Miltei jokaisessa kauppapaikassa - kioskeilla, keskustan kahviloissa, torikojuissa, vaatekaupoissa - myyjä kysyy nykyään automaattisesti : haluatko kuitin?
Eivätkö myyjät tajua, että kysymys herättää ihan heti ja välittömästi epäilykset veronkierrosta tai muusta suljauksesta.
TOTTA KAI HALUAN KUITIN.
Haluan ja vaadin ehdottomasti jokaikisestä ostoksestani kuitin. Ensinnäkin siksi, että seuraan pankkitililtäni viikottain, onko jokainen ostokseni mennyt tililtä oikein. Toiseksi jos jotain valittamista tulee, minulla on esittää kuitti . Ja kolmanneksi: KUITTI KUULUU ANTAA ASIAKKAALLE ihan lain mukaan ja itsestäänselvästi.
Lisäksi vielä, kun nyt kerran aloin valittamaan, että kiltit vaatekaupan myyjät ÄLKÄÄ tunkeko kuittia sinne ostosten sekaan. Haluan kuitin kätevästi lompakkooni, jossa kaikki kuittini ovat yhdessä paikassa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan samaa olen ihmetellyt. Muuta ei kassalla sanotakaan. Räkänokat kassoilla kysyy jatkuvasti "Tarviitko kuitin?"
Kuitti KUULUU asiakkaalle tyhymiä kysymättäkin.
Aika yleistä että hinnat eri hyllyssä ja kassalla, selvästi systemaattista huiausyritystä ja kun on helppoa selittää että on tullut virhe, mutta kun ne hinnat hyvin usein nousee kassalle mentäessä.
kreikassa ei edes kysytä tarttetkokuitin,ei siellä edes tiedetä mikä on kuitti,suomessaki pitäis päästä irti kuitista,ajanhukkausta kuittihomma,ois kaikkihalvempaakin,
Millä näytät ostoksesi toteen virhetapauksissa, jos ei ole näyttää kuittia?
ei sitä maijosta tartte kuittia
Eiköhän tuo kysely johdu ihan siitä, että _yleensä_ kuitinantovaiheessa asiakas on pakkaamassa ostoksiaan eikä välttämättä käden ulottuvilla => huomio pitää herättää jotenkin, ja kun kaikki eivät sitä kuittia halua niin kätevä tapa tarjota kuittia on "haluatko kuitin?". "Tässä kuitti" toimisi toki myös, mutta kun kaikki eivät sitä kuitenkaan halua niin mitä haittaa on kysyä?
Kuitti tulee antaa, mutta mikään laki ei velvoita sitä vastaanottamaan, jolloin voi ihan hyvin kysyä asiakkaalta haluaako tämä kuitin koska silloin kuittia on tarjottu.
Kuitti on tapana antaa automaattisesti samalla kun pankkikortti/vaihtorahat. En ole törmännyt "tarvitko kuitin" -ilmiöön juurikaan muualla kuin Oulussa.
Nykyään on niitä korttipäätteitä joka kaupassa, jolloin kerkeän ainakin itse hyvin maksaa ja siirtyä pakkaamaan ostoksia samaan aikaan kun kuitti vielä tulostuu. Ymmärrän kyllä kantasi mikäli kuittia pitäisi erikseen vaatia, mutta koska kuittia sinulle tarjotaan niin pidän tätä vain härkäsen tekona kärpäsestä.
Eiköhän tässä maailmassa ole ihan tarpeeksi vialla ilman että tarvitsee nostaa äläkkää tälläisestä nyanssista.
Kyllä tuo tyhmä "haluutko kuitin"-kysymys on täältä hölmölän "metropolista" lähtöisin aikoja sitten.
Ilmottakaa verotoimistoon tuommoset, haluutko kuitin yrittäjät! Veronkiertäjiä ne on, ja omaan taskuun tunkevat fyffet jos on työntekijänä.