Piirit

Olen noin kolmekymppinen nainen, joka vähän väliä yrittää selittää äidilleni, mitä on ollut kasvaa minun nuoruutenani. Meillä oli koulussa kermaa, oli sitä kaupungin päättäjien ja ns. varakkaiden perheiden lapsia. He olivat todella v-mäisiä kaltaisilleni, jotka emme olleet niin hyviltä asuinalueilta. He olivat kovin itsetietoisia itsestään jo lukioaikoina ja no, hyvinhän heillä menee. Verkosto pitää huolen. He ovat ns. Louis Vuitton- kansaa. Espoossa omakotitalo, mies inssinä, naisella joku kiva yliopistotutkinto.

Äitini ei oikein ymmärrä. Ihanainen äitini, joka on 50-60-luvulla käynyt koulunsa. Toki silloinkin on ollut paremmin tienaavia jne., mutta ihmiset ovat kai olleet vaatimattomia. Minun aikanani on hienoa olla VIP, on hienoa kuulua piireihin, on hienoa tuntea se ja se, hankkia 10 000 facebook ystävää. Ja koska työpaikoista on pulaa, niin nämä verkostoituneet niitä saavat. Ja kun pappa betalar jne. , niin kaikki on niin helppoa ja vaivatonta. Isi voi vähän kertoa kaverilleen, että ottaisitko tän meidän tytön työntekijäksi. Hyvä on, eihän se nyt ole pätevä ollenkaan ja olisi niitä pätevämpiäkin hakijoita, otetaan. Mut oot palveluksen velkaa.

Kaikki on myytävissä ja kaikki on sitä, miltä asiat ulkoapäin näyttää. Ja tämän elämäntavan kasvu on Suomessa valtavaa, jonkinlainen evoluutio kerrassaan. Havaintoja?
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perustaltaan noin on ollut aina mutta eri muodoissa, että tämän aiheen tiimoilta entisaikojen klorifointi on vähän ehkä haikailua piirteiltään.

Nykyajan "tällaiset muodot" ovat vaan niin julkisia, että ne tuntuvat ainutlaatuisilta.
Sikäli ovatkin, että eipä todellakaan tällaiseen itsepaljasteluun ja julkiseen pröystäilyyn (kuten esim tyttärelläni oli 10 000 € synttärit ja soitetaan iltalehteen) ennen ollut samanlaisia mahdollisuuksia mustavalkoisten antennilla säädeltävien näköradioiden äärellä.

Silloin oli ihasteltavaa lähinnä linnanjuhlissa tai kuninkaallisten menoissa ja sitähän sanotaan että kansa näitä huveja kaipaa (?). Nykyään siihen voi osallistua ns kuka vain.

Aina on ollut piirit, mutta ehkä ne nyt eivät sitten tulleet ihan samalla tavalla "törmäyskurssille" ennen kuin kaikki sulloutui kaupunkeihin ja "luokat" sekoittui.
Nykyään on jollain tavalla mm säädeltyä, että esim sekoitetaan alueelle (paitsi espoossa ;) ) omistus-ja vuokra-asuntoja sekaisin jotta ei tule mm slummiutumista.
Itse näen sen kuitenkin tulevaisuutena, valitettavasti.

AIna on verkostoitu, oltu hyvä veli - kerhoissa, eletty kuin kuninkaalliset kun toiset nostaa perunaa pellolta tai raahaa sfinksiin kiviä ruoskan raikuessa =)
Juu....ehkei silloin ihmiset "huomanneet" sitä toisten pröystäilyä samalla tavalla joka paikassa (nykyteknologia) tai osasivat jotenkin paremmin hyväksyä oman "huonomman tilanteensa" kun se ei ollut ns pakkopullaa ; menesty, menesty, menesty. Enpä tiedä.

Osa perheestä sitten lähti suureen kaupunkiin ja alkoi tavoittelemaan sitä mitä muillakin on. Toisaalta, ei siinä mitään väärääkään ollut.

Mutta totta on se, että tämä nykymeno tukee tuollaista kasvua eikä sitä oikein voi pysäyttää ja kivasti tätä levitetään kaikkiin "toisen luokan maihinkin". Se on niin helppoa ja kivaa kun on kaikenlaisia välineitä ilosanomansa välittämiseen. Kaikki mukaan ! Tämä on ainoa tapa elää!

Koska suurin osa yhteisöstä tätä elää...itsekkäästi keskittyisin vain oman tieni kulkemiseen välittämättä siitä, että naapurillani on 20 000 euroa kalliimpi auto tai minä en tilaa kotisiivoojaa viikottain. Oli aika kun koetin ulkoistaa menestystäni kaikin mahd keinoin mutta se meni onneksi ohi.
Ennen kaikkea : mikä muuttui kun vähän rauhottui ?

Ei mikään =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piiripienipyörii kirjoitti:

Olen noin kolmekymppinen nainen, joka vähän väliä yrittää selittää äidilleni, mitä on ollut kasvaa minun nuoruutenani. Meillä oli koulussa kermaa, oli sitä kaupungin päättäjien ja ns. varakkaiden perheiden lapsia. He olivat todella v-mäisiä kaltaisilleni, jotka emme olleet niin hyviltä asuinalueilta. He olivat kovin itsetietoisia itsestään jo lukioaikoina ja no, hyvinhän heillä menee. Verkosto pitää huolen. He ovat ns. Louis Vuitton- kansaa. Espoossa omakotitalo, mies inssinä, naisella joku kiva yliopistotutkinto.

Äitini ei oikein ymmärrä. Ihanainen äitini, joka on 50-60-luvulla käynyt koulunsa. Toki silloinkin on ollut paremmin tienaavia jne., mutta ihmiset ovat kai olleet vaatimattomia. Minun aikanani on hienoa olla VIP, on hienoa kuulua piireihin, on hienoa tuntea se ja se, hankkia 10 000 facebook ystävää. Ja koska työpaikoista on pulaa, niin nämä verkostoituneet niitä saavat. Ja kun pappa betalar jne. , niin kaikki on niin helppoa ja vaivatonta. Isi voi vähän kertoa kaverilleen, että ottaisitko tän meidän tytön työntekijäksi. Hyvä on, eihän se nyt ole pätevä ollenkaan ja olisi niitä pätevämpiäkin hakijoita, otetaan. Mut oot palveluksen velkaa.

Kaikki on myytävissä ja kaikki on sitä, miltä asiat ulkoapäin näyttää. Ja tämän elämäntavan kasvu on Suomessa valtavaa, jonkinlainen evoluutio kerrassaan. Havaintoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu