Itsehoitomenetelmistä olisi apua monille ihmisille.

Sen, että monet näistä menetelmistä ovat itämaista perua, ei sinänsä tarttis olla mikään este jättää noita kokeilematta.
Esim. Joogan erilaiset sovellukset tähtäävät henkisen ja fyysisen kehon vahvistumiseen ja karaistumiseen.

Reikimeditaatio on hyvä ja helppo opeteltava. Kuulin siitä vasta nettiyhteyden hankittuani. Tilasin netistä Lena Johanssonin asiaa käsittelevän kirjan.
Tämä tapahtui n. 5v. sitten. Kirjan nimi oli jotain Reiki tie terveyteen, hinta jotain 20€. Kun olin lukenut kirjaa, kirjan kuvitus antoi sysäyksen kokeilemiseen.

Ne passiivisetkin asennot rauhoittivat levotonta mieltä niin, että tunsin mieltä jatkaa. Seuraavana keväänä reikikurssi 1, pari vuotta myöhemmin kurssi 2.

Molemmilla kursseilla annetaan reikiviritys. Kurssi 2 jälkeen noin vajaan puolen vuoden päästä vasta käsitin; käsien asennot keholla parantavat.
Nivelsäryt, päänsäryn, hammassäryn.
Reikimeditaatio vahvistaa ihmisen endokriinista eli sisäeritysjärjestelmää. Sillä on tärkeä vaikutusmahis kehon palautumiskykyyn, sen nopeaan elpymiseen.

En paranna kanssaihmisiäni, tunnen, ettei tähän riitä rahkeet; aloitin liian myöhäisellä iällä. Silti opiskelen lisää parantavien käsien ominaisuutta.

2

67

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kustannusyhtiö Unio Mystica julkaisee mm. edellä mainitsemaani L Johanssonin kirjaa.

      Toivo Lång
      Inkeroinen

    • Ellei ihmisellä ole myötäelämisen kykyä, empaattisuutta ja kanssaihmisestä huoltakantavaa, parantavaa mieltä, ei hänellä voi olla parantavia käsiäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe