Maailman oudoin flunssa...

Janne R.

Mitäköhän ihmettä tää voisi olla...

Tuossa vajaa 2 viikkoa sitten alkoi lievällä kurkkukivulla ja pienellä nuhalla. Sitten oli pari päivää lievää kuumetta ja sen jälkeen hyvin kuivaa yskää. Nyt viikonloppuna ja tällä viikolla mä olen ollut ihan käsittämättömän jumissa... En saa oikeasti mitään tehtyä, koska vaikka fyysisiä oireita ei ole hirveästi, niin tauti on lamaannuttanut henkisesti kokonaan. Vähän ku kääntää päätä, tulee huimausta/näkökenttä sumenee, pää/aivot tuntuvat olevan ihan tukossa, ahdistaa hirveästi (paniikinomaisia tuntemuksia), ihmisten ilmoilla on pelottavaa olla, tunnen oloni ihan kehitysvammaiseksi. Kävin tänään lääkärillä, hän totesi että voi olla keuhkoputkentulehdus. Kysyin myös mahdollisuutta mykoplasmalle, otettiin verikokeet, tulokset selvinnee ens viikolla. Tulehdusarvot olivat ok. Huh huh... tulen hulluks tämän taudin kanssa, kun pitää olla koko ajan neljän seinän sisässä. Normiflunssat kun ovat aina olleet sellaisia, että aluksi kurkkukipua/nuhaa, sitten yskää, mutta olo normalisoituu viimeistään 4 päivässä myös henkisesti suht normaaliksi. Nyt tuntuu että päivä päivältä henkinen vointi romahtaa, vaikka fyysiset oireet vähenevät. Tuntuu kohta että tää "flunssa" äityy kohta mielenterveystaudiksi. Onko kellään ollut samanalista? Antibiootitkin määrättiin, mutta ajattelin vielä odotella tuota mykoplasmatulosta.

5

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääketiede ei sinua

      pysty auttamaan, MUTTA terveystiede pystyy: Ota nuo 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit käyttöön heti!

      ............................jolloin ohutsuoleen päätyy ainoastaan kuolleita Prob.bakteereita joista ei kuolleina ole hyötyä - ainoastaan elävistä Prob.bakteereista on hyötyä!

      Ja silloin kun raakamaito pastöroidaan ja siitä poistetaan kaikki Prob.bakteereita suojaava rasva, niin tällaisessa maidossa ei voi olla Prob.bakteereita, jolloin ainoaksi keinoksi jää palauttaa po Probiootti bakteerit limakalvoille syöden (Prob.jauhe/jauhekapseli) näitä riittävästi! 3-tärkeimmän Probiootti bakteerin saantisuositus on 3×2-miljardia bakteeria/vrk muut Probiootti-bakteerit joita Prob.tuote saa sisältää:
      1.(1.)Lactobacillus asidophilus - jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria/vrk.
      2.(2.)Lactobacillus bulgaricus - jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria/vrk.
      3.(7.)Bifidobacterium - jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria/vrk.
      - Joita on yhteensä saatava limakalvoille jatkuvasti päivittäin vähintään 3×1(suositus on 3×2)-miljardia bakteeria/vrk muut Probiootit => joten tee näiden bakteereiden saannista elämäntapa.
      Se miksi limakalvojen parantaminen on tosi hidasta puuhaa, selviää kun suhteutat nämä kaksi asiaa:
      1. Mikroskooppisen pienillä bakteereilla parannetaan;
      2. >>>>>>Elimistön valtavaa-lievästi tulehtunutta (CRP on alle 12, ns normaali!?!) limakalvo aluetta. Tulehduksen hoitoon juuri tarvitaan 2.(2.)Lactobacillus bulgaricus bakteeria, jolloin olet pitkällä-turvallisella “antibiootti-kuuri lla”!.............
      jatkuu:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/

      • köhitty pitkään

        Kerro oliko mykoplasmaa ja saitko lääkekuuria. Tämän syksyn flunssat ovat tosi sitkeitä, yskää nuhaa ja kuumetta sekä voimattomuutta viikko tolkulla.
        Yleensä flunssista selviää parissa viikossa, mutta tämän syksyn flunssat suoraan sanoen hirveitä.


    • kyllästynytyskijä

      Mulla samaa kuin aloittajalla jo neljättä viikkoa. Just olen menossa taas kerran terveydenhoitajan pakeille. En tiedä mitä enää voisin itse tehdä (levännyt saikulla, ohjeiden mukaan särkylääkkeet, lihasrelaksantit, yskänlääkkeet). Välillä tuntuu paremmalta, seuraavan päivänä taas paljon pahemmalta. Urheilla ei voi, ja mitään ei oikein voi tehdä :(

    • Janne R.

      Hei taas,

      Ei ollut mykoplasmaa, eivätkä tulehdusarvot koholla. Olo on parantunut, kun on päässyt hieman liikkumaan taas. Eilen illalla tosin kurkku tuli taas kipeäksi ja nyt se on karhea. Olo ei ole onneksi enää niin voimaton, olen jo käynyt töissä ja koulussakin:)

      • Pillerit auttaa

        Mykoplasmassa mulla ainakin tulehdusarvo crp oli ihan normaali, mutta
        mykoplasma kokeet näytti kahteen otteeseen positiivista, Yksityislääkäri määräs antibioottia nyt olo on ok. Mykoplasma on sellainen että välillä muutaman päivän olo on kuin terveellä, ja yht äkkiä taas onkin ihan flunssainen olo, joten kannatta käydä yksityisellä lekurilla ja sanoa että olo on sahaava.
        Bakteeri kun jää jylläämään elimistöön niin benisiliiniä tai antibioottia tauti tarvitsee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe