Pitäiskö itseään hävetä jos muut väheksyvät?

Ihmisille riittää pelkkä hiustenvärikin väheksyntään, kokemusta on. Sinä et ole se, jonka pitäisi hävetä, jos jonkinlaista väheksyntää ilmenee.

Itsellänikin on toisinaan sellainen tunne, että jotkut tietävät minusta "totuuksia". Lähisukulaisellani kun tuppasi kännipäissään nuo narsistiset piirteet korostumaan ja kun hän oli pirun vaikea luonne kännissä ja jos ei aivan hänen pillinsä mukaan pelannut, niin hänhän vittuuntui ja saattoi lähteä puhumaan "totuuksia" ympäri kyliä. Hän on saattanut puhua ties mitä minustakin ja aina välillä tuntuu siltä, että joku katsoo oudosti. En nyt niinkään välitä niistä katseista, mutta kyllähän sitä aina mielessä käy, että mitähän tuokin mahdollisesti minusta "tietää". Tai sitten olen vain niin oudon näköinen.

Taidat olla vain oma itsesi, kun et salaile vaikeitakaan asioita. Siinä ei mielestäni ole mitään hävettävää. Voihan se tietysti olla, että teet hallaa itsellesi vain, koska et esitä mitään. Ihmiset ovat tekopyhiä. Kaikilla on luurankoja kaapeissaan, mutta silti he antavat itsestään toisenlaisen kuvan ja ovat valmiita vaikkapa väheksymään ihmisiä, joiden kaapin ovi on vähän raollaan. En tiedä kannattaako rehellisyys, sen sijaan, että rupeaisi pelailemaan pelejä, mutta mitään hävettävää siinä ei ainakaan ole.

Aiheeseen liityen:

http://www.youtube.com/watch?v=wntgZ9j8JJw

Miksi maailmassa muut väheksyisivät sinua? Ja mitä väliä sillä on jos tekevätkin niin?

Pitäisikohän sinun hankkia enemmän tekemistä ja puuhaamista joka veisi ajatuksesi pois noin negatiivisesta ja tuhoavasta. Kenenkään EI tarvitsisi tuntea alemmuutta itsestään. Jos ja kun tekee parhaansa, toimii oikein ja on rehellinen itseään ja muita kohtaan ( tuo ei suinkaan tarkoita että rallattelee omat ajatuksesa joikaisen riepoteltavaksi), ei ole mitään syytä huolehtia muiden ajattelutyylistä.

Vain hoida itsesi ja keksi ajatuksillesi tärkeämmät, positiivisemmat ja kehittävämmät kohteet.

No minähän kyllä "rallattelen" ajatukseni kaikkien riepoteltaviksi ja siksihän ihmiset kai kuvittelevatkin tietävänsä minusta jotain mitä minä en, olevansa parempia kuin minä. On helppo kuvitella että aktiviteetit saisivat jotenkin ajatukset irti ongelmista, en kuitenkaan ole ihan täysin vakuuttunut asiasta. "Hoida itsesi" - joo, valitettavasti itsensä kanssa täytyy vaan oppia elämään, ei välttämättä onnistu ihan noin vain hoitaa pois niitä hankaliakaan ominaisuuksia, epävarmuuksia yms.
"Kenenkään EI tarvitsisi tuntea alemmuutta itsestään." - Mutta miten siitä muka pääsee irti?

Minusta tuntuu etten ole tarpeeksi aggressiivinen: on jopa sanottu että mun pitäisi "tapella paikastani" ja "opetella puolustamaan (=puolustelemaan?) itseäni". Ilmeisesti "puolustautuminen" ja "omasta paikastaan tappeleminen" kuitenkin ilmenevät oikeaoppisesti lähinnä muiden ihmisten sivuuttamisena.

Kaikenkaikkiaan tämä tuntuu olevan loputonta, tuntuu että kaikki (joiden kanssa olen vähänkin toistuvasti tekemisissä) ainoastaan halveksivat, väheksyvät ja kammoavat minua. Joskus olen tuntenut suoranaista kauhua ihmisjoukoissa, pelännyt tavallaan hukkuvani ihmisten joukkoon: ei ole ketään joka "ottaisi kiinni", löytäisi minusta jotain mielenkiintoista, välittäisi minusta. - Ja ei, en minä ole mikään enkeli ihmiseksi, itse kovin kiinnostunut muista ihmisistä jne., mutta en usko että sellaiseen on kenestäkään joka ei ole kokenut jotain "eheyttävää" välittämistä.

Ihmisten empatiakyvyttömyys vaikuttaa useissa tapauksissa täysin sairaalloiselta: kaikenlaiset muiden ihmisten vaikeat kokemukset ovat vain naurettavia tms.

ainakaan kiinnosta mitä muut minusta ajattelevat. En ole itsekään kiinnostunut vieraiden asioista. Kaikilla on ongelmia... Jos joku veetuilee, asetun yläpuolelle. Viisaampi vaikenee silloin kun huomaa, että joku puhuu täyttä paskaa ja haastaa riitaa, joka ei edes pidä paikkaansa... Ei kannata ajatella aina, mitä muut ajattelevat eikä ainakaan hävetä itseään.

On se kiva että suuri osa ihmisistä on sellaisia että niitä voidaan pilkata, nälviä ja sättiä ihan suoraan, eikä tunnu missään!

Tuo "hoida itsesi" on tosiasiassa häijy kommentti: entäs jos niistä ongelmista ei vittu saatana vaan ikinä pääse eroon vaikka olis kokeiltu kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot, ei kerta kaikkiaan kykene olemaan sellainen kuin pitäisi. Ongelmien vatvominen ja "ajatusten rallattelu" on mulle kuin joku helvetin pirullinen riippuvuus.

Minua on mahdotonta miellyttää, tiedän. Joka tapauksessa: se että kaikesta on kilpailtava, tarkoittaa samalla sitä että kaikki mitä muilla ihmisillä on, on minulta pois, mikä tuntuu minusta hieman sairaalta.

Täkäläinen meininki on oikeasti sellaista että heikompaa hirvittäis: vanhus suunnittelee kuolemista, voivottelee lakkaamatta ja on hirveän huolestunut ja toivoton. Toisia tämä jatkuva voivottelu ärsyttää vaikka toinen näistä toisista on oikeasti täysin samanlainen valittaja, oikea marttyyri, valittelee sitä millaisen tilanteen se ite omilla toimintatavoillaan saa aikaan ja samalla kieltäytyy kyseenalaistamasta tapojaan. Aiheuttaa mulle syyllisyyttä ja kroonista riittämättömyyden tunnetta. Tragikoomista on se että minähän olen tietenkin itekin juuri tällainen ongelmieni valittelija, minä vain valittelen niitä kirjoittelemalla tänne kaikenlaisia "purkauksia".

Lisäksi yksi tyyppi valittaa jatkuvasti minusta (ei mulle suoraan, mutta minähän olen joka tapauksessa tietoinen siitä mitä minusta puhutaan). Tämä ilmeisesti kuvittelee että kun mua ensin moittii hiljaisuudesta ja sitten vielä kaikista mun esittämistäni kommenteista, prosessin lopputuloksena minusta tulee sellainen kuin pitää, eli avoin ja sosiaalinen. Voi olla vaikea kuvitella, mutta tällainen EI mitenkään hirveästi edistä itsetunnon kehittymistä. Itse asiassa siitä tulee sellainen tunne että menin ihan mihin tahansa, mun olemiseni ei kuitenkaan "kelpaa" kenellekään.

"Minusta tuntuu että monet ihmiset suhtautuvat minuun jotenkin alentuvasti ikäänkuin kuvittelisivat tietävänsä minusta jotain mitä minä en tiedä itsestäni. Tietävätkö muut minusta jotain mitä minä en, vai kuvittelevatko nämä alentuvat eli omahyväiset ihmiset vain itsestään liikoja? "


Tuo on ihan tyypillinen reaktio niiden ihmisten kohdalla, joilla katsotaan menevän huonommin.

Lähinnä tuossa lienee itsetarkoituksellinen omanarvontunteen kohottaminen taustalla.

Eivät nämä ihmiset todellisuudessa mitään tiedä, mutta luulevat kovasti niin. Toisaalta sinun on aika vaikeaa olla ystäviä tälläisten ihmisten kanssa, koska he eivät näe sinua samanarvoisena ihmisenä.


"En tiedä miksi minua väheksytään, enkä usko että voisin oppia sellaiseksi etteivät ihmiset väheksyisi minua. Väheksyntään voi liittyä se, etten ole salaillut vaikeuksiani, mutta en käsitä miten vaikea tausta tai vaikeudet ylipäätään tekevät minusta väheksyttävän tai naurettavan. "


Yleensä suositeltavaa on aina ettei liikaa kerro asioistaan jos ei ole ihan varma toisesta ihmisestä, koska jos kerrot liian avoimesti huonoista asioista niitä asioita käytetään yleensä sinua vastaan. Varsinkin jos kerrot liian yleisesti ja vastapuoli ei ole luotettava.

Alentuvasti suhtautuvat, vilpilliset, jo perusasenteeltaan vähättelevät,jo aivan arkiasioissakin epäluotettavat,´kiertelevät ja kaartelevat, lausuntojaan tämän tästä muuttelevat, milloin yhtä,milloin toista puhuvat ,tunteitani tallovat tai niitä pelkkänä huumorinsa aiheina pitävät,aina sanansa syövät ja antamiaan lupauksia koskaan muistamattomat ja myös ne jotka eivät milloinkaan halua tai pysty mitään lupaamaan tai mitään noudattaamaan muutenkaan.... ja vielä sellaiset ,jotka eivät mitään näistä puutteistaan pysty myöntämään tai niiden mahdollisesti jonkun kokemasta ilmenemisestä suostu edes keskustelemaan- sellaisen kanssa kuka ne on kuitenkin joutunut vaikka kuinka monta kertaa kokemaan...Ohje tällaisten ihmisten varalle : naura mielessäsi kunnolla heidän arvottomille ystävyydenvakuutteluilleen ym´´. rimpsuilleen´´ ja jätä heidät mielestäsi kokonaan.Luota siihen,että muistat varmasti kaiken tapahtuneen ja heidän kanssaan( tai heistä johtuen ) kokemasi asiat niin hyvin ettei Sinun tarvitse enää ollenkaan muistella mitään niistä. Todellisuudessa kenenkään ei kannattaisi uhrata aikaansa tyhjänpäiväisiksi osoittautuneiden ihmissuhteiden turhaan kertailuun ja mielessään loputtomiin pyörittelyyn-tai korkeintaan pyörittelyyn sen verran ,että saa tämäntapaisen,`rakkauden koetinkiveksi suhteenrattaisiin heittäytyneen lingottua mahdollisimman kauas itsestään.Remember;You may let aFool kiss you ;but never let a Kiss fool You

Jotain pelkoa se kai on tai sitten jostain lyödystä leimasta jota on vaikea saada pois. Tuntemattoman pelkoa.

Olisko sekin että ihminen joka ei sula muottiin ja jota itseä se ei näytä häiritsevän pätkääkään koetaan jotenkin vaarallisen vapaaksi ja siksi häneen suhtaudutaan vähättelevällä ylimielisyydellä.
Ikäänkuin tällä vähättelevällä käytöksellä noukitaan ympäröivien hyväksyntä omalle itselleen ja egolleen.

Kiitos, oli aivan mahtavaa luettavaa. Pystyin samaistumaan lähes joka lauseeseen. Tästä loppui minun häpeä ja myös muiden myötähäpeä! Nyt alkaa elämäntapamuutos, minkä kunniaksi alan syömään kalanmaksaöljyä ja d-vitamiinia.

Muistakaa välillä tehdä tampoonitesti https://www.obtampons.fi/

Että mainonnasta sen lohdun saa , kun elämä murjoo.! Just´ joo...

Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja elämäsi sellaisena kuin se on. Silloin muut ihmiset ja menneisyytesi menettävät otteensa sinuun.

Eikö Oscar Wilde sanonut että ollakseen suosittu täytyy olla keskinkertainen. Kun jokainen teko aiheuttaa vihollisen. On surullista jos nykymaailmassa totuus ja rehellisyys eivät voita, ja kaikki on pelkkää roolia. Oikeastaan tämä on looginen seuraus siitä että kellään julkisuuden henkilöllä ei ole enää mitään sanottavaa ja 99 prosenttia ijulkkiksista on alentunut pelkän viihteen edistäjäksi. Olisin mielummin totuutta seuraava ulkopuolinen kuin suosittu valehtelija.

Surullisinta ei ole näkymättömät ihmiset, asiat joista vaietaan. Surullisinta ovat ihmiset jotka vaikenevat, jotka eivät ole aitoja. Teeskentely on pahin rikos.