kippurahännistä!

Kertokeehan

Kyselisin itseäni viisaammilta, että miksiköhän joillekkin koiraroduille on aikojen saatossa muotoutunut kippurahäntä? Onko se vaan yksinkertaisesti jalostuksen tulosta?

15

371

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuota olen minäkin kippurahännän omistajana miettinyt ja paljon, enkä ole löytänyt selkeää vastausta. :)

      Joitakin teorioita olen lukenut, esim. että kippurahännän alle saa kuonon paremmin kylmältä suojaan, moni kippurahäntärotuhan on kotoisin arktisilta alueilta. Tai että jotkut ovat villikoiria kesyttäessään valinneet yksilöitä jotka ovat jotenkin poikenneet normaalista, eli niillä on ollut esim. kippurahäntä tai luppakorvat. Ja muitakin selityksen tapaisia olen nähnyt mutta en muista. Sitten on sellainen venäläisen tutkijan kettututkimus jossa väitetään että hännän kippura ja luppakorvat ovat ihan vaan kesyyntymisen tulosta; siinä siis alkoi kesytettyihin kettuihin ilmestyä uusia piirteitä kuten just luppaa ja kippuraa. Tiedä siitä sitten, tyhmänä maallikkona jotenkin kuvittelisin että siinä tapauksessa nyt jo kaikilla koirilla olisi luppakorvat ja kippurahäntä, jos se olisi siis kesytyksen tulosta... Siitä tutkimuksesta löytyy kyllä paljon tietoa netistä.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Dmitry_Konstantinovich_Belyaev

      • 18012

        Uskosin tohon että ihmiset on valinneet kippurahäntäsiä yksilöitä...ja sit on tullu tietyille alueille kippurahäntäsiä koiratyyppejä...

      • bulina
        18012 kirjoitti:

        Uskosin tohon että ihmiset on valinneet kippurahäntäsiä yksilöitä...ja sit on tullu tietyille alueille kippurahäntäsiä koiratyyppejä...

        Nii voi olla, mutta mites vaikka basenji, joka luullakseni on aina ollut kippurahäntäinen, ja on ikivanha rotu? Voin olla väärässäkin..

      • bulina kirjoitti:

        Nii voi olla, mutta mites vaikka basenji, joka luullakseni on aina ollut kippurahäntäinen, ja on ikivanha rotu? Voin olla väärässäkin..

        Niin siis se yksi teoria on että villikoirien pennuista on valittu sellaisia "poikkeavia" yksilöitä, eli jo ennen koiran kesyyntymistä ja koiratyyppien syntyä olisi alettu tehdä tällaista valintaa... no silloinhan tietysti joillakin ikivanhoilla roduilla tosiaan olisikin ollut aina kippurahäntä. :)

      • Kertokeehan
        Ursa kirjoitti:

        Näimpä!!:D

      • erilaisia ollaan
        18012 kirjoitti:

        Uskosin tohon että ihmiset on valinneet kippurahäntäsiä yksilöitä...ja sit on tullu tietyille alueille kippurahäntäsiä koiratyyppejä...

        Ihmisiäkin erilaisia, toisilla kansoilla vinot silmät ym.

      • Diipadaapaaaaaaa
        erilaisia ollaan kirjoitti:

        Ihmisiäkin erilaisia, toisilla kansoilla vinot silmät ym.

        Niiiiiiiiinnnnn?????

      • Tuosta tuli juuri uusinta telkusta ;)

        Minä luulen myös,että on useampia tekijöitä ollut.
        Eli luonnonvalinta,jostain "alkukoirissa" ehkä joku geenimutaatio,joka on ollut niin vahva,syystä tai toisesta,että on lähtenyt lisääntymään.Näitä alkukantaisia,ja mitä jossain ikivanhoissa historian kuvissakin näkynyt.

        Sitten tuota,mitä on tullut jalostuksen kylkiäisenä,kun on haettu jotain ominaisuuksia,kuten tuossa tutkimuksessa.
        Ja sitten rotukoiriin vaikuttava viimekädessä eli säännönmukainen jalostus siihen mitä on haluttu ulkonäöltä.On sitten voinut lähteä alkunsa mistä,tavallaan itsestään tai kylkiäisenä,ja siitä sitten kekattu,että sopisikin kuosiin.

      • molossi kirjoitti:

        Tuosta tuli juuri uusinta telkusta ;)

        Siis Ursan linkistä tuli.Nämä viestit hyppii välillä mihinsattuu,eikä tunnu osuvan haluttuun kohtaan.

      • Njami njami
        molossi kirjoitti:

        Siis Ursan linkistä tuli.Nämä viestit hyppii välillä mihinsattuu,eikä tunnu osuvan haluttuun kohtaan.

        Miehet jotka osaa käsitellä koiria, on seksikkäitä..;) Grrrr

      • niinpäs on
        Njami njami kirjoitti:

        Miehet jotka osaa käsitellä koiria, on seksikkäitä..;) Grrrr

        Toi on muuten totta! :)

      • Herrakoirankäsittelijä
        Njami njami kirjoitti:

        Miehet jotka osaa käsitellä koiria, on seksikkäitä..;) Grrrr

        Kiitoksia kohteliaisuudesta, mam. Mutta nyt melkein jo punastun ;D

      • tweetywey
        erilaisia ollaan kirjoitti:

        Ihmisiäkin erilaisia, toisilla kansoilla vinot silmät ym.

        Mihin tämä nyt liittyy?

    • Dogtor_Woof

      Kippurahäntä korreloi toisaalta kiltteyden ja toisaalta valppauden kanssa. Se on geneettistä: se havaittiin Venäjällä, kun kettua alettiin jalostaa lemmikiksi. Kymmenennessä sukupolvessa ketuille alkoi ilmestyä kippurahäntiä.

    • A-siantuntija

      Kippurahäntä on seurausta risteytymisestä porsaan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe