet, sillä miehen rakennuttama se on alunperin, eikä
ole tusinatuote elementtisellainen. Talo tulee olemaan tosi KOMEA valmiina.
Eikait se Härön talo homeessa ole .
Kuka asiantuntia on sanonut, että siellä on hometta !
Onko homemittaukset tehty, ja mitä ne ovat näyttäneet ?
Kuka / ketkä asiantuntiat? Rehellisiä, onko heitä olemassa? Minä en enään luota yhteenkään asiantuntiaan joka sellaiseksi itseään tituleeraa.
Jos asiantuntiaa kaipaatte, hankikaa sellainen kokenut kirvesmies jolla on pitkä kokemus korjausrakentamisesta, häneen voitte luottaa.
on se niin ruma rakennus,ettei tuommosta kehtais katella ,jos saan mielipiteeni sanoa,niin purkaminen on ainua oikea vaihtoehto.
Määkin kannatan purkua.
Ihmettelen vaan sitä hallituksen päätöstä, miten purku päätös liittyy asialistaan, pitihän vain käsitellä kaupungin kantaa hankkeeseen! Haluaisinkin tietää kuka ja ketkä oli paikalla????????????????????
Mikäs juttu se Haapaveden Härösen piruista on?
Härö on säilytettävä koska se on muistomerkki seuraaville vuosituhansille eläville.
Lue tämän päiväinen HAAPAVESI-lehti ja kommentoi vasta sen jälkeen.HÄRÖNTALO on terveys-ja turvallisuusriski.
horosta ?
Samaa mieltä. Annetaan Härön talon lahota paikalleen.