poliisit eivät osaa ajaa autolla

autokouluun!

Poliisipartio ajoi virka-autonsa porttikongista sisään tehtäväpaikalle. Autoa ei mahtunut kääntämään pihassa eikä kumpikaan poliiseista osannut peruuttaa autoa kongista takaisin.

Poliisit hälyttivät avuksi pelastuslaitoksen, sillä poliisiauto piti saada käyttöön muihin tehtäviin. Yksi palomiehistä meni poliisiautoon ja peruutti sen kivitalon porttikongista takaisin kadulle.

Ajokokemusta voi olla paljon tai ei ollenkaan
Palomiesten erikoinen hälytystehtävä on kirjattu virka-aputehtäväksi ja se löytyy pelastustoimen hälytystehtävätilastoista tehdystä tutkimusraportista viime vuoden lopulta.

Tapaus on harvinainen, mutta ei täysin ainutlaatuinen.

Poliisilaitoksilla on huomattu, että etenkin Etelä-Suomen kaupungeista tulevissa nuorissa on uusia poliiseja, joilla ei ole välttämättä lainkaan ajokokemusta ennen poliisiopintoihin hakeutumista.

Poliisikoulutukseen hakeutuville riittää vähintään lyhytaikainen B-luokan ajokortti.

Opintojen aikana ajokokemusta kertyy vain hieman samoin kuin opetusta hälytysajosta.

Aina huomataan, jos töpeksii
Jos autolla ei ole ajanut ennen poliisiopintoja, ongelmana ovat työuran ensihetket, kun kansalaiset odottavat poliisiautojen liikkuvan ennakoivasti ja esimerkillisesti riippumatta siitä, miten kokenut kuljettaja autossa on.

Käytännön töissä ajokokemusta alkaa kertyä erittäin runsaasti, joten ongelma poistuu itsestään työuran mittaan.

Savon Sanomat

32

915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • he..hehh

      Poliisiautoihin tulee ruuhkaa...
      Tarvitaan poliisi joka osaa lukea, poliisi joka osaa kirjoittaa, poliisi joka ajaa autoa eteenpäin ja palomies joka peruttaa auton:-)

    • palomies.

      Hyvä että on olemassa 112 ja pelastuslaitos, muuten poliisiautot seisoisivat umpikujassa.

    • Tuttu Juttu
      • ei täydellinen kuski

        Joo ja sitten ne vielä vittuilee kun miljoona puolimilliä kilometriä yhteensä ajanut ajaa vahingossa kiellettyä ajosuuntaa kun on paskasää,lisäominaisuuksina puolitoista milliä kilsaa pitää sisällään täysin kolarittoman ajon eikä sakkoja.


      • tämämpä takia : )

        Ja tämän takia juurikin poliisille pitäisi hommata 4wd maastureita, joissa on hyvien talviominaisuuksien lisäksi automaattivaihteet ja muutenkin vimpan päälle ajonavustuslaitteet.


      • ei apua poliisille!
        tämämpä takia : ) kirjoitti:

        Ja tämän takia juurikin poliisille pitäisi hommata 4wd maastureita, joissa on hyvien talviominaisuuksien lisäksi automaattivaihteet ja muutenkin vimpan päälle ajonavustuslaitteet.

        Eipä automaattivaihteet ja muut ajovarusteet auta, jos kuljettajat, eli poliisi ovat ajotaidottomia.

        Auto kun ei vielä itsestään peruuta:)


      • Soma Poika
        ei apua poliisille! kirjoitti:

        Eipä automaattivaihteet ja muut ajovarusteet auta, jos kuljettajat, eli poliisi ovat ajotaidottomia.

        Auto kun ei vielä itsestään peruuta:)

        Nykyäänhän autot osaavat parkkeerata lähes itsekseen (VW pysäköintiavustin), pitäisikö poliisia varten kehittää jokin automaattinen peruutusavustin ? Ehkä robottiauto on kuitenkin ainoa vaihtoehto poliiseille, jos poliisien taso jatkaa laskuaan nykyiseen malliin. Tai ehkä pitää palkata joku somali autokuskiksi ?


      • kompataan!!!
        Soma Poika kirjoitti:

        Nykyäänhän autot osaavat parkkeerata lähes itsekseen (VW pysäköintiavustin), pitäisikö poliisia varten kehittää jokin automaattinen peruutusavustin ? Ehkä robottiauto on kuitenkin ainoa vaihtoehto poliiseille, jos poliisien taso jatkaa laskuaan nykyiseen malliin. Tai ehkä pitää palkata joku somali autokuskiksi ?

        "pitäisikö poliisia varten kehittää jokin automaattinen peruutusavustin ? Ehkä robottiauto on kuitenkin ainoa vaihtoehto poliiseille, jos poliisien taso jatkaa laskuaan nykyiseen malliin. Tai ehkä pitää palkata joku somali autokuskiksi ?"

        Juuri näin ;-)


      • ..ej2e3j21op3
        kompataan!!! kirjoitti:

        "pitäisikö poliisia varten kehittää jokin automaattinen peruutusavustin ? Ehkä robottiauto on kuitenkin ainoa vaihtoehto poliiseille, jos poliisien taso jatkaa laskuaan nykyiseen malliin. Tai ehkä pitää palkata joku somali autokuskiksi ?"

        Juuri näin ;-)

        Auton ohjaaminen ja varsinkin sen peruuttaminen on niin vaativa tehtävä, että kukaan ei voi edes olettaa poliisin älykkyyden tai sen puutteen tietäen, niiden suoriutuvan kyseisestä tehtävästä, kun auto pitää peruuttaa miten poliisi toimii?? Soittaa tietysti hätäkeskukseen:)

        Kuopiossa on todistettu yksi palomies suoriutuu helposti tehtävästä, johon ei edes kaksi poliisia pysty…. auton peruuttamiseen.


      • palomies.
        ..ej2e3j21op3 kirjoitti:

        Auton ohjaaminen ja varsinkin sen peruuttaminen on niin vaativa tehtävä, että kukaan ei voi edes olettaa poliisin älykkyyden tai sen puutteen tietäen, niiden suoriutuvan kyseisestä tehtävästä, kun auto pitää peruuttaa miten poliisi toimii?? Soittaa tietysti hätäkeskukseen:)

        Kuopiossa on todistettu yksi palomies suoriutuu helposti tehtävästä, johon ei edes kaksi poliisia pysty…. auton peruuttamiseen.

        Ei mene palomiesten koulutus hukkaan, ne päätyvät peruuttamaan poliisiautoja joka on poliisille älyllisesti ja teknisesti liian vaativa tehtävä:)

        On se kuitekin hyvä että Suomessa on palomiehiä, muuten kaikki Suomen poliisi autot seisoisivat umpikujissa!


      • Kokemus kertoo
        palomies. kirjoitti:

        Ei mene palomiesten koulutus hukkaan, ne päätyvät peruuttamaan poliisiautoja joka on poliisille älyllisesti ja teknisesti liian vaativa tehtävä:)

        On se kuitekin hyvä että Suomessa on palomiehiä, muuten kaikki Suomen poliisi autot seisoisivat umpikujissa!

        Ehkä palomiehille on järjestetty lisäkoulutusta, kun on huomattu, että jumissa olevat poliisiautot tukkivat pelastustiet ? Ehkä ilmiö ei olekaan ihan ainutkertainen ? Tulevaisuudessa palopaikoille hälytetään poliisit vasta kun palo on saatu sammutettua. Tästä on sekin etu, että kaikkitietävät poliisit eivät ole häiritsemässä ammattimiesten töitä.


    • Pulako tukipilareist

      On se huomattu jo aiemmin, Ihalaisen Heikki ko. laitoksesta esitti että

      ajokokeeseen ennen kuin kenttätyöhön kelpuutetaan, mutta miten jos

      teoriakokeesta pitäisi selvitä ensin !

    • voi video!

      Tuollaiset vitun poliisi idiootit ajaa sitten silmät ummessa hälytysajoa!!!!

      Saas nähdä milloin saadaan ensimmäiset ruumiit, toivottavasti silloin ei kuole sivullisia ja vaan päättömästi ajavat poliisit ITSE!

      • Ajo kouluun

    • pukki kaalimaata

      Moniko virkatehtäväänsä suorittava poliisimies selviäisi ajokorttikokeen
      teoriaosuudesta jos yllättäen joutuisi ko. kokeeseen ?
      Arvio n 10 - 15 %

    • vaivaaditaanko?

      jos siinä oli tämä nettipoliisi "fobba" kyseessä, kun silloin ei kai ajokorttia vaadita, tai "käräjäveivari", näiltä ei autonajo-taitoa kai vaadita :)

    • heh-

      Taitaa olla samallainen keksitty juttu kun minäkin olen laittanut useita liikkeelle.

      kaikkeen ei kannata uskoa,

      Googel löytää 128 tarinaa, mutta ei yhtään alkuperäistä ns. todellista viralliata.

      • höperöt poliisit.

        Niin suurimman osan poliisin mielettömyyksistä poliisi lakaisee maton alle koska on itse tutkijana.

        Tässä nyt sattuu olemaan ulkopuolisia todistajia, joten asiaan voi luottaa.

        poliisithan ovat kaikki jollaintavoin luonteeltaan häiriintyneitä.


      • vai keksitty!

      • Ääri Uskonto
        vai keksitty! kirjoitti:

        Siinä sinulle keksittyä juttua:)


        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kaikki-poliisitkaan-eivät-osaa-vielä-ajaa-autolla/710217

        Luuletko, että harras poliisinpalvoja uskoo netin kirjoituksia, jos niissä arvostellaan poliisia ? Minulle on aivan selvää, että poliisinpalvonta on uskonto ja uskonnoissahan totuus perustuu uskonkappaleisiin, eikä todistettuihin tosiasioihin. Taas kerran poliisinpalvoja todisti asian oikeaksi. Poliisinpalvoja on täysin oikea nimi näille uskovaisille, jotka pitävät poliisia kaikkitietävänä ja kaikkivoivana jumalana.


    • JK

      VAI NIN

    • Eteenpäin sano....

      Parempi, että poliisi rehellinen osaamattomuudestaan ja pyytää apua. Noloa, mutta nosta meteli mielummin poliisista joka jatkaa virassaan vaikka tuomittu rikoksesta jonka tehnyt virassaan. Siellä ne mätäpaiseet makaa eikä nuorissa joiden ajokokemus on vaatimaton. Hyvä poliisi oppii aikanaan!

    • xfbg

      Taso laskee koko suomen nuorisossa. Nykyajan kermapersenuoriso ei osaa mitään ja on laiskaa. Tästä massasta se tulee poliisikoulunkin opiskelijat.

      • II- vaihe

        Juuri näin. Se että uudet poliisit eivät osaa ajaa autoa kertoo todellisuuden nykynuorten ajotaidosta. Näyttä siltä että uudet II - vaiheiset autokoulut ym. eivät tuota sitä tulosta mitä halutaan.


    • heh heh hee

      Tämänkin "tosijutun" kertoi varmasti ylenemiskiellossa oleva palomestari, samalla kun piti letkusulkeisia paloaseman katolla ja posotteli päivystäjänä ollessaan vaahtosammuttimella ruokalan kattoon kun siellä oli liian meluisaa ; )

      • kirjattu.

        Asia kyllä löytyy pelastustoimen hälytystehtävätilastoista kirjattuna virka-aputehtäväksi.


    • rivaattiope

      Autokoulussa minulle opetettiin että peruutetaan parkkipaikalla ruutuun jos ei ole läpiajettavia paikkoja (akkaparkki). On turvallisempi lähteä kun ei tarvii peruuttaa liikennevirtaan. Kun katsotaan parkkialueita niin 80 % on ruudussa on etuperin. Niin ne opit unohtuu muiltakin. Naiset osaa käyttää peiliä aamutoimissaan mutta peruuttaminen peileistä katsomalla on myrkkyä ja meidänkin perheessä aiheittanut monet tappelut mutta hiljaa hyvää tulee.
      Voisi kuvitella että poliiseilla olisi jonkinlainen oma koulutus ennen viran vastaanottamista missä painotettaisiin pikaisen lähdön mahdollisuutta mutta en tiedä. Nyt on kuitenkin todettu että palomies on parempi kuski kun hävinnyt on pyytänyt armoa ajamisessa. Nolojen tilanteiden miehet !

      Poliisilleko ajo-oikeus poikkeusluvalla ?

    • työ opettaa kyllä

      Oltiin aikoinaan ettimässä erästä kadonnutta vanhusta ja minut pyydettiin mukaan maijaan oppaaksi, koska poliiseilla ei ollut alueesta kunnon karttaa. Siinä sitten ajettiin kapeaa metsäautotietä ja eipä aikaakaan kun tuli vastaan pehmeä kohta josta ei olisi päässyt yli. No poliisi siinä selitttämään että missäs tämä auto nyt saadaan ympäri ja minä sanoin että satametriä taaempana oli kohta jossa vokkelo kyllä kääntyy. Siinä meni sadalla metrillä ainakin kolme varttia kun ei auto meinannu mitenkään kulkee pakilla suoraan,vaan aina oltiin menossa ojan reunalle. No en kehdannut ammattimiehiä neuvoa ja noloahan se olisi heille ollut, mutta luulempa että kyseinen kaveri opetteli kyllä peruutusta jälkeenpäin jossain.

      • sinua myös

        oli siinäkin opas kun ajatti poliisit pehmeään paikkaan alueella jossa OLI OPPAANA


    • Po-Liisi

      Miksi poliisi ei pyytänyt pidätettyä peruuttamaan p-autoa kadulle ?
      Piti vaivata pelastuslaitosta.

    • lobotomia ei auta

      Poliisit on yksinkertaisia ja muuhun kuin pienen valtansa väärin käyttämiseen ja väkivaltaiseen käytökseen kyvyttömiä, eikä sitä tosiasiaa mikään muuta vaikka kävisivät kuinka monta kertaa uudelleen autokoulun tai heille suoritettaisiin lobotomia:)

    • ei voi olla totta

      onnetonta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      97
      2596
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1616
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      992
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      42
      889
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      117
      876
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      736
    Aihe