apua!

Itse olen sairastanut kohta kuusi vuotta vuorotellen anoreksiaa ja bulimiaa ja tiedän mitä tarkoittaa kun ruoka hallitsee elämää, kun kaikki liittyy syömiseen, painoon, ihraan jne... Kaikki syömiseen liittyvät ongelmat ovat aina vakavia, eikä omaa tilannetta pidä vähätellä vain sen vuoksi, että jollain asiat ovat huonommin. Kaikille nimittäin löytyy aina se, jolla menee huonommin. Syömishäiriö ei vaadi alipainoa. Useimmat syömishäiriöiset ovat normaalipainoisia tai alipainon ylärajoilla. Syömishäiriö on mielen sairaus, joten merkityksellisintä omasta mielestäni on se, mitä pään sisällä tapahtuu - ei välttämättä se, kuinka pieni painoindeksi on. Asiasta ääneen puhuminen on vaikeaa ja monet eivät koskaan kerro kenelläkkään tilanteestaan tai ainakin vasta vuosien tai jopa vuosikymmenten kärsimisen jälkeen. Kehotukseni tietenkin on, että kerro jollekkin, mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin mikäli et siihen pysty. Tällaisista keskustelupalsoista voi olla hyötyä, saa keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa ja kuulla millä keinoin jotkut ovat parantuneet. Ole kuitenkin tarkkana mitä luet, täällä myös neuvotaan paljon sairauden edistymiseen liittyviä asioita, ja näihin neovoihin ei kannata tutustua. Ole myös onnellinen siitä, että et ole pystynyt oksentamaan. Se ei ole niin helpottavaa, mitä voisi äkkiseltään ajatella. Itse olen kokenut bulimia-jaksot pahempina kuin anoreksia-jaksot.

kiitos kun vastasit :) toivon että paranisit mahdollisimman pian ! Kauan sul yleensä kestää noi ahmimis-jaksot? itelleni olen monesti luvannut että kaikki muuttuu, mutta aina kun olen "paranemaan" päin eli liikun sekä syön terveellisesti ja nautin elämästä ilman peilin tuijottamista niin yht äkkiä kaikki muuttuu, ensin se on vain pientä ruoan vähentämistä ja lopulta olen laihtunut 5kg ja kun paranemisen toivossa yritän pakottaa itseni syömään niin rupean ahmimaan ja sitten huomaan että olen lihonnut ja ahmin lisää! tällä hetkellä en pysty syömään normaalisti vaikka yritän, pakko vaan saada lisää ja tiedän että huomenna ei sitten voikkaan syödä mitään :(
Uskon että vielä joskus saan elämäni takaisin mutta siihen menee aikaa, en ole ikinä ollut luovuttaja! En halua että kukaan joutuu kärsimään tällästä helvettiä, syömishäiriöt pilaa monien elämiä! Olin ennen ulospäin suuntautunut, positiivinen, iloinen... vaikka mua haukuttiin koulussa (ei mitään kroppaan liittyvää) en vain välittänyt ja kun se loppui syömisrytmini häiriöity ja rupesin masentumaan must tuli hiljane enkä jaksanu piitata enää muide mielipiteist ja nyt must tuntuu et mul on joku paniikkihäiriöki :( ja MIKSI? en tajuu..... joo taas tää tekstin paljous..

Hei! Minun mielestä sinun kannattaa lukea alla olevasta linkistä kirjoitus, jossa on sairaudesta toipuvan neuvoja paranemiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10176516

Itselleni tulee mieleen, että voisitko vähän kerrassaan vähentää makean syömistä ja lisätä samalla tavallisen ruoan osuutta, jotta ei tulisi makean nälkää. Jos voit vähentää nopeita hiilihydraatteja sisältäviä herkkuja, himo niihin myös vähenee, samoinkuin nälän tunne harvenee.

Toivon, että löytäisit tasapainon ruokailuusi ja voisit nauttia tavallisesta elämästä, missä ruokailu ja itsesi tarkkailu ei olisi ns. johtotähti. Syömme elääksemme, joten elämä on pääasiassa muuta kuin syömistä ja herkuttelua.

Voisin tosiaan käydä lukasemassa tuon yllä mainitun linkin ja ehkä pitäisi ruveta panostamaan enemmän ruokavalioon lisäämällä normiruokaa :) on ihanaa kun jotkut täällä jaksavat neuvoa ja kannustaa. Hyviä jatkoja sinulle!

kysyit miten kauan itselläni kestää yleensä ahmimis-jaksot. se vaihtelee kohdallani todella paljon. tämä kaikki alkoi anoreksiana, jota jatkui parisen vuotta, sen jälkeen reilun vuoden bulimia-jakso, jonka jälkeen jaksot vaihdelleet puolesta vuodesta vuoteen. paino heittelee jaksojen välissä välillä melko paljonkin ja keho totaalisesti romuna kaiken tämän jälkeen - mielestä puhumattakaan.

syömishäiriötä vuosia sairastaneena "normaali" suhtautuminen syömiseen tuntuu täysin mahdottomalta, kun ei edes tiedä mitä se tarkoittaa, koskaan en sellaista taitoa ole osannutkaan. ala-asteella olin todella ylipainoinen, jonka jälkeen laihdutin epäterveellisesti, mutta silloin en vielä vaarallisesti. elämä on vaakaan tuijottamista ja kaloreiden laskemista päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. mietin sitäkin, että jos joskus paranisi, olisiko silloinkin syöminen silloinkin pakonomaista kaloreiden laskemista, että syö juuri oikean määrän ja kuinka helposti se siitä lähtisikään taas johonkin suuntaan.

voimia aloittajalle ja kaikille muillekin asiasta kärsivälle.